Viime kerralla telinevoimistelussa meidät pistettiin tekemään mittarimatoa puomilla. Sain hiissattua itseäni eteenpäin noin seitsemän millimetriä, minkä jälkeen totesin, että pää ei kestä ja siirryin lasten puomille. Tai siis aikuisten puomille, lapsethan loikkivat tyytyväisenä sillä korkealla, ja vain kaltaiseni pelokkaat vanhukset menevät sille, joka on polvenkorkeudella.

Silläkin oli kova työ pysyä. Samalla pohdin sanan "urheilu" etymologiaa. Että onko tämä nyt urheuden osoittamista eli urheilua kun hipsutan huolestuneena eteenpäin milli kerrallaan? Internet tiesi, että näin on asianlaita: Sana urheilu on johdos murteellisesta verbistä urheilla, joka alun perin on tarkoittanut ’toimia uhkarohkeasti’. Verbi urheilla perustuu joko adjektiiviin urhea tai suoraan tämän kantasanaan urho, kertoo Helsingin kaupunginkirjasto. Toimia uhkarohkeasti! Juuri niin!

Olen siis – uhkarohkeasti – jatkanut telinevoimistelussa. Treeneissä tulee miettineeksi kaikenlaista.

Kuten sitä, että miksi olen joka kerta ja joka paikassa ainoa, joka siirtyy nössöjen puomille tai tekee liikkeet ilman lisäpainoa? Olenko todella nösväkkä, joka ei osaa poistua mukavuusalueeltaan, vai itseäni kuunteleva ammattikehtaaja sekä kaikkien hissukoiden esitaistelija? (Kannatan jälkimmäistä.)

Ja sitä, miksi olen pakottanut ohjannut lapseni näin mielipuolisen kammottavan haastavan ja monipuolisen lajin pariin? 

Sekä sitä, kehuuko tuo opettaja minua aidosti vai säälistä?

Käy mielessä, että voisin näyttää blogissa sen oppimani upean erikois-takaperinkuperkeikan. Ajatus videolla esiintymisestä kammottaa. Ehkäpä voisin tehdä trendikkään giffin, sen sätkivyys hämäisi tönkköyttäni paremmin kuin videon reaalisempi toisto? Mutta olohuone pitäisi siivota ennen kuin alan kierimään siellä. Ei taida tapahtua.

Giffin sijaan kuva jäänmurtaja Urhosta.

Venytellessä mietin, että jokohan keväiset vammat olisivat taakse jäänyttä elämää, ja voisin jatkaa spagaattihaaveeni toteuttamista?

Pohdin myös, miksi sitkeästi teen asioita, joita en osaa. Ehkä siksi, että haluan osoittaa itselleni etten ole aivan toivoton.

Ehkä tuntisin itseni vielä vähemmän toivottomaksi jos minulla olisi kimaltava voimistelupuku? Sellainen, jossa olisi strassikoristeita. (Nimeni kirjoitettuna strassikoristeilla? Sekä jokin siisti joukkuenimi? Kuten Belles tai jotakin sellaista. Ehkä Flexible Belles. Amazing and Super Flexible Belles? Amazing and Super Flexible Belles Who Can Do Difficult Stuff?)

Ensi kerralla voin muistella sitä, että englannin sanalle "sport" yritettiin Suomessa aluksi keksiä omakielisiä vastineita, kuten hippa, huviharjoite, huvite, karkelo, kisa, ripeys, taitoilu, virkeys ja voimaleikki. Aluksi kilpaurheilu nimettiin kiistoksi ja tavallisten tallaajien touhu urheiluksi, mutta vain jälkimmäinen näistä jäi käyttöön.

Se huviharjoitteista tällä kertaa tässä voimaleikkiblogissa!

***

I've survived the gymnastics class for three times already. It makes me wonder a lot of things. Mostly why on earth I'm doing this and why on earth I don't have a glitter leotard?

Kommentit (18)

Raesade

Minä taidan vähän fanittaa sinua. Et ainoastaan uskalla aloittaa telinevoimistelua aikuisiällä, vaan uskallat myös kirjoittaa kokemuksistasi rehellisesti nettiin. Niin ja etymologiaosuutta fanitan myös! 

Kärttyri

Olet siis urhennellut. Sanaa kun muutaman kerran käyttää, se päätyy aivan varmasti sanaksi joka ottaa päästä, siis Tiitin postaukseen, monta kertaa!! =D

Joskus pohdin, miten paljon aivoissa ehtii pyöriä, kun tekee asiaa joka tuntuu kamalalta, ikävältä, vastenmieliseltä tai mahdottomalta. Yleensä itselläni ne on olleet tyyliin "jaa voittajan on helppo hymyillä tai maalissa joku on väsynyt mutta onnellinen - my *ss, tää tuntuu ihan kamalalta just nyt...!"

Olet selvästi kehitysketjussa paljon korkeammalla kuin meikäläinen :)

Repesin kyllä siinä vaiheessa, kun mietin vasta-alkajaa näyttävässä strassein koristellussa voimisteluasussa, olisi kuin valokeilassa koko ajan. Varsinkin kun kimaltelisi siellä puomilla. Lähinnä mietin itseäni, joka olen onnellisesti säästynyt peruskoulussa lähes kaikelta voimistelulta, meillä sitä ei käytännössä harrastettu kuin ihan tosi tosi vähän. Yläasteella sitten jouduin puomilla menemään kyykystä selälleni, nousemaan taas kyykkyyn, kääntymään 180 astetta, selälleni ja kyykkyyn ja kääntö. Näitä sitten tehtiin niin paljon kuin minuutissa ehdittiin. Sen ihanuuden perusteella voin täysin sydämin sanoa, etten haluaisi sitä strassipukua vaan jonkun hiirenharmaan.

norparella

Itse olen miettinyt trapetsikeinu-tuntia, jota mm Elixia järkkää Salmisaaressa. Mutta sitten katsoin tunnin esittelyvideon ja alkoi epäilyttää: saanko itteni edes hilattua sille saakelin trapetsille vai sätkinkö rautakankikoipineni siinä säälittävästi? Saanko jalkoja edes niin suoraksi, että voin käsillä ponnistaa siihen päälle... Hei loistoidis, käy sä testaamassa jossain tollasta tuntia ja tee sitä blogaus? :D

tiiti

Mää harrastan melkeinpä pelkästään asioita, joita en osaa (tai joissa ole suoraan sanottuna ihan helkkarin huono). En mää tajua, miksi harrastaisin vain jotain, missä olen jo valmiiksi tosi hyvä. Miten niissä sitten huomaa, että kehittyy, jos kehittyy? Kun aloittaa tosi pohjalta, on suunta vain ylöspäin :D

Glitterstrassiblingpuku ois kyllä hyvä.

Mette

Nää sun postaukset ei kyllä yhtään lisää mun uskallusta aloittaa aikuisten telinevoimistelu. Ikinä en oo voimistellut, mutta kun tytön pakotin, niin pakko on itsekin. Nimenomaan, kun en kerran osaa.

JoYlimys

Sähän oot jo poissa sun mukavuusalueelta, kun jatkat jotain mikä ei tunnu helpolta ja kivalta. Sit tietty kun alkaa helpottaa, niin pitää asettaa uusia haasteita ettei vaan vois rentoutua ja nauttia harjoittelun hedelmästä - oppimisesta.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Urhennella, joo yökkis :D Alan heti käyttämään!

Ehkä mä sitten tosiaan löysäilen niin paljon kun ehdin miettiä kaikkea muuta...? Tai sitten mieleni ei kestä ahdistavaa tilannetta ja pälättää minkä kerkiää jotta en tajuaisi missä olen :P

Hyi kamala tuota, alkoi ihan kädet hikoamaan kun luin!! En todellakaan selviäisi tuollaisesta! Meillä oli ala-asteella kammottava "joulurata", joka rakennettiin ennen joulua viimeisellä liikuntakerralla suoritettavaksi. Siellä oli tosi korkealle viritettyjä penkkejä, joita pitkin piti edetä, ja köydellä flengailla korkealle pukille ym. Rata oli ihan älyttömän vaikea. Nyt se voisi olla ihan hauska testata, mutta silloin se oli hirveää, ihan tosissani pelkäsin!

MariaL.

Hitot, tulta päin! (Katua voi myöhemmin.) Ylitän itseni joka kerran parkour- ja tankotunnilla. Koska. Uskallan. Yrittää. Paskat siitä, miltä se näyttää. Teen jotain sellaista aikuisena (kröhöm, kypsällä iällä, jotten sanoisi..) jota en uskaltanut nuorempana. Uskallan nolata itseni. Ja oikeastaan en edes ajattele sitä nolaamisena vaan henkilökohtaisena voittona. Harmittaisi vanhana mummona jos jättäisin kokeilematta lajeja jotka kiinnostaa vain siksi etten ole niissä heti hyvä (tai täydellinen kuten haluaisin).

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Totta, pohjalta pääsee vaan ylöspäin! Sitä tässä hain, että ehkä voisi harrastaa jotakin, mihin osoittaa jonkinlaisia taipumuksia, eikä sellaista mistä ei tule mitään :D

Ja jos harrastaa jotain missä on hyvä, niin tuskin on kuitenkaan maailman huippua, että kyllä sitä kehitettävää aina riittää. Hhhmm. Tarkoittaako tuo nyt sitä, että silloinkin tulisi tuntemaan itsensä huonoksi vaikka olisi tosi hyvä? Ehkä on ihan siunaus, että ei ole :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kokeile ihmeessä! Lisää kyllä kunnioitusta niitä lapsen taitoja kohtaan. Ajattelin, että kyllä minäkin jonkun puomisarjan tuosta noin vaan teen, mutta enhän mä edes uskaltanut seistä sillä! Jouduin pitämään vieressä olevan kädestä kiinni :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Tarkalleen ottaen olen poissa mukavuusalueeltani suunnilleen siinä vaiheessa kun poistun kotoa :D Mutta joo, vähän sitä ajattelee niin, että ei tämä nyt ole tarpeeksi rankkaa tai vaikeaa, vaan vielä pitäisi olla rankempaa ja vaikeampaa, vaikka jos olisi, niin ei siihen enää varmaan edes pystyisi. Ihme ajattelumalli tämäkin -_-

Ja joo, ei sitä ehkä malta loppuelämäänsä tehdä hienoa takaperinkuperkeikkaa, pitää oppia jotain vaikeampaa!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Juuri näin! On tosi hyvä uskaltaa edes yrittää! Mäkään en ollut uskaltanut edes roikkua pää alaspäin sellaisesta kiipelytelineen tangosta mitä jossain koulun pihoilla on ennen kuin aloitin tankoilun. Jos olisin tajunnut että siellä joutuu pää alaspäin, en olisi ikinä edes mennyt kokeilemaan. Onneksi en tajunnut, nykyään pää alaspäin oleminen on jo ihan normaalia. Ehkä joskus se puomillakin oleminen on...!

Lii

Voi täällä on ollut ihan hirveä kasa mahtavia postauksia sillä välin kun olin poissa! Aaargh! En enää ikinä lomaile!

Mutta kiitos - näitä on ollut jälkikäteenkin inspiroivaa lueskella. Etenkin juoksuhommia. Mä oon taas tosin todistanut supervoimakseni yskän, joten hetki pitää vielä odotella, että pääsen lenkille, mutta sitten menen. Ja ja ja! Aion kokeilla kuntopotkunyrkkeilyä ensi viikolla. Uudessa työssä on sellainen ryhmä. Olen jo valmiiksi fiiliksissä. (Yskän on parannuttava tiistaiksi, tai muuten.)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Tiedoksesi, että elämme modernissa ajassa, jossa jopa paratiisisaarilla on nettiyhteys ja uusimmat postaukseni sen päässä :D

Ole hyvä, kiva että pidät :) Ja paranemisia! Potkunyrkkeily kuulostaa pelottavalta, mutta ehkä siinä ei hirveästi oteta kontaktia..?

Lii

No oli siellä sellainen kuuden neliömetrin alue, jossa wifi toimi. Käytiin siellä miehen kanssa vuorotellen surffaamassa puhelimilla, huoh.

Se on nimenomaan kuntopuolen treeni, eli ei kontaktia, mutta en mää pääse vielä koska tää yskä ei parane. Ahdistaa, sanan joka merkityksessä.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo, aika heikostihan ne toimii lähempänäkin, tyyliin Välimeren lomakohteissa...eli sitten lienee parempi vaihtoehto jäädä kotikoneen äärelle :D

Voi hitsi, paranemisia! Katoin just Rockyn, ja ajattelin että voisi testata jotain tuollaista nyrkkeilymeininkiä. Kun pääset, niin kerro sitten millaista oli, jotta tiedän uskallanko kokeilla!

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012