M I S T Ä   T I E T T Ä Ä   L O M A N  O N N I S T U N E E N?

Ajatukset eivät enää pyöri samaa noidankehää. Suola on hellinyt ihon sileäksi, rusketuksen puna on muuttunut kesän kestäväksi väriksi. Mieli janoaa arkiasia seikkailuita, kaurapuuroa, ystäviä ja omaa sohvaa.

 

Loma tuli oikeaan paikkaan ja aikaan, juuri silloin kuin sitä tarvitsimme. On ollut väsymystä ja uusiin rutiineihin tottumista sekä miljoonien asioiden hoitoa. Aivojen työtila oli toden teolla täyttynyt. Muuttoa suunniteltaessa oli loman odotus jäänyt ja hyvä niin, odottaminen tuntuu välillä hirveältä kärsimättömän mielessä.

 

 

Lomakohteemme oli kaunis pieni Primostenin kylä Kroatiassa, joka ei vielä toukokuun lopulla ollut tavoittanut turisteja. Valkoisista kivistä muodostuva ranta oli jokseenkin hankala, jos mieli ilman uimatossuja uimaan. Paikka oli juuri sopiva rauhaa rakastavalle ihmiselle.

Normaalista poiketen pystyin pääsemään lomatunnelmaan yllättävän nopeasti.  Jerekin ihmetteli, kuinka rennosti makasin auringossa ja uppouduin lukemaan kirjaa niin, että se oli jo lopulta luettu neljännen päivän aamuna. Herkkäunisuudesta huolimatta uni tuli yllättävän hyvin. Tosin muutamalla lasillisella viiniä on saattanut olla osuutta asiaan.

 

 

 

 

Palataan vielä loman alkuun. Tiedätkö sen tunteen lomaa edeltävänä iltana? Vatsan pohjassa tuntuu ja olo on levoton. Uni ei meinaa tulla. Usein loma on täynnä odotuksia ja toiveita. Mieleesi olet maalannut täydelliset hetket. Tällä kertaa en antanut mieleni odottaa mitään vaan päätin nauttia hetkistä sellaisina kuin ne sillä hetkellä luokseni tulevat. Lopputuloksena loma antoi hengähdystauon, vei pyöräretkelle uskomattomiin, ehkä jokseenkin pelottaviin maisemiin. Loma maistui pienille mereneläville (tosin kuvassa perinteinen lomapizza :D), tuntui lämmöltä ihollani ja sydämessäni. Se oli mitä juuri kaipasin. Ja loma ei olisi mitään ilman kotiin paluun tunnetta, pientä tyhjyyttä ja kaipausta. Koti on kuitenkin aina koti, jonne loppujen lopuksi rentoutunut mieli halajaa.  

 

 

Pian paluu töihin, loma on enää muisto ja haaleat rusketusraidat takalistossani. Nähdään ensi vuonna loma!

Kommentit (2)

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Aivan paras kirjoitus ❤. Pääsin mukaan tuohon sun lomatunnelmaan täysin 😎. Täällä vielä odotellaan lomaa pari kk 😊

Helena Kekkonen

Heini
Liittynyt1.10.2017

Ihana, kiitos Helena ♥️ Minne päin ootte menossa lomalle vai vietättekö suomessa?:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Onnellisuus voi löytyä pienistä asioista, ajatuksista ja hetkistä. Heini Kaarina –blogia kirjoittaa 25-vuotias ikuinen luonnonlapsi ja kuukautisoireista ajoittain ”hulluksi” tuleva ihmisyksilö.  Ammatiltaan Heini on lähihoitaja  ja tekee töitä ihmisten parissa. 

Blogissa pohditaan elämää askarruttavia asioita kuukautisten ja kauppalistan välillä, mutta ennen kaikkea hyvän elämän eväitä. Blogissa tulee näkymään luontoon ja ruuanlaittoon liittyviä postauksia. Intohimo kohteena ovat pääsääntöisesti gluteenittomat kasvis- ja vegaani herkut. Elämää ilahduttaa Peppi-koira, jonka hännänpää ajoittain vilahtelee blogissa, unohtamatta perhettä ja ystäviä.

Tervetuloa seuraamaan!

miettinenheini@gmail.com

 

 

 

Hae blogista