Miltä tuntuu lisko kaulalla? Lisko laukussa? Kengissä? Vyössä? Paras se on elävänä.
Sain pitää pientä ja hellyyttävää liskoa kaulalla. Se on niin kaunis, ettei mitään rajaa. Miten ihmeellinen on luojan pensseli. Sen piskuiset kynnet olivat terävät kuin neulaset. Se tuntui viileältä
Aikamatkailua
GrannyNannyilyssa on ihanaa, kun saa olla joskus lastenvahti. Kun ilta tulee luen lasten toivomaa kirjaa ja muistelen iltoja jolloin meilläkin luettiin. Kirpputorikoira Napo oli tyttäreni suosikki. Suosikkikirja täällä on Pekka Töpöhäntä. On suuri kunnia lukea sitä pienille ihmisille, jotka sammuvat kuin saunalyhdyt suomalaisen sadun saattelemana. Pekka Töpöhäntää lukiessa tulee mieleen oma kissani.
Pinjaneiti raitahäntä
Pinjakissa haettiin Porvoosta. Sillä oli korvat täynnä punkkeja. Ehkä se rakastui meihin siksi, että poistimme mönkijät sen korvista. Jos Pinjalle olisi tehty mensan testi, se olisi saanut neron paperit. Se kehräsi lakkaamatta ja lypsi pikkuisilla tassuillaan, se tunnisti nimensä ja osasi puhua kanssani. Peiliin katsoessaan se köyristi selkää ja elvisteli.
Pinja leikattiin, mutta sillä oli rakkauselämä. Poikaystävä tallusteli portaillemme muskeleitaan heilutellen ja mourusi. Se näytti bodarilta, rautaa nostaneelta äijältä. Testosteroni suorastaan höyrysi siitä ulos. Toinen korva oli vain puolikas, mutta charmantti.
Ne istuivat aidalla vierekkäin ja ihailivat maailmaa. Oli hauskaa katsoa miten Pinja keimaili mieskissalle. Keimaillessaan Pinja vilkaisi minua kysyen, että olenko ymmärtänyt yskän.
Emme voineet pitää Pinjaa sisäkissana, sillä talossamme juoksi lapsia ja ovet olivat jatkuvasti heiluriliikkeessä. Kun näin sen ensimmäistä kertaa ulkona ihailemassa puusta putoavaa lehteä, en hennonnut kieltää siltä sen perusluonteen toteuttamista, eli hiirten jahtaamista. Se sai toteuttaa kutsumustaan ja oli siksi hyvin onnellinen.
Pinjalla oli tarkat rytmit. Eräänä aamuna se ei tullut alakertaan. Menin kysymään mikä hätänä. Pinja katsoi silmiin ja laski pään tassujensa väliin. Tajusin heti, että päässä on jotain vikaa. Soitin ajan lääkärille. Vaikka ihossa ei näkynyt mitään, Pinjalla oli paise ihon alla ja sitä särki. Paise avattiin ja mätä lensi kaarena ulos.
Kerran Pinja ei tullut kotiin. Tiesin, että jotain on vialla, sillä se oli noudatti rytmiään tarkasti. Ensilumi oli satanut. Seurasin tassunjälkiä ja löysin maantien reunasta putken. Putki johti maan alle. Huusin putkeen sen nimeä. Kuulin vaimean vastauksen. Huusin uudelleen ja sain mojovan naukaisun takaisin.
Sitten alkoivat pelastustyöt. Kissa oli pudonnut parin metrin syvyyteen maan alle ja värjötti siellä veden yläpuolella olevassa onkalossa. Sinne se olisi kuollut, ellen olisi löytänyt.
Koirakammoni
Olen aina tullut toimeen eläinten kanssa, mutta 9 vuotiaana jouduin susikoiran hyökkäyksen kohteeksi. Siihen aikaan susikoiria oli jalostettu liikaa ja osalla oli luonnehäiriöitä. Kävelin ystäväni kanssa tietä, kun susikoira juoksi takaa minut kiinni, löi tassut olkapäilleni ja kaatoi minut maahan puraisten palan takamuksestani. Minut kiidätettiin lääkäriin ja sain rokotuksen. Shokkiani ei hoidettu mitenkään. Haavoihin puhallettiin siihen aikaan, ei muuta.
Tytär rupesi vonkaamaan koiraa. Vastustin pitkään, koska trauma varjosti takaraivossa. Perhoskoira Fux tuli perheeseemme vastustelusta huolimatta.
Fux-äijä... Pieni egoisti. Kasvattajan mukaan ärhäkkä ja arvaamaton, paransi minut koirakammosta.
Fux oli hankala ainoastaan kynsienleikkauksen yhteydessä. Sitä se inhosi. Muuten se pursui iloa ja sillä oli terve itsetunto. Se leikattiin, koska kivekset eivät laskeutuneet. Kun kotiuduimme leikkauksesta, Fux oli outo. Se ei suostunut liikkumaan lainkaan. Tökötti pää alhaalla, ei syönyt, ei juonut, ei mitään.
Soitin lääkärille, että mitä ihmettä on tapahtunut, eikö se enää koskaan liiku?
- onko sillä kauluri?
- on.
-Sen ego ei kestä kauluria.
Ja todenteolla machon egoon otti kauluri. Kauluri pidettiin loppuun asti ja macho unohti sen muutamassa päivässä.
Koirakaveri
Oli surullista, että koira oli yksin kotona päivät. Päätin hankkia sille ystävän ja kuin tilauksesta työkaverini koira odotti vahinkovauvaa. Suloinen Chanel saapui perheeseemme. Fux ja Chanel ja Pinja tulivat toimeen mainiosti. Chanel ratsasti Fuxilla ja ne leikkivät keskenään niin, että energiatasot seestyivät. Chanelin perusluonne oli hempeä. Se on rakastava koira perhepiirissä, mutta lenkillä toivoton. Chanelilla on monta nimeä, yksi on kaheli... sillä se on kaheli lenkillä. Yksi on kaneli, sillä se on kanelin värinen.
Eläinelämä paras leffa ikinä
Yllämainittujen eläinten lisäksi meillä oli kääpiöhamsteri Cecilia. Kaksi punasilmäistä gerbiiliä, Joonas ja Lenni. Cecilia eli vain 1,5 vuotta. Päivää ennen sen kuolemaa näin ,että siitä oli tullut vanhus. Se oli urheiluhullu. Juoksi pyörällään kaiken aikaa. Hikipanta vain puuttui. Viimeisenä päivänä se käveli majastaan ulos kuin keppiä tarvitseva vanhus ja sitten se oli kuollut.
Teimme sille arkun, jossa luki Cecilia Morrigon Ekman. Tyttäreni kirjoitti sille runon. Pukeuduimme koko perhe mustiin ja vesisateessa expuolisoni kaivoi hautaa. Minä ja tytär seisoimme sateenvarjon suojassa runoa lukien. Tytär itki viikon ja huusi Cessun nimeä niin, että seinät hytkyi.
Joonas Ja Lenni tappelivat aina. Lenni oli lihava ja alisti laihaa Joonasta. Heihin en rakastunut, sorry koko gerbiiliyhdyskunnalle, mutta kaikki ei nappaa...Kemiat, tiedättehän joskus tökkii.
Hämähäkin verkot
Vaikka pidin jo liskoa kaulalla, en lupaudu hämähäkkejä hellimään... Verkot on vahvoja kuin penteleet... Melkein kalastajanlankaa...mietin, että millainenkohan jötkäle sitä kutoo. Noh, kevät herättää kaikki oliot. Puskissa rahisee enemmän...
Liskoillaan Diskoillaan laiskotellaan ja ollaan vaan!
Biisivinkki olemisen tunnelmointiin: Paloma Faith; Just be!
Puhun eläimistäni menneessä muodossa, koska ne asuvat expuolisoni luona. Kaikkea ei voi saada mukaan. Mutta muistot ovat ihanat.
Bytheheart
iirispiiris
