Kirjoitukset avainsanalla blogiyhteistyö

Yhteistyössä Kirsi Salo

Ennen kuin aloin edes seurustella nykyisen kumppanini kanssa, olin päättänyt että jos ja kun aloitan uuden parisuhteen, aion myös panostaa siihen. Tiedän kokemuksesta, että parisuhde vaatii oikeasti paljon työtä, mikäli siitä haluaa hyvinvoivan ja pitkäkestoisen suhteen, missä kumpikin kunnioittaa ja arvostaa toista. Ei ole helppoa, ainakaan kun kärsii hylkäämisen pelosta, antaa toiselle myös sitä oma tilaa. Ja uskaltaa antaa sitä myös itselleen. Sitä en tosin tiennyt, tämän uuden suhteen alkaessa kuinka paljon ekstra työtä meille minun menneisyyden traumani on tuottanut mutta hyvällä panostuksella ja kärsivällisellä asenteella on meistä kasvanut todella hyvä tiimi.

Vaikka olemme melkein kuin yö ja päivä mieheni kanssa, (jopa persoonallisuustestin mukaan emme sovi toisillemme) on meillä elämässämme samat arvot. Arvostamme ympäristöä jossa asumme, tarvitsemme hiljaisuutta ja omaa rauhaa, osaamme antaa tukea toiselle kun sitä tarvitaan. Tsemppaamme paljon elämän haasteissa, kannustamme rohkeasti eteenpäin. Uskallamme sanoa toisillemme ajatukset, haaveet, heikot kohdat ja tunteet. Uskallamme käydä epämukavuusalueella koska se jos mikä vahvistaa.

Halaamme ja pussaamme miljoona kertaa päivässä. Osaamme (kärsivällisellä työllä) sopia riidat aikuismaisen kypsästi, pystymme menemään itseemme ja myöntämään virheemme. Teemme paljon yhdessä asioita mutta myös erikseen. Minä olen oppinut että toisella on myös oma elämä ja kaikkea ei minun tarvitse tietää. Olen oppinut luottamaan turvalliseen elämään. Luotan, että mieheni haluaa olla kanssani ja se jos mikä, on ollut suuri ratkaiseva askel hyvinvointisuuteen. Olen jopa oppinut luottamaan itseeni. Tiedän jos jäisin yksin, selviän myös siitä.

Mutta mikään näistä ei ole tullut ilmaiseksi tarjottimella kannettuna. Me emme olisi näin vakaalla pohjalla, jos emme tekisi töitä suhteemme eteen. Uskallamme heittäytyä, olla avoimia ja kokeilemaan uutta. Uskallamme nauraa ja itkeä. Uskallamme olla juuri sitä mitä me todella olemme, niin hyvine kuin huonojen puoliemme kanssa.

 

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna pitää Kirsi Salo yhdessä Teemu Syrjälän kanssa työpajan "Vapaa nainen - Elinvoimainen mies", johon myös me osallistumme. Uskallamme opetella uusia taitoja ja ottamaan vastaan työkaluja, joilla vahvistamme itseämme voidaksemme olla entistä vahvempia toisillemme.

Kurssille voi osallistua yksinään, kumppanin tai vaikka ystävien kanssa, mutta minä kannustan erityisesti osallistumaan kumppanin kanssa. Uskaltakaa heittäytyä suhteessanne <3 Lisätietoja saatte täältä.  

Kommentit (0)

Yhteistyössä Joogaretki

Sain mahdollisuuden osallistua edellisviikonloppuna syksyiselle joogaretkelle. Vietimme yön tunnelmallisessa kodassa, joogasimme luonnon helmassa, kuuntelimme hiljaisuutta ja nauroimme sydämen kyllyydestä. Kerroimme tarinoita omasta elämästä, nautimme hyvästä ruuasta sekä olimme vain. Annoimme itsestämme sen, mikä sillä hetkellä tuntui hyvältä. Saimme olla sitä, mitä syvimmiltään olemme. Huomasin kuinka vapauttavalta tuntuu kun uskaltaa riisua suojakuorensa. Olla todella sitä mitä on. 

Jo ajelessani Repoveden Kansallispuistoon missä joogaretki järjestettiin, ajattelin tilannetta mikä niin monesti toistuu jopa päivittäin. Aina kun kohdataan ystäviä, tuttuja tai vaikka työkavereita joita ei ole hetkeen nähnyt, luonnollisesti kysytään Hei, mitä sulle kuuluu? Ja kuinka monesti sitä vastataan ihan hyvää. Siitä huolimatta vaikka ei kuuluisi edes niin kovin hyvää. Ajelessani mietin myös, mitä minä kerron itsestäni hetken kuluttua uusille ihmisille jotka kohtaan. Kerronko, että Hei, olen Nina, tykkään luonnosta ja joogasta sekä vietän iloista elämää maalla. Vai kerronko, että Hei, olen Nina, rakastan yli kaiken luontoa ja elämää mutta kärsin myös voimakkaista peloista ja ahdistuksista ja minulla ei aina ole kaikki okei. 

Olisin todennäköisesti valinnut tuon ensimmäisen vaihtoehdon, ellei kurssin toinen järjestäjä, ihana Terhi olisi alkupuheessaan muistuttanut, että tänä viikonloppuna saamme olla oikeasti juuri sellaisia kuin olemme. Siitä rohkaistuneena, riisuin suojakuoreni ja kerrankin todella nautin viikonlopusta tuiki tuntemattomien ihmisten seurassa. Tällä kertaa en hävennyt olla minä. Ja voi miten tunsin iloa, kun huomasin miten ihmiset "paljastuksestani" huolimatta, halusivat tutustua minuun. Olla kiinnostuneita minusta, kysellä ja kuunnella. 

Saavuimme iltapäivästä pienen kävelymatkan jälkeen perille, meille varattuun kotaan. Illan ohjelmassa oli alkuun joogaharjoitus ihanan Katariinan ohjauksessa, puiden katveessa järven rannalla. Oli ihana päästä vetreyttämään viikosta väsyneitä lihaksia samalla nuuhkien raikasta luontoa. Joogan jälkeen meille oli tarjolla maukas päivällinen, jonka jälkeen lähdimme reippailemaan hieman poluille katselemaan upeita maisemia. Viimeistään tässä vaiheessa luulen, että kaikki olivat pyristelleet estoistaan vapaaksi koska en muista milloin olisin nauranut näin paljon. Ihanaa! Juuri tätä olin kaivannut, naisten kesken nauramista aivan päättömille asioille. 

Illan tullen laskeuduimme levolliseen mielentilaan ohjatun meditaatioharjoituksen johdolla. Istuimme jälleen luonnon pehmeälle patjalle ja suljimme silmät. Vaikka tarkoitus ei ollut vaeltaa ajatuksissa, en voinut olla silti ajattelematta kuinka onnelliselta musta tuntui juuri sillä hetkellä. 

Iltapalan ja puuhien jälkeen oli vuorossa vielä yoganidra. Vaipuminen täydelliseen lepotilaan. Kömmimme makuupusseihin ja kuuntelimme hiljaa Katariinan lempeää ääntä. Olo oli levollinen. Ja täytyy sanoa, en ole ikinä nukkunut näin hyviä yöunia vieraassa paikassa vieläpä vieraiden ihmisten kanssa. Aamulla heräsin ennen muita ja ehdin toteuttamaan lempipuuhaani, eli viettämään omaa aikaa aamun hiljaisuudessa. Katselin kaunista järveä jonka pinnalla usva vielä verhoili sekä kävin kastautumassa muutamaan otteeseen samalla nauttien onnellisesta olosta. 

Ennen aamiaista pidimme joogahetken laiturilla. Mietin Terhin aiemmin sanomaa asiaa, kuinka tiiviiksi ja omanlaiseksi jokainen ryhmä aina muodostuu näillä joogaretkillä. Tunsin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta näiden ihanien naisten seurassa. Huomasin miten aiemmin ystävyyssuhteitani estäneet rajoitteet, alkoivat murenemaan ihan vain sillä, kun kerrankin uskalsin olla aito minä itseni. 

Paluumatkalla kun kävelimme takaisin kohti parkkipaikkaa, pidimme vielä jutustelutuokion rannalla. Katariina kehotti meitä jokaista ottamaan kävyn kämmenelle joka symbolisoi jotain taakkaa mitä me kannamme ja heittää se kävyn mukana järveen. Minä luovuin tällä matkalla taakasta, joka on estänyt minua olemasta oma itseni. Ja olen siitä äärettömän kiitollinen mukana olleille tovereille sekä Terhille ja Katariinalle, jotka järjestivät tämän ihanan Joogaretken.                                                            En tunne enää häpeää, olen rohkeasti sitä mitä olen.

-Meistä tuli enemmän kuin ystäviä-

Kuvat ylin ja alin, kuvannut Katariina Tirkkonen

Kommentit (0)

*Kirja saatu Eevi Minkkinen*

Olin itse niin syvällä, etten osannut edes hahmottaa kuinka vääränlaisia ajatus- ja käyttäytymismalleja minulla olikaan. Miten olin kasvanut persoonallisuus-, ja ahdistuneisuushäiriön kanssa jota pidin todellisena elämänä. Miten takertuvainen ja turvaton kiintymyssuhdemallini vaikuttaa parisuhteessani sekä muihin läheisiini. Miten olin uskotellut itselleni, etten ansaitse elää täällä ja olen tuomittu olemaan onneton. Miten väheksyin itseäni muiden seurassa. Vasta hiljattain olen alkanut ymmärtämään ettei se mene niin. Se ei ole normaalia että itken joka toinen päivä pahaa oloani. Tai joka kerta kun olen toisten seurassa kuvittelen itseni paljon arvottomaksi kuin muut. Tai kun takerrun poikaystävääni ja vaatimalla vaadin häneltä huomiota. Ei, tämä ei ole elämää johon minut olisi jotenkin sinetöity elämään. Minun ei tarvitse hyväksyä sitä. Minun ei tarvitse piiskata itseäni asioista, joihin en voinut vaikuttaa. 

Mutta koska ihmismieli on niin voimakas, ei vanhoista opituista ole helppo luopua. Ei, vaikka ne tekevät pelkkää pahaa itselle. Hassua, eikö. Mutta kun eheytymisen tielle lähtee ja alkaa huomaamaan miten mahdottomasta tuleekin mahdollista, sitä alkaakin olemaan itselleen armollisempi ja lempeämpi. Itsetutkiskelua läpi elämän sanoisinko, mutta koko ajan me kasvetaan eikä milloinkaan olla valmiita. Tärkeää on tehdä itselleen hyvä paikka olla. 

Ole itsellesi armollinen-kirjassaan Eevi avaa sydämensä omien kokemuksien kauttaan. Kirja itsessään on mieletön vertaistuki ja apuväline omien syvien juurakoiden avaamisessa. Kirja sisältää runsaasti mielettömiä harjoituksia joiden avulla pääsee lähemmäs itseään ja samalla oppimaan itsestään uutta sekä luopumaan vanhasta. Eevi järjestää myös Helsingissä ensi sunnuntaina Kiintymyssuhdetyöpajan, johon olen menossa. Uskon, että tulen saamaan työpajasta useita oivalluksia joiden avulla pystyn rakentamaan vahvempaa oman elämäni polkua sekä tasapuolisempaa parisuhdetta. 

**Luennolla taisi olla vielä muutama paikka vapaana**, jos myös Sinua aihe kiinnostaa <3

Kommentit (0)

Yhteistyössä Mustion linna

Minä en ole kumppani helpoimmasta päästä. Minun kanssa elääkseen pitää toisella olla erityisen paljon kärsivällisyyttä, kykyä ymmärtää sekä tahtoa antaa tukea poikkeuksellisen paljon, välillä jopa yli rajojen sekä silti osata olla antamatta myöden kaikessa ja olla lähtemättä mukaan kun sisäinen lapseni yrittää ottaa vallan. Minulla on käynyt todella hyvä onnenkantamoinen, kun sellaisen olen kumppaniksi saanut. En usko sen tarkoittavan sitä, että meidät on tarkoitettu yhteen mutta tiedän sen, kuinka suuri mahdollisuus meillä on pysyä yhdessä ja kohdata ne vaikeatkin haasteet joita vastaan tulee. Olen niin kiitollinen kumppanilleni hänen uskomattoman vahvasta luonteesta. Hän on se, joka meitä pitää pystyssä kun aallot huojuttavat.

Vietimme viikonloppuna yhden yön Mustion Linnassa, joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla viehättävällä vanhan ruukin alueen ympäröimänä. Puitteet viettää laatuaikaa olivat jopa näin pimeään ja sateiseen vuodenaikaan nähden uskomattomat. Linnan ikivanhat rakennukset ja laaja puistoalue loivat mystisen ja jännittävän momentin. Kaukana kaikesta, historian havinaa, tunnelmaa ja satumaista henkäystä. Osallistuimme myös opastetulle Linnakierrokselle jonka jälkeen nautimme pitkän kaavan mukaisesti juhlaillallisen 1904-luvulta. Viihdyimme mainiosti, tunnelma oli lämmin ja yllätyksellinen. Ihana paikka jossa panostetaan elämyksiin. Jopa hotellin aamiainen erottautui perinteisistä, olemalla ajan hengen mukainen.

Itselleni on tärkeää hypähtää välillä pois sieltä arjesta, koska saatan todella herkästi jämähtää niihin vaikeisiin ja ahdistaviin hetkiin, näkemättä ulos pääsyä. Kun irtaantuu siitä joksikin aikaa, näen ihan kuin toisin silmin itseni ja ajatukseni. Se auttaa ymmärtämään ja luo jaksamista uskoa kohti tasaisempaa tulevaa. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto