Yhteistyössä Joogaretki

Sain mahdollisuuden osallistua edellisviikonloppuna syksyiselle joogaretkelle. Vietimme yön tunnelmallisessa kodassa, joogasimme luonnon helmassa, kuuntelimme hiljaisuutta ja nauroimme sydämen kyllyydestä. Kerroimme tarinoita omasta elämästä, nautimme hyvästä ruuasta sekä olimme vain. Annoimme itsestämme sen, mikä sillä hetkellä tuntui hyvältä. Saimme olla sitä, mitä syvimmiltään olemme. Huomasin kuinka vapauttavalta tuntuu kun uskaltaa riisua suojakuorensa. Olla todella sitä mitä on. 

Jo ajelessani Repoveden Kansallispuistoon missä joogaretki järjestettiin, ajattelin tilannetta mikä niin monesti toistuu jopa päivittäin. Aina kun kohdataan ystäviä, tuttuja tai vaikka työkavereita joita ei ole hetkeen nähnyt, luonnollisesti kysytään Hei, mitä sulle kuuluu? Ja kuinka monesti sitä vastataan ihan hyvää. Siitä huolimatta vaikka ei kuuluisi edes niin kovin hyvää. Ajelessani mietin myös, mitä minä kerron itsestäni hetken kuluttua uusille ihmisille jotka kohtaan. Kerronko, että Hei, olen Nina, tykkään luonnosta ja joogasta sekä vietän iloista elämää maalla. Vai kerronko, että Hei, olen Nina, rakastan yli kaiken luontoa ja elämää mutta kärsin myös voimakkaista peloista ja ahdistuksista ja minulla ei aina ole kaikki okei. 

Olisin todennäköisesti valinnut tuon ensimmäisen vaihtoehdon, ellei kurssin toinen järjestäjä, ihana Terhi olisi alkupuheessaan muistuttanut, että tänä viikonloppuna saamme olla oikeasti juuri sellaisia kuin olemme. Siitä rohkaistuneena, riisuin suojakuoreni ja kerrankin todella nautin viikonlopusta tuiki tuntemattomien ihmisten seurassa. Tällä kertaa en hävennyt olla minä. Ja voi miten tunsin iloa, kun huomasin miten ihmiset "paljastuksestani" huolimatta, halusivat tutustua minuun. Olla kiinnostuneita minusta, kysellä ja kuunnella. 

Saavuimme iltapäivästä pienen kävelymatkan jälkeen perille, meille varattuun kotaan. Illan ohjelmassa oli alkuun joogaharjoitus ihanan Katariinan ohjauksessa, puiden katveessa järven rannalla. Oli ihana päästä vetreyttämään viikosta väsyneitä lihaksia samalla nuuhkien raikasta luontoa. Joogan jälkeen meille oli tarjolla maukas päivällinen, jonka jälkeen lähdimme reippailemaan hieman poluille katselemaan upeita maisemia. Viimeistään tässä vaiheessa luulen, että kaikki olivat pyristelleet estoistaan vapaaksi koska en muista milloin olisin nauranut näin paljon. Ihanaa! Juuri tätä olin kaivannut, naisten kesken nauramista aivan päättömille asioille. 

Illan tullen laskeuduimme levolliseen mielentilaan ohjatun meditaatioharjoituksen johdolla. Istuimme jälleen luonnon pehmeälle patjalle ja suljimme silmät. Vaikka tarkoitus ei ollut vaeltaa ajatuksissa, en voinut olla silti ajattelematta kuinka onnelliselta musta tuntui juuri sillä hetkellä. 

Iltapalan ja puuhien jälkeen oli vuorossa vielä yoganidra. Vaipuminen täydelliseen lepotilaan. Kömmimme makuupusseihin ja kuuntelimme hiljaa Katariinan lempeää ääntä. Olo oli levollinen. Ja täytyy sanoa, en ole ikinä nukkunut näin hyviä yöunia vieraassa paikassa vieläpä vieraiden ihmisten kanssa. Aamulla heräsin ennen muita ja ehdin toteuttamaan lempipuuhaani, eli viettämään omaa aikaa aamun hiljaisuudessa. Katselin kaunista järveä jonka pinnalla usva vielä verhoili sekä kävin kastautumassa muutamaan otteeseen samalla nauttien onnellisesta olosta. 

Ennen aamiaista pidimme joogahetken laiturilla. Mietin Terhin aiemmin sanomaa asiaa, kuinka tiiviiksi ja omanlaiseksi jokainen ryhmä aina muodostuu näillä joogaretkillä. Tunsin suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta näiden ihanien naisten seurassa. Huomasin miten aiemmin ystävyyssuhteitani estäneet rajoitteet, alkoivat murenemaan ihan vain sillä, kun kerrankin uskalsin olla aito minä itseni. 

Paluumatkalla kun kävelimme takaisin kohti parkkipaikkaa, pidimme vielä jutustelutuokion rannalla. Katariina kehotti meitä jokaista ottamaan kävyn kämmenelle joka symbolisoi jotain taakkaa mitä me kannamme ja heittää se kävyn mukana järveen. Minä luovuin tällä matkalla taakasta, joka on estänyt minua olemasta oma itseni. Ja olen siitä äärettömän kiitollinen mukana olleille tovereille sekä Terhille ja Katariinalle, jotka järjestivät tämän ihanan Joogaretken.                                                            En tunne enää häpeää, olen rohkeasti sitä mitä olen.

-Meistä tuli enemmän kuin ystäviä-

Kuvat ylin ja alin, kuvannut Katariina Tirkkonen

Kommentit (0)

Seuraa 

Hengähdys ilmaa.

35-vuotiaan naisen kirjoituksia matkalla kohti uudenlaista ja tasapainoisempaa elämää sekä eheytymistä hylkäämisen tunnelukosta. Blogissa kirjoituksia myös joogasta, meditoinnista ja luonnon voimasta, jotka ovat itselleni tärkeitä henkisen hyvinvoinnin lähteitä.

Rakennetaan yhdessä tasapainoisempi elämä.

Rakkaudella, Nina

hengahdysilmaa@gmail.com

Blogiarkisto