Luitteko Mariettan avautumiset toimisto-ongelmistaan (ongelma 1, ongelma 2)? Koska olen jotenkin puolikyvytön toimimaan normaalisti ihmisten kanssa, ovat vastaavat tilanteet yllättävästi tuttuja. Mitä nyt onnistun loikkimaan ihan uudelle vaivaannuttavuuden asteelle.

Ensinnäkin minulla on yliluonnollisuutta lähentelevä kyky tulla sairaaksi tai olla sairaana perjantaisin, maanantaisin, juuri ennen loman alkua ja toki myös sen päättyessä. Sama koskee myös juhlapyhiä, enkä kerta kaikkiaan kehtaa soittaa töihin esimerkiksi vappupäivää seuraavana päivänä ja selittää että olen kuumeessa, vaan raahaudun toimistolle krääkkiöimään. Tosin sillä kerralla kun sain etelästä palatessa lennolta vatsataudin, oli vaan soitettava. Aavistuksen verran nolotti ilmoittaa, että en palaakaan vielä lomilta koska hhmm tuota voin hiukan pahoin. Olen toki hankkinut pikku flunssan myös tulevaa juhannusta ajatellen. Toivon mukaan se pysyy pikkuisena, eikä pakota jäämään saikulle - sehän ei lainkaan vaikuttaisi siltä, että minulla on vähän kiire juhlimaan...

Tämä ei liity kuvan aiheeseen.

Mikäli sairastamisajankohtani eivät ole työkavereitteni ja ennen kaikkea pomoni mielestä tarpeeksi epäilyttäviä, olen viimeistellyt homman sillä, että olen alkanut käydä aamupäivästä salilla. Treenin jälkeen yhdessä lounastaessa tulee esiin tervehenkisyyteni hienoinen haittavaikutus, nimittäin käsien tärinä. Eipä kuulosta yhtään selittelyltä kertoa, että justiinsa tuossa jumppasin, sen takia nämä kädet vispaa heh heh.

Vielä kun alan käymään aamuisin uimassa ja ilmestyn konttorille punaisine silmineni, niin hoitoonohjauksen ehdottaminen ei liene kaukana...

***

Some embarrassing moments follow when one has a lunch with colleagues after visiting the gym. I feel the urge to explain I'm not having a hangover, I was at the gym, but how suspicious would that be!

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012