kuva pixabay

Tiedän, että monet ihmiset sinnittelevät työssään vuodesta toiseen nauttimatta siitä.

Tiedän, että monet haaveilevat vapaammasta elämästä, mutta harvalla on siihen mahdollisuus.

Minullakaan ei ollut siihen mahdollisuutta, mutta...

Olin piirua vaille 60 -vuotias ja hyvin onnekas, että sain vakituisen työn yrittäjyys vuosien jälkeen. Työpaikassani ja sen ihmisissä ei ollut moittimista, mutta en pitänyt toimenkuvasta. Sekään ei ollut niin paha, että mielessäni olisi vilahtanut työn lopetus. En ollut selaillut työpaikkoja, paitsi satunnaisesti, mutta en hautonut asiaa.

Paria viikkoa ennen irtisanomista kannustin nuorta kollegaa ( joka kaipasi jotain uutta) opiskelemaan ja hakemaan muita töitä, mutta lopetin lauseen siihen, että aion olla tässä loppuun asti, minulla on vain muutama vuosi eläkeikään.

Moni ajattelee, että minulla oli talousasiat kunnossa, kun uskalsin tehdä näin. Mutta ikävä tunnustaa, ne eivät olleet sinnepäinkään. Kituutin kädestä suuhun, laman kouraisemien yritysvuosien ja avioeron jälkipuinnissa. Asuin vuokralla, eikä minulla ollut ketään kehen nojata taloudellisesti. Olin aivan tyhjän päällä.

Irtisanominen oli suuri shokki itselleni, enkä vieläkään tajua miten se tapahtui.  

Minun oli valittava kahdesta asiasta. Joko sitouduttava systeemeihin, jotka ajaisivat minut entistä ahtaammalle ja söisivät itsetuntoni tai noustava uuteen huomiseen.

Aloin etsiä kuumeisesti töitä, lähettelin hakemuksia pää sauhuten ja joka puolelta henki hiljaisuus. Yhtäkkiä en ollutkaan työvoimamarkkinoiden mielestä kiinnostava, vaikka kokemukseni oli hyvä ja se oli parantunut vuosi vuodelta.

Irtisanomisen jälkeisestä kaaoksesta erotin nämä tunteet

  • Hurja huojennus, elämääni ei oltu sittenkään sinetöity
  • Hurja pelko, mitä nyt...
  • Häpeä, mitä muut ajattelevat, hyväksyvätkö tekoni
  • Hurja turvattomuus
  • Ilo, elämässä saattaa olla sittenkin jotain muuta tarjolla
  • Sisukkuus, aion todistaa, että tästäkin yllätyksestä selviän itse

 

Summa summarum

Tänään on kulunut tasan vuosi, kun lähdin paluumatkalle suomeen, suuren elämänmuutoksen jälkeen. Kaikkiin rysäyksessä tuleviin elämänmuutoksiin vie aikaa tottua ja ymmärtää ne edes itse. Hakeuduin GrannyNannyksi sattuman kautta. Olin nähnyt jossain jutun aiheesta ja tuossa kaaoksessa päätin googlata senkin aiheen. En uskonut hetkeäkään pääseväni, mutta niin kuitenkin kävi. 

On selvää, että irtisanominen antoi minulle uuden elämän! Suljin oven ja avasin uuden. Ensimmäinen aamu surffikylässä oli ikimuistoinen, se tunne oli sanoinkuvaamaton! Se kupli uteliaisuutta ja onnea...

En suosittele samaa tapaa toimia... Älä irtisano itseäsi noin vain. Varsinkaan jos olet yhtä turvaton taloudellisesti kuin minä olin. Ahdistus selviämisestä ylittää aika-ajoin sietokyvyn. Se repii ja raastaa ja koet suurinta yksinäisyyttä ikinä, sillä hyvinvointivaltiossa moni ei käsitä toisen hätää. Kaikki valittavat, ettei oo rahaa... Se on yleis lause jota jauhetaan kyllästymiseen asti. Lapsena opetettiin, että vedessä ei saa pelleillä, että on hukkumassa... Sitten kun oikeasti on hukkumassa, kukaan ei usko tai välitä. Raha valitusvirret ovat vähän samantyyppisiä, sisältäni nousee Posttraumaattinen stressi, kun kuulen niitä, ihmisiltä joilla on kaikki hyvin.

Siksipä neuvon näin... Jos et pidä nykyisestä työstäsi, ala valmistautua parempaan huomiseen. Turvaa selustasi, mutta pidä määrätietoisesti tavoite edessäsi.

  • Hae töitä, hae niin paljon, että natsaa ( alle 40 :nen hakemukseen ei saa lopettaa, jatka vaan, vaikka tulisi lunta tupaan, sisukkuus palkitaan aina)
  • Säästä, sen turvin voit jopa elää 3 kuukauden karenssin...
  • Ota vastaan töitä jotka eivät vastaa ammattiasi. Opit jotain uutta ja arvosi työmarkkinoilla kasvaa
  • Älä anna systeemin (kela, työkkäri, liitto, sossu) ohjata sinua, ohjaa SINÄ systeemiä ja itsesi ulos systeemistä
  • Älä usko puheita, että 61-vuotias ei saa töitä, älä edes lausu ääneen, että 40- tai 50-v. ei saa töitä. Saa, mutta ei ehkä sitä titteliä mitä haluaa
  • Alenna rimaa, voit löytää kivemman paikan kuin uskotkaan
  • Älä ikinä usko, että kohtalosi on joku muu päättänyt. Syytä itseäsi jos se ei ole mieleisesi
  • Vältä negatiivisiä ihmisiä, kun sinulla on vaikeaa
  • Älä jätä mitään eläkepäiville, huomista emme tiedä, elä just nyt!!!!
  •  

Monet ajattelevat, että työpaikan irtisanominen oli minulle kevyt tapahtuma... Niissä olosuhteissa se oli todella rankka kokemus ja myös Australiasta paluu ja jälleen työelämään soluttautuminen on ollut uuvuttavaa. Olen nyt onnellinen jokaisesta askeleesta ja vaikka jonain päivänä teki mieli luovuttaa, en luovuttanut.

Olen sitä mieltä, että työpaikkoja pitäisi (kaikkien niihin tympääntyneiden) voida vaihtaa vähintään 5 vuoden välein." Vaimot vaihtoon" sarjan tyyliin... Työpaikat lähettäisivät toisilleen tyyppejä oppiin ja kas... moni saattaisi ihastua vanhaan työpaikkaan ja tunnelmat työpaikoilla parantuisivat. 

Ja vastaus otsikon kysymykseen on selvä... En kadu! 

Olen ajatellut työmarkkinoita aivan uudesta kulmasta. Siellä olisi paljon tehtävää.

ByTheHeart

iirispiiris

<3

Kuvissa leikkejä valolla. Yllätyin, kun sain siivet selkään. Haluan katsoa aina valoon. Synkkien hetkien jälkeenkin se valo pulpahtaa jostakin...:) Jos jotain tänään mietit ja pohdit uskallatko -- Kyllä on vastaukseni-- Anna mennä jo!!!! Et menetä muuta kuin pelkosi.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa kuuskymppinen kosmetologi, joka irtisanoo eläkevirkansa, pakkaa laukkunsa ja matkustaa Australiaan löytämään itsensä. Pohdintoja aikuisen naisen unelmista, ihmissuhteista, muodista ja kauneudesta, likinäköisten silmien läpi, suurentavan peilin avulla, mutta silmää iskien.

iris.ekman81@gmail.com

<a href="https://www.blogit.fi/grannynanny/seuraa" target="_blank">
  

 

 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018