tee lukkotesti netissä, www.skeematerapia.fi, se on ilmainen

Olen syvällinen pinnallinen. Lapsesta asti olen pohtinut miksi olen täällä ja mikä on tehtäväni? Sisälläni on vahva ohjaus ja janoinen mieli. Kuuntelen intuitiota enemmän kuin järkeä. Intuitio on vienyt oikeaan, järki taas rivimiehen kärsimykseen.

Elämää ei kannata kysyä ennustajalta, sillä meille on annettu valta muuttaa se yhdellä sormennäpsäyksellä. Vain suurimmat teemat on kirjoitettu kiveen. 

Minulla on muutama lempikirja, joita en laita kiertoon. Tunnelukkokirjan ostin 8 vuotta sitten.  Testattuani itseni olin täynnä vahvoja lukkoja. Testitulos ei yllättänyt, tunnistin sen todeksi.

Tein tänään uudelleen testin ja olen muuttunut paljon. Nyt minulla on  myös lukottomia tunteita. Vahvoja lukkoja on vain pari enää, 8 vuotta sitten niitä oli 18:sta kappaletta.

Roolien miettiminen on kiehtovaa. Rakkaus alkaa usein rooleitta, mutta kun se nimetään ihmissuhteeksi, rooli tupsahtaa päälle ...
 

Parasta on, ettei elämää tiedä etukäteen, silloin siinä on enemmän mahdollisuuksia laajentua

Vuonna 2018 kuljin sydämen tietä.  Romutin vähäisetkin tukipilarini. Koin hetkellisen kodittomuuden ja sen aiheuttaman turvattomuuden. Koin työttömyyden ja sen aiheuttaman hädän. Koin yksinäisyyden ja pelon. Koin upean Australian. Rakastuin mereen, lintujen lauluun ja  puihin. Kuljin ihmeiden täyttämää polkua.

Lopetin ihmissuhteita. Aloitin uusia. Sanoin monille tarjouksille EI.

Sanoin monelle Tindertreffikumppaneille EI.

Sanoin EI asioille, jotka eivät tuntuneet omilta ja joita tehdessäni olisin joutunut teeskentelemään. 

Tarjontaa riitti enemmän kuin koskaan. Kykyäni sanoa Ei testattaisiin hartaasti.

Osaan siis sanoa EI mutta minun pitäisi oppia sanomaan KYLLÄ . Myös tänään tekemäni tunnelukkotesti osoittaa asian. Tunnistan sen myös itse.

Hyvästi ikimuistoinen vuosi 2018

Nyt vuosi 2018 rämpii loppuaan. Kadut ovat liukkaat ja hiekattomat. Olen kärvistellyt suomessa yli kuukauden. Mielialani on laskenut. 

Kun mieliala on viistänyt maata, olen nostanut sitä ylös kuin raskasta metallia. Mielenbodaus on kovaa työtä. Lihas ei näy peilissä, kuten hauis tai ojentaja.

Kuvitteleminen auttaa, kuvittelen itseni auringon alle, hoen, että kaikki järjestyy, järjestyy, järjestyy. Olen kuunnellut musiikkia ja jammaillut, se saa kroppani auki. Jos kroppa on lukossa, mielikin käpertyy. Olen lueskellut ja kirjoittanut. Kirjoittaminen nostaa minua aina. Olen katsonut netflixistä komedioita, että nauru helisisi asunnossani. Olen mietiskellyt ja pohtinut.

Poistuin vuonna 2018 mukavuusalueeltani ja opin paljon uutta itsestäni
 

 Bloggaus tuo mukanaan monia tunteita

Raainta oli työvoimatoimiston suhtautuminen bloggaukseen. Heidän mielestään työllistyin kun bloggaan.

-  Mutta.. en saa palkkaa bloggauksesta! Tarvitsen aterian, tarvitsen katon ja sitä varten tarvitsen työn. Olen tehnyt yhden kaupallisen blogisopimuksen ja siitä sain ruokaa, en rahaa.

Työvoimatoimistossa sanotaan, raha ei vaikuta asiaan,  EN SAISI käyttää aikaa kirjoittamiseen !

- Kukamitähäh?... Työtön ei saa harrastaa,  ei ainakaan kirjoittaa blogia! Saako siis joogata, juosta, nostaa puntteja?

- Kuka on mitannut tähän käyttämäni ajan? Syökö ne työkkärissä näkymättömyyspulveria ja sukeltaa postilaatikosta mittailemaan ihmisten ajankäyttöä? Tämä oli kylmä pyyhe kasvoilleni ja on ehdottomasti väärin. Olen odottanut viikkoja päätöstä, katsotaan mikä se lopulta on. Työtön olen kuitenkin ollut!

Eikö harrastus, joka auttaa työtöntä säilyttämään mielensä korkealla ole terveyttä edistävää? Terveys on ehdoton edellytys työllistymiselle!

Ihana Australia tuntuu kaukaiselta unelta, mutta antaa voimaa

Selviämishuolet ovat astuneet rinnalle. En anna mielikuvissani mitään mahdollisuutta epäonnistumiselle. Olen päättänyt voittaa ongelmani ja sillä siisti. 

Tämä vuosi 2018 on repinyt auki tunnelukkoa, jonka olemassaoloa en aiemmin huomannut. Nyt lukko on poistunut, koska olen sen tiedostanut.

Hylätyksitulemisenpelon takaa löytyy paljon tunteita

Käännän selän kipeille asioille jättämällä ne taakse, rauhallisena, riitelemättä ja siltoja polttamatta. JA PAM... LUKOSSA OLLAAN. Mieli säilöö ja hilloaa.

Kiltit tytöt toimivat näin. Ei nosteta meteliä, vaan puolustellaan jopa omia kiusaajia...  Vahvuus on panssari, haarniska, jonka alla on helppo piileskellä.

Joskus olisi ihanaa itkeä naamansa turvoksiin. Mutta kiltti tyttö ei tee niin... kiltti niiskuttaa hiljaa, nielaisee ja ryhtyy hilloamaan.

 

Bloggaus on matka myös, sekin avaa lukkoja 

Bloggaus on voimakas työväline sieluaan tutkailevalle. Bloggauksen myötä havahduin huomaamaan hylätyksitulemisenpelkoni. Sen työstäminen oli kivuliasta. Käsitin, että monet kokevat tulevansa hylätyksi, koska näkymättömät odotukset eivät tule nähdyiksi. Ne ovat ihmisen päässä, eikä kukaan pääse pääsi sisään.

Ainakin minun oli hyvä ymmärtää, että Hylätyksitulemisenpelko oli päänisisäinen rakennelma, jota itse ruokin. Tunteeni riittämättömyydestä ovat aina olleet riesani ja niitä yhä työstän. Työvoimatoimisto hylkäsi minut ja nyt niin lukemattomat paikat joita olen hakenut. Hylkäämislukkoa on siis rynkytetty olan takaa!

Ikärasismi näkyy töitä etsiessä

Ikärasismi näkyy selkeästi töitä hakiessa, sitä ei voi välttää. Tunnen arvottomuutta joka kerta kun saan sähköpostin, et ole tällä kertaa valittujen joukossa. En tiedä kauanko jaksaisin tuota hylkäämistä!

 Eilen kävin kirjoittamassa alle osa-aikaisen sopimuksen henkilökohtaisena avustajana. Työtunnit ovat vähäiset, eivätkä riitä maksamaan laskujani, mutta haluan tehdä jotain. Työttömänä masennun. 

Kiitos kaikille, jotka toimitte suosittelijoina, tarvitsin niitä 6 kappaletta hakemaani työhön. Töiden hakeminen on rankkaa hommaa, siihen menee tunteja päivittäin.

Kamalaa myöntää, en edes muista mihin kaikkialle olen hakenut... Suurkiitos suosittelijoille, Marjo, Niina, Marke, Suvi, Hanna ja Jaana ja kiitos LaceAndRosen Päiville, sinä lähetit linkin aikoinaan Australiaan. Thank u! 

Mulla on huikeita ystäviä! Im blessed!

Hyvää Uutta vuotta 2019 kaikille teille lukijani ja kannustajani, ystäväni ja rakkaimpani

Ja lukijani, jos olet työtön, ymmärrän niin tuntemuksiasi. Älä kuitenkaan lannistu, ETHÄN?! Jos tarvitset tsempparia olen käytettävissä!

bytheheart

iirispiiris

Hiiohoi...valoa näkyvissä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (8)

Omassa perheessä ollut "vieras...
2/8 | 

Työkkärin porukka ei kyllä oikeasti tuedä mitä on olla työtön, tapaamatta ketään, olla rahattomana ja tunne että kukaan ei välitä eikä kuulu joukkoon....., sivusta läheistä seurannut!

iiris
Liittynyt27.9.2015

Siltä se vaikuttaa, olemme vain rasteja ruutuun, emme muuta. Satttuu kaikkien puolesta, jotka joutuvat siihen tilanteeseen, se on ehdottomasti raastavaa ja syrjäyttää ajan kanssa. Kiitos kommentista ja hyvää uutta vuotta 2019

Vierailija
3/8 | 

Hei Iris

Ensin toivotan sinulle paljon onnellisia hetkiä ensi vuoteen. Kiitän ja kumarran sinua rokeista/rohkaisevista kirjoituksista. Älä lannistu vaikka vastoinkäymisiä tulee ihan varmasti pärjäät kunhan säilytät tuon asenteen. Katsoin tänä aamuna Yle fem Matsi lyhytelokuvan ja nauroin elokuvalle ja itselleni myös samalla voin suositella kestää vain 15 Min ja löytyy siis Yle Areenasta. Olkaamme armollisia itsellemme ja toivon että jokainen löytää itselleen hyvää tuovan tekemisen kuten sinulle on kirjoittaminen. - Anu

iiris
Liittynyt27.9.2015

Kiitos ihanista sanoista. Katson leffan, sillä naurut aina maittaa. En aio lannistua, olen mummolumessatyyppi...Hyvää Uutta vuotta 2019

Vierailija
4/8 | 

Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! Sisulla ja sydämellä kohti kevättä ja auringon valoa.

iiris
Liittynyt27.9.2015

Kaikkea hyvää sinulle myös tulevaan vuoteen!  Aurinkoa odotellen ja valoa on jo nyt enemmän, ainakin siltä tuntuu;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa kuuskymppinen kosmetologi, joka irtisanoo eläkevirkansa, pakkaa laukkunsa ja matkustaa Australiaan löytämään itsensä. Pohdintoja aikuisen naisen unelmista, ihmissuhteista, muodista ja kauneudesta, likinäköisten silmien läpi, suurentavan peilin avulla, mutta silmää iskien.

iris.ekman81@gmail.com

<a href="https://www.blogit.fi/grannynanny/seuraa" target="_blank">
  

 

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018