Juoksin aamulla puoli tuntia ylämäkeen kreikkalaiseen pikkukylään. Oli suhteellisen rankkaa, mutta mutkittelevalla tiellä oli yllättävän viileätä ja näkymät hienot. Alamäkeen tulin sitten huomattavasti hitaammin. Aivan oikein, siis hitaammin. Pari vapaana juoksentelevaa koiraa päätti, että olen heidän kaverinsa ja jolkotteli kanssani alas. Koska en ollut ihan varma, ovatko hauvat tosiaan uusia ystäviäni vai haukkaavatko ne pohkeestani jos lähden juoksemaan, kävelin rauhallisesti ja laumanjohtajuutta tihkuen koko matkan alas. Koirat seurasivat ympärilläni hypellen, mikä aiheutti sen, että kaikki muut vastaantulevat rekut aloittivat hirveän haukuntasouvingin aina kun lähestyimme. Pelkäsin jälleen, että pohkeeni päätyisivät kaluttaviksi ja muistelin kauhulla ”koirat haistavat pelon” -hokemaa. (Epä-)onnekseni olin äskettäin lukenut Runners’ Wordista miten toimia kulkukoiran hyökätessä. Artikkelin ansioista olin jotenkin valmistautunut, mutta todennäköisesti myös paljon säikympi kuin muuten olisin ollut. Niksien avulla (tai ehkä siksi, että kyseiset koirat eivät olleet vihamielisiä, ken tietää) pääsin ehjänä takaisin. Laumanjohtajuusasenne toimi niin hyvin, että hauvat seurasivat minua hotellille asti. Tai sitten vaan haisin makkaralta.

Tämäkin karvapallero halusi olla kaverini.

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012