kuvat pixabay

Ihmisen elämään mahtuu monia yksinäisiä hetkiä. Yksinäisempiä ovat ne hetket joita ei voi jakaa kenenkään kanssa. Ne saattavat olla ohikiitävän lyhyitä, mutta hyvin merkittäviä. Ne hetket kouraisevat syvältä. Yksinäisyys on paha myrkky ja sitä koetaan kaikissa yhteiskuntaluokissa ja jokaisessa sydämessä. Tässä blogissa vain pari hetkeä, jolloin olen miettinyt yksinäisyyttä... Joskus olemme niin lähellä toista, mutta riipaisevan yksin.

Mitä sinulle kuuluu?

Istun saunassa tutulla porukalla. Ei olla nähty vuoteen.  

Joku viskelee löylyä. 

Istutaan hiljaa ja huokaillaan. Puhutaan illan menusta ja siitä mihin aikaan se nautitaan. 

Puhutaan siitä mikä peruna on paras. Siikli vai Van Gogh? Saatiinko hyviä kotimaisia mansikoita?

Ilmoja ihmetellään ja löylyjen voimaa. Sitä miten piippu vetää ja palavatko puut...

Kukaan ei kysy mitä kuuluu... Ollaan istuttu saunassa jo vuosia ja juteltu samat...löylyn voimat, syttyikö tuli,  onkohan vesi kylmää ja tarkeneeko uida...

Miten surullista on kokoontua yhteen, olematta kuitenkaan yhdessä.

 

Mitä minulle kuuluu?

Tarvon lumikinoksessa ja etsin osoitetta. Kävelynavigaattorista ei ole apua, se hokee... Käänny kaakkoon...  Missä helkkarissa on kaakko?

Onnistun löytämään talon.

Avain kiiltää ovessa, se on minua varten odottamassa.  En tunne aluetta, enkä ihmistä jonka luo olen menossa. 

Kopistelen kengät ulko-ovella lumesta ja astun eteiseen. Paksu ilma tulvii vastaan. Riisun toppatakin ja lakin. Käteni ovat jäässä ja hieron niitä lämpimäksi. Huutelen huoneistoon, että olen tullut. Niiskutan, sillä kylmyys on saanut nenän valumaan. Saan hennon vastauksen makuuhuoneesta.

Täällä ollaan

Naisella liikkuu pää ja toinen käsi. Muu vartalo on sammunut tuntemattomasta syystä. Hän odottaa sängyssään maaten minua. Minua, täyttä tumpeloa, joka on palkattu henkilökohtaiseksi avustajaksi.

Esittäydyn ja kartoitan tilannetta. Tiedustelen mitä asiakas toivoo. Korjaan pään asentoa ja pöyhin tyynyä. Kipasen hakemaan uutta raikasta vettä. Tuuletan huonetta ja päätän hieroa naisen toimintakyvyttömiä raajoja. Avaan toisiinsa liimautuneet sormet ja puhdistan niiden välit. Nitkuttelen yhteenpuristunutta nyrkkiä auki ja  ripottelen sormien väliin talkkia. Hieron hiljalleen painavia raajoja ja mietin miten saisin nostettua naisen mielialaa, oltua avuksi myös henkisesti, muuten käyntini jää tyhjän täytteeksi.

Näen kirjahyllyssä tutun runoilijan kirjan. Tiedustelen pitääkö nainen runoista. Kirjassa on yksi suosikkirunoni ja siitä saamme pohjan keskustelullemme. Nainen innostuu aiheesta.

Vierailuni päätteeksi luen naiselle hänen lempirunonsa...

Kyyneleet vierivät pitkin naisen poskia. Runo vei hänet pois tästä hetkestä... Pois märistä vaipoista, joissa hän makaa odotellen kotihoidon vierailua. Runo auttoi häntä tuntemaan itsensä ihmiseksi, liikkuvaksi olennoksi, joka pelaa tennistä puolisonsa kanssa. Puolison, joka istuskelee pilven reunalla odotellen. Ihailen naista. Miten lämpimästi hän hymyilee, miten sinnikkäästi jaksaa. Miten positiivisesti muistelee menneitä hetkiä, miten sisukas hän on. Häpeän omia tuskiani... pienen pieniä ja mitättömiä. 

Luin juuri kirjan--- Kerro minulle jotain hyvää (Jojo Moyes). Nappasin sen marketista lukematta takakantta... Ajattelin, että kirja saa yllättää ja niin se todella niin tekikin. Se kertoi armomurhasta. Hurjaa... en tiennytkään, että Sveitsissä on sellainen klinikka... Jäin miettimään ihmisen oikeutta omaan elämäänsä...  Elämä on moniulotteinen juttu... Toisille jaetaan hankalammat kortit pelaamiseen ja toisilla ne ovat helpot ja vievät voittoon empimättä.

Olenko armomurhan kannalla?  Omasta elämästäni haluaisin päättää aina, joten olen sen kannalla. Löin kerran erään miesystäväni kanssa yläviitoset, että sitten kun meistä ei ole mihinkään, ajetaan yhdessä rotkoon ja thats it.

Kuuleminen on yhtä tärkeää kuin kysyminen

Maailma olisi miljoona kertaa parempi paikka jos ihmiset kuuntelisivat aidosti toisiaan ja olisivat kiinnostuneita siitä miten ihminen ihmisessä voi...Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa. Varsinkin somea seuratessa tulee tunne, että onpas ihmisillä juhlavaa kaiken aikaa...

Olen kovasti miettinyt sitä miten harvinaista se on -  Nimittäin tulla aidosti kuulluksi ja nähdyksi.

Leppoisaa ja stressitöntä syksyä sinulle lukijani

Pari viime vuotta ovat olleet täynnä erikoisia tapaamisia ja tuttavuuksia. Olen saanut myös kokea monta uutta ammattia tänä vuonna. Yksi mielenkiintoisemmista on ollut henkilökohtaisen avustajan työ. Se sai minut miettimään kovasti vanhusten asemaa ja kaikkea ihmiselämään liittyvää. Tänä vuonna olen tuntenut itseni monta kertaa hyvin yksinäiseksi ja vanhaksi, samalla hyvin onnekkaaksi ja voimakkaaksi... Paradoksi tämä koko elämä on, täynnä niin suuria vastakohtia, että...

Vähänkö minua jännittää marraskuun aikataulut... On jos jonkinlaista menoa ja meininkiä... Eniten jännittää glaukoomaklinikka... 

 

Syksyn Teesuosikkini ovat Ginger & lemon ja Rooibos

 

ByTheHeart

iirispiiris<3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Kiitos, aivan mahtavasta kirjoituksesta! Koskettava monella tapaa. Voimia meille:)

anonyymi
2/4 | 

Kirjoitit tuossa alussa kuinka istutte saunan löylyissä yhdessä; mutta kukaan ei kysy "mitä kuuluu".

Tarvitseeko? Vastaus on kuitenkin:  " ihan hyvää".  Eikö nuo hiljaiset hetket  tai mitään sanomattomat puheet saunan löylyissä ole juuri sitä yhteisöllisyyttä mitä tarvitaan. Nautitaan vaan olosta. Yhdessä.

iiris
Liittynyt27.9.2015

Totta, nautinnostahan siinä on kyse... Mutta olin tullut maailman toiselta puolelta, itselleni isolta reissulta ja irtisanoutunut vakituisesta työstä 60 vuotiaana, odotin kovasti, että jotakuta kiinnostaa miltä se tuntui ... Tiedän myös etteivät he lue blogejani, joten tuntui hieman hassulta...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa kuuskymppinen kosmetologi, joka irtisanoo eläkevirkansa, pakkaa laukkunsa ja matkustaa Australiaan löytämään itsensä. Pohdintoja aikuisen naisen unelmista, ihmissuhteista, muodista ja kauneudesta, likinäköisten silmien läpi, suurentavan peilin avulla, mutta silmää iskien.

iris.ekman81@gmail.com

<a href="https://www.blogit.fi/grannynanny/seuraa" target="_blank">
  

 

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018