Tukka takussa, elämä edessä. Muuten meikittömänä, mutta kynsilakalla väriä elämään.

Ostosvinkki aikuiselle naiselle

Osta pitkäkestoinen huulipuna. Osta punainen, fuksia tai oranssi. Huulipunassa on voimaa! 

Jos olet harmaantunut, olet muodin huipulla. Saapastele selkä suorana siis. Nuoret janoavat harmauttasi ja he ostavat sitä purkista. Ähäkutti, meissä ikälopuissa on jotain, joka kiehtoo heitä. Harmaus ei ole tuomio. Ei lopullinen leima. Harmaita voi kirkastaa, tehostaa ja taittaa. Voimakas huulipuna ja harmaat hiukset on timanttinen yhdistelmä. Me aikuiset naiset olemme timantteja. Ainakin meitä on riittävästi hiottu, kuten tuota kallisarvoista kiveäkin.

Tukkataikoja

Olen leikkinyt tukallani enemmän kuin barbeilla. Olen kiduttanut sitä kuumilla raudoilla, pakottanut  kiharoille, avannut, sulkenut, värittänyt ja pumpannut  täyteen keminkaaleja. On ihme, että se ilmestyy karvatupista yhä uudelleen. Nyt se kasvaa kituuttaa, mutta pari vuotta sitten hiukset lähtivät niin, että joka päivä poimin viemäristä tai harjasta tennispalloin kokoisen nipun hiuksia. Etuhiukset ja sivut valuivat viemärirottien villapaidaksi. Hermoarauniona kyttäsin lähteviä hiuksia ja pelkäsin pahinta.

Kampaus heijastaa naisen mieltä. Oletko villi vai konservatiivinen, romantikko vai geometrinen?

Nuorena ihailin David Bowieta. Hiuskuumeessa marssin kampaajalle, näytin Bowien kuvaa ja pyysin saman mallin. Kampaaja vastusteli, mutta suostui, koska istuin tuoliin ja vedin kapan kaulalleni. Kotimatkalla tajusin, etten ollut kysynyt lupaa vanhemmiltani. Tukkakuume on autokuumetta vastaava tila. Kuume on saatava alenemaan hinnalla millä hyvänsä. Kun vahinko on tapahtunut, ei sille mitään enää voi. Poikatukkaisena avasin kotioven ja äiti haukkoi henkeään, sillä tukkani oli mennyttä.

 Toteutin suunnitelman loppuun, sillä Bowie oli punatukkainen ja minä vaalea. Ostin värin ja laitoin sen saunan löylyissä päähäni ja noh ...tulos oli hurja. Siskoni nauroi kippurassa  ja minua pänni. Itku kupruili kurkussa. Istuin turbaani päässä illan, ettei äiti huomaisi tekoani. Seuraavana päivänä juoksin lähimpään keminkalioon ja huusin apua... Hiuksistani tuli lopulta Almankeltaiset. Elimme 70-lukua ja shokkivärjeä käytti  Lontoossa yks David Bowie ja Ivalossa yks Iris.

Kun MiniVoguet tulivat muotiin, kuola suusta valuen, laskin viikkorahani ja marssin kampaamoon

- Montako rullaa kolmella markalla saa?

- Kolme rullaa.

  Olisin voinut myydä silmäni, että saisin MiniVoguen koko päähän, mutta...

Ylpeänä tepastelin kotiin kolmen rullan MiniVogue otsallani. Kadehdin luokkani poikia joilla oli koko pään kattavat MiniVoguet.

 

Hiusten lähdön sain lopulta kuriin biotiinilla

Biotiini on tärkeä rakennusaine hiuksille ja kynsille. Syön sitä puolen vuoden ajan, sitten pidän  taukoa. Kun hiukset ohenivat ja sivuilla roikkui läpinäkyviä hauraita hiuksia, leikkasin tukkani lyhyeksi. Lyhyessä tukassa väri tulee hyvin esiin. Olen teräsvillan harmaa takaosasta ja edestä valkoinen, mutta hiuslatvat kellastuvat.

Toivon etten muistuttaisi Donald Trumppia, mutta pelkään pahaa, että meissä on jotain samaa. Siksipä olen päättänyt taittaa keltaista pois ja suosittelen sitä samaa operaatiota Trumpille. Ohje kuuluu näin.

- Donald, osta keltaista taittava hoitoaine. Osta Silver, se sopii sinulle parhaiten. Laita se kuiviin hiuksiin huolellisesti . Istu meditoimaan. Meditointi jäsentää hiustesi alla olevia lokeroita.  Älä nojaa seinään, äläkä paina päätäsi tyynyliinaan. Väri ei lähde pois. Muutama minuutti ja käy huuhtelemaan.  Näin meidän kesken, Trump  erota kampaajasi. Hän häpäisee sinut. Tai sinä hänet. Jomminkummin. Lähetän suomesta sinulle muutaman tosi hyvän. Sillä jos tukka on hyvin, kaikki on hyvin.

En tee kaupallista yhteistyötä kenenkään kanssa, mutta jaan omia kokemuksiani. Ostin tämän tuotteen Australiaisesta apteekista, en tiedä onko tuotetta Suomessa. Kokeilin sitä ja tulos oli yllättävän hyvä. Aine tehosi muutamassa minuutissa ja teki hiuksistani todella pehmeät ja keltaisuus oli poissa.

 

 Harmaat hiukset voi taittaa myös roosaan. Kokeilin sitä keväällä. Roosa antaa lämpöä kasvoille. Olen kyllästynyt värjäämään hiuksiani kestovärillä, sillä harmaa juuri tulee esiin nopeasti ja saa ihmisen näyttämään köyhältä valjulta kaljulta...Siksi innostuin omien harmaiden taittamisväreistä.

60-vuotiaana on sallittua leikkiä väreillä ja tehdä kaikkea mikä sattuu huvittamaan. Lain puitteissa tietenkin.

Täällä Australian katukuvassa en näe ylivärjättyjä mustia, punaisia tai valkoisia hiuksia.

Karkkivärjeä ei katukuvassa näy, mutta kauppojen hyllyiltä niitä löytyy. Australialaiset naiset pukeutuvat meitä naisellisemmin ja monilla on luonnollisen väriset hiukset. Leikkaukset ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. Harmaat hiukset muuttuvat auringossa kirkkaimmiksi, talvikausi päähineiden alla tekee niistä synkemmät.

Jos elämä on synkkää, käynti kampaajalla nostaa energiakenttää. Jättäkäämme kontrollointi, hän osaa työnsä. Muutama sentti sinne tai tänne, ei maailmaa kaada. Hiukset ovat uusiutuva luonnonvara. Pidetään päänahkat liikkeessä, sillä toimiva verenkierto vie hiusjuuriin ravintoa. Rikotaan lakia ja tukistellaan itseämme silloin tällöin, jotta verenkierto kiihtyy ja tukka kasvaa.

 Heinäkuuta kohti mennään ja se on Australian talven kylmin kuukausi. Hyrrr... Mutta tiedoksi, lapsilla on ympäri vuoden koulupuku, pojilla shortsit ja tytöillä hame. Lyhythihaiset t-paidat ja Aurinkoa suojaavat lierihatut.  Joten eiköhän täällä tarkene.

 

By the heart

iirispiiris

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Lisbet

Hei Iiris!
Aivan mahtava blogi! Niin piristävä! Ihailen rohkeuttasi aivan kympillä, osoitat sen, että aina voi haaveilla.

iris
Liittynyt27.9.2015

Kiitos!:) Ihanaa, että pidät. Kyllä, haaveet ovat ihmeellisiä, ilmaisia ja toteutumisennuste on suuri.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa kuusikymppinen kosmetologi, joka ei lakkaa uskomasta muutoksen voimaan. Hän KonMarittaa kotinsa ja tekee virheen Aarrekarttaansa. Hänellä on laukussaan seitsemän kertaa suurentava peili ja päälakea koristaa silmälasien kirjo. Rakkaus muotiin, kauneuteen ja  hyvinvointiin ei ikääntymisestä huolimatta koskaan kuole, mutta sitä voi päivittää. Hän irtisanoo eläkevirkansa ja huomaa tulleensa Australiaan GrannyNannyksi. https://www.blogit.fi/blogit-200x80.png

https://www.blogit.fi/grannynanny/kuvalinkki