Ilman valoa tulisin hulluksi. Marraskuu on minulle painajainen koko vuoden kalenterissa. Niinä aamuina, kun aurinko paistaa herään virkeämpänä ja hyväntuulisena. Kropassani on aurinkomittari. Se värähtää plussalle tai miinukselle ilmojen mukaan.

Sateisina aamuina olen takkuinen kuin rastaletti... Mieli laahaa... Se vetää tonnin painoista punttia nilkassaan... Askel on raskas.

90 - luvulla ostin kirkasvalolampun.

Kaamosmasennus todettiin olemassa olevaksi ilmiöksi jo silloin. Muistelen, että ihminen tarvitsee 2500 luksia valoa päivittäin ja me saamme sitä pimeinä aikoina vain 800 luksia. Ei ihme, että aivoja suututtaa... Niillä on nälkä. 

Siihen aikaan lamppuun vain vilkuiltiin aamuisin. Jo 20 minuutin annos riitti stimuloimaan aivot kirkkauteen. 

Lamppua minulla ei enää ole, mutta ehkä hankin modernin sellaisen kestääkseni marraskuun.

Olen valosta riippuvainen. Se on selvää näillä vuosikymmenillä. 

Juu... Vuosi sitten olin toisenlaisessa maassa. Siellä paistoi koko ajan.

Kun menen lämpimään maahan, luuni sulavat ja käynti on joustavampaa.  Suomessa taas -Talven tullen iho kiristyy kiristymistään. Sitä voi kutsua  kallonkutistamiseksi. Kun kallo on kiristetty päänahkaa myöden, mieli vinkuu kuin väärässä soinnissa oleva kitaran kieli... 

Liukkailla keleillä ihmisen pitää keskittyä jokaisella askeleella maan tuijotukseen, jotta lonkat, polvet ja kallo säilyy ehjänä... 

Mutta aina sitä voi haaveilla auringosta ja muistella menneitä.

Kesällä en pitänyt päivääkään lomaa, joten lomaunelmat alkavat viritä pääkalloni sisällä. Ne neljä päivää jotka olin vapaalla, käytin töiden etsimiseen ja hakemusten lähettämiseen, joten lomalta ne eivät tuntuneet... Irtisanouduin itse koeajalla ja tuli kiire etsiä uusi paikka. Onneksi löysin ja paljon paremman.

Huomaan jo pienen alakulon soluttautuvan kroppaani. Siihen vaikuttaa myös se, että lääketukusta oli käyttämäni hormonit loppu.

2 viikkoa elin ilman tätä kainalokeppiä. Ihmeen vähän hikoilin, mutta tässä parin viikon kohdalla huomasin mieleni alaspainumisen.... Käyttämäni Maca-jauhe ilmeisesti piti hikoilua loitolla. Laitan Macaa joka aamuiseen smoothien sekaan. 

 

Olen vakuuttunut, että minun paikkani on auringossa tai kirkasvalolampun alla... Uuden hankkiminen on siis edessä.

Pimeydessäkin on puolensa... Romantiikka voi kukoistaa ja  kynttilät ovat ihania, vaikka niistäkin uutisoitiin viime vuonna jotain haittavaikutuksia. 

Mikään ei näy pimeässä selvästi...siis pölyt, finnit, sellut, karvat... tiedätte kyllä mitkä. Toisaalta en näe mitään muutakaan enää selvästi. Silmiin sattuu koko ajan. Tuntuu kurjalta odottaa marraskuuhun, jotta silmieni hoito selviää. Tänään on meno hammaslääkärille. Yllättävä kipu leukaluussa on selvitettävä... Huoh...  

Mutta kynttilän valossa sitä huijautuu kauniimmaksi kuin oikeasti onkaan. Jokaisessa jutussa on se positiivinen puoli.

 Syksyillään ja ollaan keitä ollaan, ei aina niin iloisia ja energisiäkään... Mutta kai me tästäkin talvesta jotenkin  selvitään.

Välillä tulee sellainen hassu olo siitä, että kuka sitä oikein on? Tyhjätasku ikäloppu. Turhakeko?

Tiedättekö tunteen?  Minulla on paljon ideoita ja ajatuksia joita haluaisin toteuttaa... Ne jylläävät päässä.

On kamalaa omistaa villi mielikuvitus, joka tuottaa koko ajan jotain.

Esimerkkinä --- Aamulla kävellessäni töihin, luon päässäni hupparimalliston, joka antaa pitkät koulukiusaajille... Ennenkuin olen töissä, mallistoani on myyty hurjia määriä ja se on levinnyt koko maailmaan... Juuri tälläinen olen ja juuri tämä tekee minut surulliseksi....

Jos käyn uimassa, kehitän uimapukumalliston, jolla voi mitata matkaa... 

Ei... pääkulta, jätä minut rauhaan. En jaksa näitä turhauttavia hullutuksia.

Äitiyslomalla keksin sängyn vauvalle, jotta nukkuminen onnistuisi paremmin. Esitin sen läheisilleni, jotka eivät nähneet siinä potentiaalia... Vuoden päästä melkein sama idea palkittiin jossain muussa maassa... 

Näillä mennään, kohti pimeää... 

Tää on vain elämää ja elämään kuuluu kaikki fiilarit... Tunnelin päässä on kuitenkin aina valoa, sitä kohti on mentävä vaikka ryömien, jos ei muuten.

Iloista syksyä kuitenkin.

ByThe Heart

<3 iirispiiris

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa kuuskymppinen kosmetologi, joka irtisanoo eläkevirkansa, pakkaa laukkunsa ja matkustaa Australiaan löytämään itsensä. Pohdintoja aikuisen naisen unelmista, ihmissuhteista, muodista ja kauneudesta, likinäköisten silmien läpi, suurentavan peilin avulla, mutta silmää iskien.

iris.ekman81@gmail.com

<a href="https://www.blogit.fi/grannynanny/seuraa" target="_blank">
  

 

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018