Jos komplekseistaan ei puhu, ne hidastavat elämää

En hymyile kuvissa. En osaa. Hymyni ei ole kaunis. Se on erilainen. Minulla ei ole muhkeita huulia, eikä upeaa hammaskalustoa. Minulla on iso nenä joka varjostaa, varsinkin auringossa.

Jos ihmisellä on kompleksi, sen korjaaminen on järkevää. Kompleksin näyttäminen asiantuntijalle saattaa vapauttaa. Jos ottaisin ylähuulibuffaloplastian minusta tulisi kauniinpi vanhus. Saattaisin voittaa vanhustentalossa hymypatsaan. Ehkä ylähuulibuffaloplastia ei yksin riittäisi tekemään minusta kaunista vanhusta, nenää pitäisi lyhentää ja niin edelleen.Olen kelaillut hymyasiaa jo nuoresta. Seissyt vessan peilin edessä, irvistellyt ja surrut, etten omista miljoonan dollarin hymyä. Sadan dollarin hymykin olisi siihen hätään riittänyt. Kympistäkin olisin iloinnut.


Kun aloitin bloggauksen, en ajatellut, että kuvat minusta olisivat tärkeitä. Kirjoitin hurmoksessa  ja luulin sen riittävän.

Kun sain  palautteen siitä, että blogin tähtenä minun pitäisi laittaa enemmän kuvia itsestäni, tuntui kuin heikkoon kohtaani olisi isketty...Pää käsien välissä pohdin... voi vitsi, onkohan minusta tähän? Jonain päivänä hymyttömyyteen puututaan varmasti. Mitä ihmiset ajattelevat jos esiinnyn kuvissa enemmän ? Tyrkytänkö itseäni? Pidetäänkö minua narsistina, kun kirjoitan ajatuksistani?

Olen kiitollinen palautteen antajalle, vaikka se kirpaisi. Miksi pelkäisin jo etukäteen niitä, jotka eivät pidä minusta? Eikö tässä iässä jo ole lupa heittäytyä, myös valokuviin ja antaa mennä.

Eräs työnantajani halusi ottaa minusta kuvia, kun olin nuori. Hän vuokrasi studion sitä varten päiväksi. En pystynyt hymyilemään tätä laajemmin ja tunsin pakokauhua, jokaisessa salamanräiskeessä. Vasta nyt näen tämän kuvan nättinä.

 

Valokuvaan mielelläni ja teen videoita. Se on yksi flowharrasteeni.

Ongelma omissa kuvissa on se, että olen surkea poseeraaja. Kunpa joku pitäisi kurssin surkeille poseeraajille. Opettaisi miten kuvissa hymyillään  järjissään olevan näköisenä, jos hymy ei ole kuvauskelpoinen omasta takaa. 

Miksi kaikki pitäisi olla täydellistä, pullista alkaen?

New Zealandin matkalla näin kyltin Rumien Pullien kahvilasta. Tuli lämmin olo. Meitä, joilla ei ole täydelliset pullat ja täydellinen elämä, on olemassa. On ihanaa, kun siitä tehdään huumorilla tuote.

Jos asuisin Aucklandissa, istuisin kahvilassa tämän tästä rumaapullaa mussuttaen.

Auckalndissa oli toinenkin kiva kahvila. Siellä pelattiin lautapelejä. Iltaisin sali oli täynnä ja ihmiset pelasivat juomia siemaillen. Touhu näytti hauskalta ikkunan takaa katsellessani.

Rumista pullista puheenollen, Tinderdeitti numero 2, saksalainen lentopalloilija vei minut kahvilaan ja osti tämännäköiset pullat. Noo, munkkisokerit suupielessä on hauska söngertää elämäntarinaa ja yrittää ottaa selvää hänen ärrättömästä aksentistaan ja seurata sokerin reittejä kasvoilla ja vaatetuksella.

Päättömänä olen siedettävä

Nuoruudessani ei kuvattu usein. Rippikuva ja seuraavaksi ylioppilaskuva. Koko sukuni on kuvakauhuista. Päät LENTÄVÄT käsien alle ja kuuluu huuto eiiiiiii...  Albumeissa on paljon tuntemattomia, merkityksettömiä ihmisiä. KonMaritin valokuva-albumini ja jätin sinne vain tärkeiden ihmisten kuvia. Kuvia katsellessani harmitti se miten rajusti hymykompleksini näkyy. Jokainen kuva viestii arasta ja kehossaan täpärästi viihtyvästä ihmisestä. Siihen on tultava muutos viimeistään nyt.

Tässä tuore esimerkki lyhyemmän ystävän ottamasta kuvasta, päätön minä.  

Meillä kaikilla on kompleksimme, oletan. Jos olisin saanut valita, olisin ottanut isotjalatkompleksin. Paksutnilkat kompleksi on myös mukiinmenevä. Farkut vain jalkaan ja baanalle, eikä kukaan tiedä heikkoa lenkkiäsi. Kaikki peitettävät kompleksit ovat okoo. Ne voidaan paljastaa vain muutamalle läheiselle, mutta muuten pitää piilossa.

Isotakamuskompleksi on poistunut muodista. Jennifer Lopez sai teinit toivomaan muhkeita muotoja. Jos ei ole oikeaa kompleksia, kyllä nainen aina jotain keksii.  

Kompleksisten klubi

Taidan perustaa salaseuran kompleksisille. Ensin syödään rumat pullat ja sitten lauletaan Juha Tapion, sä kelpaat kelle vain ja sen jälkeen avaudutaan komplekseista. Tilaisuuteen kutsutaan aveciksi NE ystävät  jotka mitätöivät toisen tunteita. Tiedättehän tyypin joka pistää kaikessa paremmaksi. Jos kerrot mitätöijälle jotain hän toteaa:-" Eihän tuo ollut vielä mitään, minullapa oli..."  Kun mitätöijä pääsee esittelemään oman vähän isomman kompleksinsa, parannut.  Klubiin taustakuoroksi kutsutaan epäilijät. Ne jotka eivät usko mitä sanot. Kun niille vastaväittää aikansa, kompleksi häviää.

.Joskus toivoisin kuvaajalta neuvoja ja opastusta, mutta he vain tokaisevat, nyt hymyä... Se ei ole kaikille helppoa. Irvistän siis!

Minussa on aineksia moniin komplekseihin. Olen pitempi kuin  muut. Satakahdeksankymmentäseitsemänsenttinen goljatti. Siitä olen kuullut niin paljon, ettette voi aavistaa. En ole jaksanut kompleksisoitua pituuden suhteen, koska en voi sille mitään. Viimeksi New Zealandissa joku huusi perään, että tiedätkö, sinä olet tämän kaupungin pisin ihminen... No kappas vain... ajattelin kyynisesti.

Korkkareita olisi hienoa käyttää, mutta näin pitkä hakkaa päätään kaikkiin telineisiin ja mataliin ovenpieliin aivosolujen kustannuksella, muutenkin. Kun olin nuori ei valmistettu kauniita matalia kenkiä. Mummotlumessakenkiin oli tungettu isot lestit, joten kapeajalkainen lenteli kengän sisällä puolelta toiselle. Onneksi tänä päivänä löytyy kauniita kenkiä meille goljateille.

 Koko olemus jäykkä ja kaaoksessa, koska piti pakkohymyillä. Tässä olen 55- vuotias ja taas studiossa.

Työpaikkailmoituksia katsoessani, sivuutan ne , joissa pyydetään aurinkoista hymyä. Jessus, kaikkea ihmiseltä vaaditaan. Eikö normaali ystävällinen olemus ja  asiantuntevuus riitä? Olisi karseaa mennä työpaikkaan, jossa sisäänpääsyn kriteeri on jatkuva hymy. 

Olen huippuonnellinen, että tytär ei perinyt äitinsä outoa hymyä. Hänen hymynsä on MILJARDIN dollarin luokkaa ja kaunein maailmassa.

 Leonardio Da Vincille tiedoksi sinne haudan taa, en tajua MONALISA hössötystä. Eivätkö mallin hampaat olleet kunnossa vai etkö vain osannut maalata hampaita? Joku syy siihen mitättömään virnistykseen täytyi olla! Kenties kompleksi!

 

Hymyillään kun tavataan!

bytheheart

iirispiiris,

Kompleksien piilottamiseen kuluu valtavasti energiaa, siksi ne olisi hyvä purkaa.

 

 

 

 

 

Kommentit (12)

Vierailija

Espanjassa huomasin kuinka monet naiset kantoivat ylpeinä kehoaan,kuka suuripyllyistä,kuka tosi hoikkaa jne,anteeksi pyytelemättä..liekö kotoa saatua varmuutta vai mitä.?

iris
Liittynyt27.9.2015

Olen huomannut saman juuri espanjan reissuilla:) ehkä, syvältä nämä mallit ja ajatukset tulevat

Vierailija

Sinustahan saa upeita kuvia! Joillain on se hymy, ja toisilla vaikkapa vartalo. Sulla on upea vartalo. Ihania otoksia varsinkin tuossa edellisessä postauksessa, jossa istut bussissa, ja meikittömänä sänkyyn nojaillen. Tässä kuvahommassa harjaantuu kyllä. Kun avasin vuosi sitten instagram-tilin, niin kurkkua kuristi julkaista joku maisemakuva. Nyt menee muitta mutkitta lähikuva naamasta, ja omia kuvia oppii myös katsomaan eri tavalla treenauksen myötä. Monen bloggarin ensimmäiset kuvat kirvoittaa myötähäpeiset naurut, mutta sitten jotain tapahtuukin, ja parin vuoden päästä ollaan ihan ammattilaisia. Ole hyvä palautteesta, onneksi otit vinkistä vaarin <3

iris
Liittynyt27.9.2015

Kiitos. Hyvä palaute auttaa etenemään. Kuvapalaute osui oikeaan ja siksi upposi. :) Itsensä haastaminen on kivaa.

Vierailija

Oli taas mukava lukea mietteitäsi, vanhat kuvat... niistä tulee monenlaisia muistoja ja joskus oikein ihania naurunkäkätyksiä! Hyvää viikonalkua sinne merten taa. Rekku

Vierailija

Olipa hauska kirjoitus ja kompleksejahan meillä naisilla löytyy ja jos ei niin kyllä me niitä jostain saadaan tehdyksi. Kaunis olet jokaisessa kuvassa.

iris
Liittynyt27.9.2015

Minusta tuntuu, että paras tapa hajottaa kompleksi atomeiksi on puhua siitä.Tunsin vapautuneeni jopa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos palautteesta

Vierailija

Voi miten mukava ja lammin fiilis tulee kun lukee blogiasi. Olen sinua puolet nuorempi mutta saan teksteistasi valtavasti iloa ja perspektiivia elamaan. Naytat myos kuvissa huipulta. Itsellakin on lahipiirissa, jopa ystavapiirissa, ihmisia jotka kauhistelevat ulkonakoaan ja kieltaytyvat kuvista. Mutta niinkuin vieraissa kielissa taydellisyys ei ole se asia vain ymmarretyksi tuleminen niin myos useimmissa valokuvissa ei ole tarkeaa nayttaa taydelliselta mallilta vain tuoda lampimia muistoja mieleen niille rakkaimmille jotka kuvia myohemmin katsovat. Sitapaitsi, itse huomaan, etta kauheimmatkin kuvat itsesta nayttavat usein ihan ok muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua.

Vierailija

Löysin vasta blogisi ja olen vasta silmäillyt tekstejä ja kuvia. Täytyy palata. Pyydän että jatkat  kirjoittelua vaikka ymmärsin että olet palaamassa Suomeen. Toivon että jos olet kuvannut ja tutustunut aborginaalien tekemään taiteeseen julkaisisitko aiheesta. -Anu

iris
Liittynyt27.9.2015

Hei kiitos. Aboriginaalien taide puhuttelee minua, kuten heidän historiansa. Olen käynyt tutustumassa siihen, harmikseni paikoissa ei saa kuvata, ymmärrän toki suojauksen. Jotain kuvia saan varmasti aikaseksi ja pääni työstää tarinaa heistä. Katsoin juuri leffan Australia uudelleen, koska näen nyt senkin toisin. (Nicole Kidmanin tähdittämä) Palaan Suomeen marraskuun lopulla, joten on tässä vielä aikaa. Kiitos sinulle:) Ja kirjoittaminen on osa minua, identiteettini.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa kuusikymppinen kosmetologi, joka ei lakkaa uskomasta muutoksen voimaan. Hän KonMarittaa kotinsa ja tekee virheen Aarrekarttaansa. Hänellä on laukussaan seitsemän kertaa suurentava peili ja päälakea koristaa silmälasien kirjo. Rakkaus muotiin, kauneuteen ja  hyvinvointiin ei ikääntymisestä huolimatta koskaan kuole, mutta sitä voi päivittää. Hän irtisanoo eläkevirkansa ja huomaa tulleensa Australiaan GrannyNannyksi. https://www.blogit.fi/blogit-200x80.png

https://www.blogit.fi/grannynanny/kuvalinkki