Maanantaikatsauksen sijaan on nyt tarjolla sunnuntaikatsaus. Aloitan poikkeuksellisesti viime viikon sunnuntaista ja tämä postauskin tulee etuajassa. Pääasiassa siksi, että näin tästä tulee superimman näköinen viikko kuin maanantaista alkava, ja sitä tarvitaan koska aikaisemman viikot ovat olleet niin velttoja!

Sunnuntaina juoksin noin 40 minuuttia maaseutumaisemissa ja tein myös maratonkoulussa opittuja juoksutekniikkaharjoituksia. Pakotin myös miehen samaan. Ohi ajavista autoista katsottiin aika pitkään, kun juoksimme tien viertä kädet pään yläpuolella...

Lopuksi venyttelin parikymmentä minuuttia.

Maanantaina, eli jouluaattona käväisin noin puolen tunnin juoksulenkillä, nostelin painoja vartin verran ja venyttelin oikein 20 minuuttia tänäänkin! Spagaattia testailin molemmilla venyttelykerroilla ja voi nyyh, eihän se ole edennyt yhtään. Toisaalta näin unta sen onnistumisesta(!!!) ja keksin uuden tavan venyttää lonkankoukistajiani (rappusissa), joten ehkä tässä ollaan läpimurron äärellä. Ollaanhan?

Tiistaina en jaksanut juosta kuin muutaman askeleen, joten ohjelmassa oli 45 minuutin kävely. Sen päälle saliharjoittelua noin 50 minuutin ajan. Ne muutamat askeleet juoksin hangessa, siitä on mitä oletettavimmin bonushyötyä. Tai sitten ei. Sainpahan kuvamateriaalia ainakin:

Keskiviikkona treenasin vain hiukan salilla, vartin verran. Yritin penkkipunnerrusennätystä, mutta liha oli heikko ja jouduin tyytymään aikaisempaan tulokseen. Omasta painosta uupuu viitisentoista kiloa, mutta olen kuullut huhuja, että se ei ole paljon eikä ota kauaa aikaa. Ilmeisesti siksi, että totaalialoittelijana tekniikkani on niin haussa, että sen oikeaksi saaminen lisää tehoja, ja siksi että väittävät tuossa lajissa kehittyvän nopeasti. Saattaa tosin olla, että minua vain yritetään lohduttaa...

Maaseudun treenitila. Puolustauduttakoon, että taustalla näkyvä ostoskanavahärveli on erään vuokralaisen peruja, ei itse hankittu. Melko turha ja potentiaalisesti vaarallinen vehje.

Torstaina juoksin 40 minuuttia, ja hämmentävästi minulla ei ole tästä mitään muistikuvaa. Heiaheia tukee vanhaa mieltäni, ja kertoo, että olen kommentoinut lakonisesti "liukasta". Ehkä olen kaatunut ja menettänyt muistini? Oikeasti, missä oikein juoksin? Voisin kysyä myös, että miksi, mutta ehkä en nyt ala kyseenalaistamaan tätä enempää.

Perjantaina juoksin noin 1 h 40 min, tarkkaan en tiedä, sillä kello jäi kotiin (ja kävin ohimennessäni nappaamassa alennushintaisen suoristusraudan Cittarista). Suuntana oli Lauttasaari Ruoholahden kautta, lähdin ja palasin Kisahallille jossa lapsella oli telinevoimistelutreenit. Suunnittelin venytteleväni kotona, mutta en tehnyt sitä. Miksiköhän se spagu ei etene...

Lauantaina suuntasin salille lapsen treenien ajaksi. Ensin viuhdoin crosstrainerilla vartin (tarkoitus oli olla siinä 45 minuuttia tai edes puoli tuntia, tai siis jos nyt edes 20, mutta EN KESTÄNYT!) ja sen jälkeen salitreenailin noin 50 minuuttia. Piti vielä menemäni Kisahallin painonnostoalueelle kokeilemaan penkkiä, mutta voimat loppuivat ennen sitä.

Sunnuntaina kipitin kaupungilla vaihtamassa farkkuja ja etsimässä lapselle synttärilahjaa, mutta oikea liikunta jäi väliin. Elikkäs lepopäivä!

Olin aika reipas vai mitä! Kummasti sitä jaksaa, kun ei ole töissä. Jokaisena yönä vetäistyt 10 tunnin yöunet saattavat vaikuttaa asiaan nekin...

Huomenna luvassa katsaus koko kuluneen vuoden treeneihin. Myöskin lupaamani leuanvetopostaus on tulossa piakkoin. Kirjoitin sen jo, mutta yritän saada vielä kuvia mukaan!

***

My training week: Running 210 minutes, walking 45 minutes, gym 130 minutes, cross training 15 minutes and streching 40 minutes (if I did my maths right..). Sounds good and was nice!

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012