Kirjoitukset avainsanalla Helsinki

Toisinaan on hyvä lähteä merta edemmäs kalaan. Näin totesin itselleni näin harmaana maanantaiaamuna, kun tuntui ettei oikein mikään luista. Koska työni edellyttää valppaana oloa, luovuutta ja kosolti kirjoittamista, visuaalisesti inspiroiva ympäristö on hengityksen elinehto. 

Lämmin suositus kaikille visuaalista inspiraatiota halajaville, etätyöpaikkaa etsiville tai muuten vaan kaupungissa seikkaileville; Töölön kirjasto on tavattoman kaunis. 70-luvulla avattu kirjasto on hiljattain remontoitu vanhaa kunnioittaen - ei muuten mikään selviö sekään. Ainoa miinus, ettei kahvilaa ole, muuten aivan mahti paikka inspiroivaan etätyöskentelyyn.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime viikon ehdoton visualistin kohokohta oli yksityiskierros Reitzin kotimuseossa Töölössä. Toinen toistaan vaikuttavampia taideteoksia esitellyt museo on aikanaan ollut koti Lauri ja Maria Reitzille, joiden toiveen mukaan paikan ainutlaatuisesta tunnelmasta saavat nykyisin nauttia myös me muut. 

Apollonkadulla Töölössä oleva museo on aivan upea. Me satuimme paikalle vielä käsittämättömän kauniina iltapäivänä, jolloin paikka kylpi laskua tekevän auringon valossa. Museosta löytyi silmänruokaa niin sisustuksen kuin ennen kaikkea taiteen muodossa. Seinillä oli muun muassa lempitaiteilijani Helene Schjerfbeckin teoksia lukuisia - monet niistä näin ensi kerran. Maalausten lisäksi esillä oli myös muita upeita taide-esineitä kuin myös posliinia ja hopeaa. 

Ja mitä parasta! Myös sinä voit mennä vierailulle ja vieläpä ilmaiseksi, kun kokoat vähintään kymmenen hengen seurueen ja olet yhteydessä museoon. Olennaista kokemuksen kannalta oli osaava opas, joka kertoi mielenkiintoisia tarinoita asunnosta, siellä aikanaan asuneesta perheestä sekä esillä olleesta taiteesta. 

Lisätietoja: www.reitz.fi 

Kävin eilen inspiroitumassa Creannon (myyvät Kvänumin tuotteita) ja Zarron upeassa Apt 12 -asunnossa Punavuoressa, 1860-rakennetussa hurmaavassa talovanhuksessa. Kahden brändin yhteisessä kodissa pääsee todella kokemaan, näkemään ja tuntemaan yritysten valikoimaan kuuluvien huonekalujen ja sisustusesineiden tunnun - ja elämään hetken niiden keskellä. Olin enemmän kuin vaikuttunut! Näin remontin viime metreillä on hyvä saada ideoita, että mitä sitten voisi taas seuraavassa remontissa toteuttaa (vaarallista - ja ajatuksena tällä hetkellä, noh, aika kuluttava).

Asunnon sisustussuunnittelusta on vastannut todellinen hyvän maun kaksikko Minna ja Rene Granström, jotka yhdessä vastaavat Kvänumin myynnistä Suomessa (hei, miten style idea on tehdä meikinpesupaikka makuuhuoneen yhteyteen brittiläisittäin!?). Tilaan ja sen tuotteisiin pääsee tutustumaan varaamalla ajan etukäteen - suosittelen, jos sisustushankinnat tai vaikkapa keittiö- tai vaatehuoneremontti kummittelevat mielessä. Asuntoa voi myös vuokrata yksityistilaisuuksiin, sekin onnistuu Creannon kautta. 

Loistokasta viikonloppua ystävät!

 

Vietimme lasten kera Helsinki-päivää. Ensin typyn kanssa kahville jalkapallotreenien aikaan ja sitten pojan kanssa sushibuffan kautta museoon typyn ollessa ystävien syntymäpäivillä. Tänään oli vuorossa Designmuseon näyttely Helsingissä arkkitehti ja muotoilija Josef Frankin tuotannosta. 

Näyttelyssä oli kuosien runsautta, kaunis kokoelma Frankin kalusteita ja myös itselleni tuntemattomampia arkkitehtonisia saavutuksia miehen uran varrelta. Pienoismallit mielikuvituksellisista taloista ja myös ne talot, jotka pääsivät ideoista toteutukseen asti tekivät meihin molempiin vaikutuksen. Pidin myös hurjasti näyttelyn varrelle kootuista Frankin ajatuksista. Hänkin on sisustustrendien mukaan sisustettuja tiloja vasten ajattelija, mies puhuu sisustaessakin kerrostumista, vuosien tuomasta syvyydestä. 

Lasten kanssa käymme museoissa säännöllisesti - myös silloin, kun näyttelyt eivät varsinaisesti ole lapsille ajateltu. He poimivat omat mielenkiinnon kohteensa, saattavat tarttua aivan muihin seikkoihin kuin itse - se tekee heidän kanssaan museoinnista aivan erityistä. Suosittelen Frankin elämäntyöhön keskittyvää näyttelyä meille kaikille sisustajille. Ajatuksia ja inspiraatiota hetättävä kokonaisuus!

Josef Frank, Helsingin Designmuseossa aina 17.3.2019 asti

Seuraa 

Heli Thorén on 38-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat