Olisihan se pitänyt arvata, että mukavasti sujuneen tapahtuman jälkeen tulee into äkkiä ilmoittautua ties minne. Viime viikolla ehdin jo kivasti täytellä kalenteria, mutta voi missä epävarmuuden tiloissa olenkaan joutunut lillumaan Tukholman puolimaratonin ja mahdollisen kokonaisen Ateenassa taikka Nizzassa kanssa! Tukholma taitaa jäädä tänä vuonna väliin koulutus-lastenhoidollisista syistä, ja jalan tilanne on sen verran epävarma, että en ole uskaltanut ostaa osallistumista kokonaiselle. Vaan helpotus oli onneksi lähellä!

Suuntaan lauantaina Tampereelle, jossa järjestetään Tampere maraton. Matkoista löytyy lisäksi puolikas, kymppi ja maratonviesti. Mukaan kerkesi vielä (ja ilmoittautua voi vielä tapahtumapäivänäkin 30.8.), joten otan ja osallistun puolikkaalle. Sen jälkeen olen toivottavasti viisaampi myös syksyn kokonaismahdollisuuksien suhteen...

Tapahtuman yhteydessä juostaan myös minimaraton, johon voivat osallistua 5 - 12-vuotiaat lapset (tarvittaessa vanhempien kanssa). Minimaratonin osallistumismaksut lahjoitetaan Pelastakaa Lapset ry.:lle.

Tässä matkustan vuosi sitten Tampereelle. Mukava huomata, että tämäkin tärkeä otos tuli vielä tarpeeseen!

Aika tarkalleen vuosi sitten olin Tampereella juoksemassa rundia hyväntekeväisyystapahtumassa, ja toivon että tämä reissu on yhtä mukava! Taukoilusta johtuen en voi tälläkään kertaa lähteä enkkaa tavoittelemaan, mutta pääsenpähän edes matkaan (kop kop). On tosi kiva mennä pitkästä aikaa oikeasti juoksemaan tapahtumaa, oli vauhti sitten millainen tahansa. Jännityksellä odotan, että pystyykö sitä vetämään yhtään kovempaa kuin hölkötellen, nämä viimeiset lyhyet matkat kun ovat menneet yllättävän kovaa näin hitaalta ihmiseltä!

Oletko juossut Tampereen maratonin kokonaista/ puolikasta? Millainen reitti ja tapahtuma oli?

(Ja missä suht lähellä Ratinan stadionia/ linja-autoasemaa kannattaa syödä?)

P.S. Polleasti tägään tämän osioon matkat. On se sentään vieras kaupunki! Ja mikä parasta, saan matkustaa sinne monta tuntia bussilla!

***

At last I'll have another half marathon: on Saturday, Tampere here I come!

Kommentit (4)

lmv

Jos haluat syödä hyvää hampurilaista, niin suosittelen Sohoa Otavalankadulla. Saa sieltä toki muutakin hyvää ruokaa.

Vierailija

Yksi hyvä paikka kävelymatkan päässä on 2h+k. Tosin, jos lauantaina haluaa varmasti päästä sisään, niin suosittelisin varaamaan pöydän etukäteen. :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Todellakin haluan syödä hyvää hampurilaista :D Tuo vaikutti varsin mainiolta paikalta, kyllä siinä hamppari ja olut maistunee! Kiitos vinkistä!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kiitos tästäkin, tämäkin paikka vaikutti tosi hyvältä! Mähän tosin olen liikenteessä jo päivällä, joten ehkä silloin mahtuu paremmin sisään..?

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012