Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, luulin että olen yksin tämän ongelmani kanssa. Luulin, että kaikki muut ovat "normaaleja", ja vain minä olen tässä maailmassa yksin outojen käyttäytymisteni kanssa. Kadehdin toisten täydellisiltä vaikuttavia elämiä, parisuhteita, onnellisuutta.. Voi kuinka monesti kirosin itseni maan alle, koska kuvittelin olevani tyhmä ja maailman huonoin tyttöystävä. Miten jatkuvasti väsytin ja ajoin itseäni ylikuormittuneeseen tilaan, koska piti olla valppaana joka sekunti toisen tekemisistä, katseista, eleistä, sanoista. Kuinka monta tuhatta kertaa olen ollut kauhuissani, että nyt tuli mitta täyteen kumppanilla, kun sekoilin tyhmyyksiä mustasukkaisuuskohtauksissa. Olen pelännyt koko ajan pahinta, vaikka mitään pahaa ei edes koskaan tapahtunut. Tuntenut oloni maailman turvattomaksi ja yksinäisemmäksi huolimatta siitä, että ympärilläni on ihmisiä, koti, työ, harrastukset. 

Toisen on vaikeaa ymmärtää, jos ei itse tiedä tai osaa uppoutua siihen miksi joku tuntee, miten tuntee. Voisi sanoa, ettei sellainen joka ole kokenut samaa kuin itse, pysty koskaan täysin samaistumaan samoihin ajatuksiin. Siksi vertaistuki on äärettömän tärkeä ja oleellinen osa parantumista. Minulle on ollut todella suuri tuki teistä, ihanat lukijat kun olette kommentoineet tai laittaneet viestiä yksityisesti. Tiedän, että en ole yksin.

Olen yrittänyt etsiä itselleni sopivaa vertaistukiryhmää mutta en ole oikein löytänyt. Läheisriippuvaisille löysin kyllä mutta tähän kuuluu niin paljon muutakin. Ehkä ei ole hylkäämisen pelosta kärsiville sellaista. Pitäisi kyllä olla. Olisipa rohkeutta perustaa sellainen. Mielessäni on pyörinyt ajatus "epävirallisesta" vertaistuen ryhmästä. Ryhmä, jonka kanssa tavataan, vaihdetaan omia kuulumisia ja ajatuksia sekä tarvittaessa jaetaan neuvoja ja annetaan tukea. Kuunnellaan tai ollaan hiljaa vain. Okei, villeimmissä ajatuksissa tämä ryhmä kokoontuminen tapahtuisi luonnon helmassa. Siellä, missä metsän voima ja kauneus ympäröi ja hiljaisuudellaan tuo levollisen olon. Kuinka ihana olisi huomata, miten samankaltaiset ajatukset yhdistävät ja luovat turvaa. Voi itkeä, nauraa, kuunnella, puhua, olla hiljaa. Ihan miltä itsestään tuntuu. Ilman, että tuntee olonsa epämukavaksi koska kaikki ymmärtävät. 

Ajatusleikkiä, mutta varmasti toteuttamiskelpoinen. Riittää kun edes yksi lähtisi kaveriksi. Olisitko se sinä?

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

34-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto