Aivan mahdottoman Las Palmasin maratonin jälkeen vannoin, että en enää ikinä lähde kokonaiselle yhtä huonosti valmistautuneena. Sunnuntain Rooman maratonille olen valmistautunut vielä huonommin.

Ennen jokaista maraani olen kokenut, että en olisi treenannut tarpeeksi. Muutaman kerran asia on ollutkin niin, mutta yleensä olen sentään juossut. Treenin puolesta koko vuosi tästä taaksepäin on ollut katastrofaalinen, mutta väliaika tammikuun maratonilta tähän päivään on kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus.

Jalkani on ollut varsin hyvässä kunnossa. Olen ollut terve. Säät ovat olleet mitä mainioimmat juoksemista ajatellen. Entä mitä minä olen tehnyt? Raahautunut lenkille neljästi, ja pisin taivallettu matka on ollut 13 kilometriä.

Ai miksi? Koska en ole jaksanut, ja en ole ehtinyt. Ja mitä vähemmän olen jaksanut ja ehtinyt, sitä vähemmän olen jaksanut ja ehtinyt. Oikein se klassinen negatiivinen kierre.

En ole myöskään käynyt salilla, enkä tehnyt omia tankotreenejä. Dancehall-tunnille kerkesin pari kertaa.

Olen jättänyt tekemättä jopa muut tapoihini kuuluvat valmistelut. Olen juonut alkoholia, kun en tajunnut että maratoniin on enää viikon verran aikaa. (Siis todellakin, en tajunnut.) En muistanut varata hierontaa - no mitä sitä hieromaan, treenaamattomia jalkoja. En ole syönyt terveellisesti, vaan ihan mitä sattuu. Positiivisena puolena sanottakoon, että tankkauksen pitäisi olla kunnossa. Olenhan tankannut tammikuun lopusta lähtien.

Mitä tällä voi odottaa? En tiedä.

Pipo, trikoot ja heijastinliivi Asics, takki Helly Hansen, saatu blogin kautta.

Ehkä maratonien juoksemisessa ei edes ole kysymys siitä, mihin fyysisesti kykenee, vaan miten selviytyy haasteista, johon on joskus valmistautunut ja joskus ei. Parista viime kerrasta opin, että sitä ei voi koskaan tietää, mitä matkalla tulee vastaan.

Joidenkin mielestä ei ole mitään järkeä juosta maratoneja niin, että ei yritä täysillä ja tosissaan koko ajan. Minun mielestäni niistä menee paljon ohi, jos aina pitää yrittää täysillä ja tosissaan. Siitä huolimatta toivon, että pääsisin mielellään jo tänä vuonna viivalle niin, että olisin oikeasti treenannut ja voisin yrittää parantaa aikaani.

Sillä välin olen iloinen että ylipäätään pääsen lähtemään ja pystyn juoksemaan. Tai raahustamaan. Vaikka kai kaksi maratonia alle puolen vuoden sisällä voidaan laskea riittäväksi treeniksi?

Kaikki tiet vievät Roomaan, sanotaan. Ehkä siis tämäkin.

P.S. Jännityksellä tässä odotetaan, pääsenkö edes viivalle. Kisaorganisaatio on hylännyt jo kaksi lähettämääni lääkärintodistusta. Viimeisen kolmannen lähetin myöhässä kun en huomannut, että sille oli määräpäivä. Tällä hetkellä en uskalla avata sähköpostilaatikkoani.

***

I haven't been trainng yet I'm about to run Rome marathon on Sunday. Let's see what happens. What I've learned, you can never know what will happen, and that's the joy of it.

Kommentit (4)

Päähenkilö

Oot ihana ja mun urheiluasenneidoli. Jos mun pitäisi kirjoittaa ystäväkirjaan kohtaan "suosikkiurheilijasi", niin kirjoittaisin siihen "Fitness Führer".

Alea iacta est ja muita paikallisia one-linereita - ja paljon onnea matkaan!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Ihana kommentti :D

Toivon mukaan Veni, vidi, vici vaikka tässä vaiheessa onkin olo enempi että Morituri te salutant...! Kiitos :)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012