Kuten tuossa aiemman postaukseni kommenteissa kerroinkin, pääsin siis maaliin asti ekalla kokonaisella maratonillani. Tosin tein matkaa aika pitkään, hiukan yli viisi tuntia. Virallista aikaa en tiedä, mutta kolmesta neljään minuttia luullakseni meni yli. Koko juoksu sujui todella hienosti ilman mitään erityisiä ongelmia asiaankuuluvien kipujen ja väsymysten lisäksi, joten vauhti - tai siis sen puute - johtui ainoastaan ominaisuuksistani sekä vauhtikestävyystreenin puutteesta. Peruskestävyys sen sijaan tuntuu olevan kunnossa! Tärkeimmät tulivat tässä tiivistelmässä, alla vielä yksityiskohtainen ja polveileva kisaraportti.

Ennen maratonia

Perjantaina kävimme hakemassa numerolappuni ja chippini exposta. Expon aukioloajat selvisivät vasta muutamaa päivää ennen tapahtumaa, eikä tiedotus muutenkaan oikein pelannut. Se info, mitä saatiin, saatiin espanjaksi, ja niin "sujuvasti" kuin sönkötänkin kaikissa latinalaiskieliä puhuvissa maissa ranskaa ja latinaa sekaisin, en saanut ohjeista juuri tolkkua. Expossakaan ei juuri kukaan puhunut engantia, jopa sana "when" oli käsittämätön.

Vapaaehtoiset olivat kyllä hyvin ystävällisiä ja elekielellä selvisi kaikki tarvittava. Lisäksi sain todella kivan pinkin maratonpaidan ja sen lisäksi ylläreinä vielä repun, juoksuhousut ja pyyhkeen sekä ruokaa ja viiniä, joten lahjonta oli kohdillaan, erityisesti pieneen osallistumismaksuun (olikohan edes 40 euroa?) suhteutettuna.

Que? Kuvassa myös hieno lahjusreppu, sekä tyylini täydentävät lenkkarit.

Lauantain pääasiassa söin ja panikoin. Kävin myös allasjumpassa ja häpesin kovasti, kun jouduin löysäilemään ja jättämään jalkaliikkeet väliin. Illalla yritin perehtyä järjestäjien ohjeisiin, mutta en jaksanut kirjoittaa niitä kokonaan Googlekääntäjään, virhe jonka huomasin sunnuntaina: juomapisteitä ei ollutkaan 2,5 vaan 5 kilomertin välein. Ne toiset olivat sieniasemia, tosin siihen sanakirja jätti tulkinnan varaa. Joko kyseessä olisivat tosiaan sienet tai sitten juopot. Koska ohjeistus kehotti myös pitämään omaa sientä/juoppoa mukana, päädyin ensimmäiseen tulkintaan. Mitään dokua ei olisi paljoa napannut siinä katsella.

Maraton

Sunnuntaina heräsin ennen auringonnousua, mikä oli aikaeron takia suhteellisen helppoa. Olin edelleen hyvin hermona. Bussi oli myöhässä, taas ahisti, ja pysäkillä oli samaan aikaan muitakin suomalaisia. Jutellessamme eräs totesi, että olen valinnut eksoottisen paikan ensimmäiselle maratonille, mistä hepuloin siitäkin. Onko tämä nyt tyhmä valinta? Linjurissa istui etupenkillä kimaltavakulmainen drag-artisti ja takapenkin homopariskunta nauroi niin hysteerisinä, että he kuulostivat huumehia poltelleita Disneyn noidilta. Lisäksi toinen huusi AII! matkan aikana noin sata kertaa espanjalaisen kastraattimerirosvon äänellä (kuvaus puolisoni). Huolestuin. Olin elätellyt toivoa innokkaasti kaltaistani blondiinia kannustavista Pedroista, mutta Las Palmasilla on maineensa, joka näytti pitävän paikkansa. Ehkä en kiinnoistaisikaan ketään, tämäkin vielä! Vai sitäkö se eksoottinen tarkoittikin?

0-10 km

Bussin myöhästymisen takia aikataulu oli hiukan nafti, jalat ehdin laastaroida mutta vessaan en kerennyt.

Jalat pakettiin jo ennen kun tuli ne rakotkin hankittua etuajassa.

Lähtöalueella en ollut enää lainkaan niin hermoissani, mutta eipä siinä naurattanutkaan. Lähtölaukauksen jälkeen vain vakuutin itselleni, että selviän tästä. Alussa yritin olla ajattelematta kilometrien määrää ja keskittyä juoksemaan rauhallisesti. Kuten todettua, minulla ei ole vauhtikestävyyttä, joten hyvin äkkiä tulisi ns. noutaja jos lähtisin viipottamaan. Alkumatka meni pitkälti muita ja maisemia ihmetellessä, ja kympin kohdalla olin erittäin hyvissä voimissa, missään ei tuntunut vielä yhtään.

10-21 km

Puoliväliä lähestyessä aloin hiukan väsymään, ja olin siinä kohdin olettamaani myöhemmin. Kellon katsomisen olin lopettanut jo ennen 15 kilometriä, ei vain jaksanut kiinnostaa. 15 kilsan kohdalla oli käytävä vessassa, olisin käynyt jo aiemmin, mutta en onnistunut bongaamaan sellaista. Enkä halunnut pysähtyä keskustelemaan siitä, että donde es el bano taijotakin.

Toinen kierros kovempaa, sanoi 18 kilometrin kohdalla ollut puolisoni. Taisin vastata aika rumasti, ei siinä ollut negative spliteistä tietoakaan. Huolestutti kovin, että vielä toinen samanlainen.

21-30 km

Toiselle kierrokselle lähdettyäni olin hetken taas voimissani ja iloinen, heh heh täällä sitä nyt mennään. En nimittäin ollut koskaan juossut sitä 21 kilometriä pidemmälle. Aika äkkiä väsyin taas, ja yritin keskittyä siirtymään juoma- ja sienipisteeltä toiselle. Siinä meni välissä kilometritaulutkin puolihuolimattomasti ohi, mikä ilahdutti pariin kertaan, jo tuon verran!

Olin etukäteen ounastellut, että kilometrit 21-30 olisivat minulle vaikeimmat, ja niinhän se meni. Sekä toiseksi viimeinen että viimeinen kymppi olivat toki molemmat raskaita, mutta toiseksi viimeinen henkisesti vaikeampi. Vedätin itseäni selittämällä, että ei mun tarvitse juosta näin pitkään enää koskaan. Sen Berliinin saa helposti vaihdettua jonkun toisen nimiin.

Keskityin myös tsemppaamaan erästä vanhempaa herraa, jota näin reitin risteyskohdissa. Näin hänet ilman tsemppausmahdollisuutta jo ihan loppukilometreillä, joten taisi hänkin maaliin päästä. Lisäksi sain kovasti lohtua siitä ajatuksesta, että maalissa itken ja oksennan. Vähän itketti matkan varrellakin, mutta äkkiä huomasin että jos yrittää juosta ja itkeä yhtä aikaa, ei saa henkeä. Yritin myös laulaa mielessäni (jostain syystä mieleeni tuli ainoastaan virsiä ja työväenlauluja), vähän turhaan hengästyi siinäkin, kun väkistenkin rupesin jollottamaan niitä puoliääneen.

28 kilometrin kohdalla tajusin, että kaksi kolmasosaa on takana. Tai niin ainakin laskin, matematiikka ei ole vahvimpia puoliani, enkä ole tuota mitenkään tarkistanut, että voi olla ettei ole. Siitä huolimatta ilahduin kovasti ja henkisesti homma helpottui tästä eteenpäin.

30-42 km

Uupumus vaivasi ja kipujakin oli. Viimeiset kilometrit keskityin olemaan oksentamatta ja pysymään liikkeessä, juoksuksi sitä ei ehkä ihan voi kutsua, mutta en kävellyt muuta kuin juomapisteillä.

Laskin myös innokkaasti aikaa, tyyliin neljä kilometriä, alle puoli tuntia menee, mutta tein laskuvirheen: 38 kilometrin kohdalla olikin neljä jäljellä eikä kolme. Hiukan harmitti. Loppu tuntui menevän kuitenkin suhteellisen nopeasti, ja maalikin oli lopulta näkyvissä. Perille päästyäni ei itkettänyt eikä oksettanutkaan enää, ja olin ihan hyvissä voimissa. Sain makoisan mutta valitettavan alkoholittoman oluen ja hienon Finisher-paidan.

Näytin niin mielipuolelta tuossa, että oli pakko sensuroida naamani. Omaksi parhaaksenne, uskokaa pois.

Mutta kurjuuksien kurjuus, jäin ilman mitalia, koska järjestäjät olivat hukanneet viimeisen laatikon! Olisi pitänyt ehtiä paikalle aiemmin...no lupasivat postittaa sen kotiin. Parempi tulla kanssa!

Maratonin jälkeen

Miltä nyt tuntuu? Äh, ei kovin erikoiselta. En ollut maalissakaan mitenkään riemuissani, mikä oli vähän pettymys. Hermoilin hirveästi ja olen haaveillut maratonista niin pitkään, että ajattelin kokevani valtaisan tunnekuohun. En tiedä kiikastaako tuosta ajasta sitten, ainoa tavoitteeni oli alle viisi tuntia, mikä ei onnistunut. Mutta koko juoksu meni aivan nappiin, kuten viime hetken valmistautuminenkin. En olisi tehnyt mitään toisin (muuta kuin treenannut enemmän, heh heh), sää oli loistava ja reitti kevyt ja nopea. Ei nyt vaan irronnut enempää.

Olen kuitenkin iloinen, että tuli tehtyä. Ja teen kyllä uusiksikin, viimeistään Berliinissä. Saattaa tosin mennä jo aikaisemminkin, sillä vaikka jalkoja särkee edelleen, en muista enää juurikaan miltä se kesken matkaa tuntui. Ei kai sitten kovin pahalta varmaankaan? Väsymys kyllä yllätti, enkä osannut sitä kipuakaan odottaa, mutta eihän se ylitsepääsemätöntä ollut. Helpolla taisin kuitenkin päästä, näillä näkymin ei ole mitään vammoja (muuta kuin pari pienenpientä hiertymää ja suurimmat ikinä näkemäni rakot, laittaisin kuvan mutta lapseni näkivät niistä painajaisia, joten suojelen teitä siltä. Mutta ne eivät edes puhjenneet, mikä onni!), eikä mitään kramppeja tai reaalisia vatsavaivoja tullut. Energia ei loppunut, nestehukkaa ei tullut, eikä sitä kuuluisaa seinää näkynyt missään!

Kannustuksen kokeminen oli yksi parhaista asioista, täällä ohikulkijatkin huusivat tsemppauksia. Isosta osasta en tosin ymmärtänyt sanaakaan... Numerolapussa luki nimeni, ja osa kerkesi sen sieltä kurkata, mikä oli oikein mukavaa. Kuten tietysti suomalaisten kannustukset, niitäkin tuli. Ja teidän lukijoiden myös, oikeasti muistelin niitä matkalla!

Vihdoinkin saan ripustaa ansaitun pyyhkeeni aurinkotuoliin kateutta herättämään!

No olihan se nyt siistiä näin jälkikäteen kun miettii! Ja niinhän sitä sanotaan, että maraton tulee juosta niin, että sen juoksee uudestaankin. Niin tuli tehtyä.

***

My first marathon and a lousy internet connection. Due to the last one, no translation, sorry.

Kommentit (11)

A. Sinivaara

Oon tosi ylpeä susta! Hyvin tehty! Seuraavalla kerralla pystyt ehkä enemmän keskittymään olennaiseen, kun homma itsessään menee jo ihan rutiinilla eikä tarvitse hermoilla ;)

Ninan verkkareissa

Hienoa, onnea onnea ONNEA! Nyt saat nautiskella saavutuksesta. Voi toi on niin hieno tunne, kun pääsee maaliin. Kateus. Sitäpaitsi, sun eka mara meni nopeemmin kuin mun eka :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kiitos :) :) :) Juu, ehkä jatkossa ei tarvitse ihan noin hädissään olla. Taas sen huomasi, että turha on etukäteen murehtia. Vielä kun sen vaan muistaisi :D

Ja joo, pääasia on että pääsin maaliin, ehtii tuota aikaa sitten loppuelämänsä parannella :D

Eeva Kolu

Onnittelut koko toimituksen puolesta! Teemme tästä myös noston toimituksen palstalle.

Riika from ReadySteadyGlow

Hurjasti onnea!


Juu, ei täälläkään maraton elämää mullistanut :)  Mutta eikös ole kiva, kun nyt tietää mistä ihmiset puhuvat!


 


Riika

elske

Kiitos tästäkin hulvattomasta tarinasta, mielikuva kannettavasta juoposta oli hurmaava. :D Olen suht uusi lukijasi, mutta tämän postauksen kaivoin esiin ilmoittauduttuani juuri ensi syksyn Berliinin maratonille. Se tulee olemaan ensimmäinen maratonini, kääk. No, ehkä selviän maaliin asti jos alotan mielikuvaharjoittelun jo nyt..

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kyllä sä selviät! Tosin suosittelen panostamaan ennemmin juoksu- kuin mielikuvaharjoitteluun :P Sulla on melkein vuosi aikaa, kyllä siinä ehtii saada itsensä vaikka millaiseen kuntoon läpäisykunnosta nyt puhumattakaan. Ja Berliini oli ihan älyttömän kiva tapahtuma, ja reitti on nopea ja helppo.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012