Lilyssä on pariin otteeseen puitu sitä, että treenatessa alkaa itkettämään. Näissä molemmissa tapauksissa itkun syynä on ollut tunne omasta kykenemättömyydestä, osaamattomuudesta tai voimattomuudesta ja turhautuminen siihen. Postaan näin jälkijunassa, koska olen miettinyt tässä pitkään ja hartaasti, itkenkö itse treenatessa. En.

Telinevoimistelussa ahdisti oikein kunnolla useampaan otteeseen, mutta en kertaakaan ollut siinä pisteessä että olisin tosiaan itkenyt. Enkä saanut päähäni yhtäkään muuta kertaa, jolloin olisi tullut tippa linssiin treeneissä. Mikä on ehkä yllättävää, sillä olen kyllä kova itkemään muuten.

Olen kyllä itkenyt suorituksen aikana, esimerkiksi jokaisella maratoneistani. Mutta en ole itkenyt siksi, että olisin kokenut epäonnistuvani, vaan ilosta, kokemuksen hienoudesta ja vain ylipäätään tunnekuohusta. Viime kerralla itkiessäni olin kyllä hyvin väsynyt, mutta itkin siksi, että meri oli niin ihana ja kaikki niin huikeaa juuri siinä hetkessä, se kipu ja väsymyskin.

Jäin miettimään miksi en vollota treeneissä. Enkö yritä tarpeeksi vaikeita tai raskaita juttuja? Enkö väsytä tai haasta itseäni tarpeeksi? Enkö ota asioita tarpeeksi vakavasti?

Vai onko vastaus juuri siinä? En ota asioita niin vakavasti, en ota itseäni niin vakavasti ja voin olla ihan reippaasti huono. Ehkä. Ja vaikka mietinkin, että itkeminen olisi merkki siitä, että nyt treenataan tosissaan ja kovaa, olen myös hieman sitä mieltä, että ei niin kovaa tarvitse treenata että alkaa itkettämään.

Vähän käy hermoon se jatkuva kehittymisen vaatimus ja paine siihen, että treenin pitää olla raskasta ja tuntua pahalta. Tuloksiahan voi saavuttaa myös silloin kun treeenaaminen on leppoisaa ja kivaa. Mikäli niitä tuloksia ylipäätään tarvitsee, liikkuminen voi olla oikein mukavaa ihan sinälläänkin.

Hyvää fiilistä saada muustakin kuin voimiensa äärirajoilla itku kurkussa vääntämisestä. Vaikka edistyminen on hienoa ja motivoivaa, on vielä hienompaa pystyä nauttimaan myös matkasta. Siitä, että pystyy liikkumaan ja tekemään. Suorittaminen ja edistymisen pakko taas voivat viedä ilon koko touhusta.

Meillä on vähän sellainen kulttuuri, että jos treeni ei tunnu pahalta se ei tehoa. Ihan humpuukia. Toki on mielipidekysymys mikä tuntuu pahalta, ja mikä on riittävä tulos, mutta kyllä maratonkunnon tai lihasmuotoja pystyy hankkimaan melko leppoisallakin liikunnalla. Ehkä treenaamiseenkin voisi ottaa vähän hedonistisemman asenteen väkisin vääntämisen sijaan.

Toki joskus se rankka treeni on juuri se kivoin treeni, eikä itkeminen välttämättä kerro siitä, että puuha olisi liian raskasta tai itselleen olisi turhan ankara. Eihän siihen voi mitään sääntöjä vetää, että miltä pitää tuntua tai miten pitää reagoida. Silti uskon, että suurimman osan ajasta liikunnasta pitäisi tulla hyvä mieli ja iloinen olo. Mieluummin ne kuin harmi, turhautuminen ja paha mieli.

P.S. Näin kivaa minulla oli viime puolikkaalla!

***

Crying at the discoteque. Well, crying at the gym that is. Other bloggers tell they're doing that and I wonder am I not training hard enough as I don't cry? Then again, is it necessary to train so hard that you'll end up sobbing?

Kommentit (22)

tiiti

Mä en kyllä itke tuollaisessa "en osaa" -tilanteessa, mä puran tuollaista ennemmin, ärsyyntymällä ja ärisemällä itselleni. Mä itken kyllä joen jos toisenkin liikutuksesta ja ilosta (joskus treeneissä herkistyy, kun onnistuu jossain omasta mielestä superhienossa asiassa, esim.) ja surusta ja söpöistä kissavideoista, mutta en kovista treeneistä.

Mulle itselle treeneissä itkeminen, ja sellainen avuttomuuden tunne, joka siihen tarvittaisiin, olisi kyllä ehdottomasti huonojen treenien merkki. Ei sillä mun kohdalla ole intensiteetin kanssa mitään tekemistä.

Jonneli

Ihana kirjoitus!:) Treenin täytyy minustakin tuottaa iloa ja hyvää mieltä, vaikkakin välillä on kiva tehdä treenejä joissa tekee mieli vähän kirotakin....mutta ei sentään itkeä..;)

Kaijju

Ehkä tuo ilmiö liittyy siihen, että treenatessa (etenkin kalliin PT:n kanssa) tuloksia pitäisi tulla tosi nopeasti ja nopea kehittyminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Samoihin tuloksiin voi päästä myös "mukavalla" treenillä, mutta se vaatii aikaa ja sinnikkyyttä, ei mitään puolen vuoden bikinikuntokuuria.

Tuulianna

Eka kommenttini tänne aivan huikaisevan ilahduttavaan treeniblogiin, kiitos kun kirjoitat! Ja tänään pitää kommentoida, koska kirjoitus oli kuin omaa pohdintaani; luin tuoreeltaan yhden treenissä itkemiseen liittyneen kirjoituksen ja jäin ihan tosissaan pohtimaan sitä, mikä treenissä voisi itkettää. Olen siis puhtaan kysyvänä tässä, ilman syytöstä tai paatosta, ja mielellään ymmärtäisin, mikä se on, joka treenissä itkun tuo pintaan.  Vaikka itken jos vaikka mistä syystä ja usein ilmankin, ei treeneissä ole tirahtanut koskaan kyyneltäkään. Ei vaikka treenaan toisinaan kalliin PT:n kanssa ;)   Olen lähtenyt motorisesti aika pohjalta, ja hyvin usein olen täysin pihalla, mutta se päinvastoin naurattaa minua kuin itkettää, kuin myös se, jos en vaan meinaa millään jaksaa jotain sarjaa loppuun. 

SatuHa

Mua ei ole koskaan treeneissä itkettänyt (töissä kylläkin!) enkä ole voinut pahoinkaan.

Olen täysin nössö treenaaja muutenkin, en erityisesti pidä epämiellyttävistä tunteista ja tuntemuksista treenien aikana vaikka pyrinkin kestämään niitä jonkin verran. Joo ja välillä tunnen "syyllisyyttä" siitä etten treenaa kovempaa.

Ninan verkkareissa

Mä voisin kuvitella itkeväni treeneissä vain, jos olisin jostain kumman syystä mennyt urheilemaan nälkäisenä :)

_kaneli_

Olen harrastanut monipuolista liikuntaa koko aikuisikäni, kokeillut monia uusia lajeja ja olen ihan hyvässä kunnossa. Kehitystäkin on tapahtunut vuosien mittaan, mutta kun lähden liikkumaan niin ei mun tarvitse ylittää mitään edellisiä saavutuksia, kehittyä tai mitään muutakaan paitsi viihtyä (toki hyvä olo tulee joskus vasta jälkikäteen). Teen fiiliksen mukaan ja toki useimmiten tulee hetkiä, kun tuntuu, etten jaksa enää, mutta sitten joko yritän vielä tai höllään, mutta en kiusaa itseäni niin, että itkisin paitsi korkeitaan onnen kyyneleitä, kun olen tehnyt jonkun todella rankan suorituksen. Ja tämän takia en varmaan koskaan olekaan käyttänyt sanaa treenata, kun puhun liikuntaharrastuksistani. :D

Tänäänkin pyörälenkillä tulin eri reittiä takaisin, kun olin suunnitellut, koska ei huvittanutkaan vetäistä enää paria kovaa ylämäkeä. :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo mäkään en oikeasti koe, että intensiteetti (tai sen puute) olisi tässä syynä, mutta vähän tulee semmoinen olo, että enkö nyt treenaa tarpeeksi kovaa sitten kun en itke.

Ehkä voisi vetää vähän överimmäksi ja alkaa vertailla ken oksentaa treenatessa ja ken ei :P

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Voi olla kyllä noin. Ja ehkä PT:kin miettii, että asiakkaan on nopeasti nähtävä niitä muutoksia tai loppuu asiakkuus...

Tosin mä olen hieman skeptinen sen suhteen, että miten paljon parempia tuloksia saa lyhyessä ajassa aikaan sillä, että treeni on tosi raskasta kuin sellaista, että se kuormittaa kyllä mutta ei ole superrankkaa. Varsinkin aloittelijalla tulokset voivat olla jälkimmäisellä jopa paremmat, siinä on kuitenkin rajansa mitä elimistö pystyy ottamaan vastaan. Jos treeni on liian rankkaa, niin tuloksia ei välttämättä tule, vaan voi tulla kaikenlaista ongelmaa palautumisen kanssa, sairasteluja, vammoja jne.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kiva että tykkäät, ja kiitos sinulle että luet :)

Mä ihmettelin tuota ihan samaa. Voi olla, että nuo linkkaamani bloggaajat eivät ole edes tarkoittaneet tekstiään sillä tavalla, mutta mulle tuli heti semmoinen olo, että tarvitseeko sen treenin todella olla niin rankkaa että itkettää. Mä en oikein pysty ymmärtämään sitä muuten kuin niin, että on joko ladattu itselle hirveät odotukset, ja kun niitä ei täytetä, itketään tai sitten se, että on niin hirveän rankkaa ja voimat ihan loppu, että itkettää. Eiväthän he välttämättä koe sitä itse näin, mutta itse en pysty muuten ymmärtämään.

Mulla on sama, että yleensä mua vaan naurattaa kun en osaa enkä tajua yhtään :D Mutta se riippuu hirveästi ympäristöstä yms., esmes telinevoimistelua aloittaessa mua ihan oikeasti ahdisti siellä eikä ollut hyvä mieli ollenkaan. Kun taas jossain tanssitunnilla yleensä naurattaa sitä enemmän mitä huonommin menee. Ja saatan kyllä valittaa useinkin, että miksi olen näin jäykkä/ hidas tms. mutta se on sellaista yleistä valitusta, enkä ole mitenkään toivottomasti turhautunut ja pettynyt itseeni.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Toi on kyllä jännä, mullekin tulee syyllinen olo välillä että en treenaa rankasti. Toisaalta olen esim. parantanut maratontulosta vuodessa puoli tuntia (käytännössä puolessa vuodessa kun puolet meni sairastellessa), ilman että treenasin rankasti. Ja kyllä mä ihan kohtalaisia painoja saan liikkeelle ja ihan kohtalaisia lihaksiakin olen saanut aikaan ilman, että koskaan olen itku silmässä tai oksennus kurkussa. Enkä usko, että mulla on mitenkään suotuisat geenit :D

No eihän mun tulokset tietenkään mitään huippuja ole, mutta mulle ne riittää. Tiedä sitten miten nopea olisin jos oikeasti tekisin rankkoja treenejä....mutta mäkin pyrin välttelemään kaikkea mikä tuntuu kurjalta, joten tuskin tämä tulee selviämään koskaan!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mä teen kanssa just noin. Ihan fiiliksellä menen, ja siksi en pysty seuraamaan mitään treeniohjelmia. Ja jossain salilla, mä en edes muista millaisia painoja olen käyttänyt, joten en tiedä olenko kehittynyt vai en :D

KTH

Mulla on pari kertaa crossfitissa laatta lentänyt, kun on mennyt oman jaksamisen äärirajoille. Mutta senkin jälkeen on tullut huikea endorfiinipiikki itsensä ylittämisestä. Ainoat kerrat kun kyynel on tullut silmään, on tapahtuneet penkkiurheilijana jotain hienoa suoritusta seuratessa. Toisaalta fyysinen rasitus voi laukaista psyykkisiä solmuja; ehkä niille jotka ovat itkeneet treenatessa on lauennut joku patoutunut ahdistus? Siinä tapauksessa itkeminen on hyvä juttu.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kuulemma jotkut itkee hieronnassa ja vastaavissa, joten paljon mahdollista tuokin. Ja tosiaan niitä syitä voi olla siellä taustalla vaikka mitä, ei se välttämättä mene niin että on niin rankkaa että itkettää. Vaikka se on ainakin mulle ensimmäinen mielleyhtymä mikä siitä tulee.

Oksentaminenkin on vähän sellaista, että toiset oksentaa helpommin kuin toiset. Mulle tulee huono olo rankasta liikunnasta, mutta joillekin kuulemma ei ollenkaan.

Ami

Treenissä itkeminen on mulle kyllä ihan vieras asia. Se missä voisin kuvitella itkeväni, olisi jotain fyysistä kipua, tyyliin levypaino tippuu varpaille tai tapahtuu joku muu onnettomuus ja sattuu. Ehkä silloin tällöin voisi itkettää myös, jos olisi ollut aivan kamala päivä. Aamusta asti joka asia mennyt pieleen ja on sellainen olo, että on maailman huonoin ihminen. Sitten jos treenikään ei luista, niin siinä voisi tulla sellainen viimeinen pisara, joka saa turhautumisitkun aikaan.

Tosin tuollaisena päivänä jättäisin salin välistä :D
Tykkään treenata rankastikin, mutta hauskaa pitää olla. Jos minkä tahansa harrastuksen päättää ottaa pysyväksi osaksi elämää, niin kyllä sen täytyy olla hauskaa ja sellaista, että sitä tekee omaksi huvikseen. Jos aloittaa salitreenin / pianonsoiton vain siksi, että poikaystävä tahtoo tyttöystäväkseen bikinifitness-kisailijan tai äiti ja isi toivoo uutta Mozartia, niin ei sitä kauaa jaksa tehdä, ellei itse nauti siitä ollenkaan.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo samoin. Joskus on kyllä noina hirveinä päivinä mennyt treenaamaan, ja mulla kyllä tuppaa käymään niin, että se hirveys ei seuraa. Ei se välttämättä ohikaan mene, mutta treenin ajan ei ajattele sitä :)

Olen samaa mieltä, että pääasiassa pitää olla hauskaa, tai ainakin harrastuksesta pitää saada paljon jotakin korvikkeeksi siitä jos ei ole hauskaa. Jos mä itkisin treenatessa varsinkin toistuvasti, niin varmaan kyllä jättäisin koko lajin.

Toisaalta, tuossa aiemmin ja postauksessakin kommentoin, että mua ahdisti suunnattomasti telinevoimistelussa ja tunsin syvää huonoutta. Mutta jälkikäteen olen huomannut, että siitä on ollut monessa yhteydessä paljon hyötyä. Ehkä jotain vähän ahdistavampaa/ kurjempaakin voi tehdä, jos sen kokee hyödylliseksi tai jollain tavalla hyväksi.

MinttuNörtti

Meinasin ekana sanoa, että en ole ikinä itkenyt treeneissä vaan ainoastaan kisoissa, mutta eihän se pidä paikkaansa. Olen itkenyt ainakin kuntorasteilla, kun pummasin niin pahasti, että viihdyin 2,5h metsässä. Ja tarvoin siitä ajasta ainakin tunnin suossa, missä oli puolen metrin suopursuja ja aivan silmittömän paljon hyttysiä. Ja olen mä tainnut joskus maastopyörälenkilläkin itkeä, mutta en ole ihan varma. Yleensä maastopyöräitkut tulevat väsyneenä multisportkisoissa.

Mun itkuni on aina sellaista perinteistä kolmevuotiaan itkupotkuraivaria. Ja se tapahtuu - kuten lapsillakin - kun alan väsyä. Ensin mä epäonnistun jossain (yleensä siinä maastopyöräilyssä) ja sitten suutun (itselleni), alan sättiä itseäni mitä nerokkaimmilla solvauksilla ja lopulta vollottaa täyttä huutoa. Ja jos olen liikenteessä pyörällä, niin paiskon sitä. Sitten menee ehkä 5 min tai vähemmän, jos satun onnistumaan jossain ja olen taas ihan hyvällä tuulella. 

Joku (esim. tuleva anoppi) ehkä sanoisi, että vaadin itseltäni liikaa, ja onko tuollainen kisaaminen enää hauskaa, mutta on se. Mun tunteet heittelevät kisoissa äärilaidalta toiselle, mutta lopussa on oikeastaan aina hyvä fiilis. Ja ei niistä onnistumisistakaan varmaan iloitsisi niin paljoa, jos niiden vastapainoksi ei tulisi niitä synkkiä hetkiä. Ja kai sekin jollain tasolla kasvattaa, kun jokaisesta suosta on tullut noustua ja jatkettua loppuun.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kyllä mäkin itkisin jos tuommoiseen tilanteeseen joutuisin!

Joo vaikeahan sitä on ulkopuolisen sanoa, että vaatiiko liikaa itseltään tai onko laji/treenit liian rankkoja, ainakaan pelkästään sillä perusteella että joskus itkettää. Joskus ne on parhaita treenejä ne rankat treenit, vaikka itse en pääasiassa haluakaan sellaisia tehdä.

Vierailija

Mua on itkettänyt treeneissä muutamaan otteeseen, ja silloin syynä on ollut avuttomuuden tai turhautumisen tunne. Eikä sillä ole hyvän treenin kanssa mitään tekemistä. Olen ylipäätään aikamoinen itkupilli ja yleensä itkun syynä on nimenomaan turhautuminen tai yleinen vtutus ja silloin itkettää melkein kaikki, ja itkua riittää näinä päivinä koko päiväksi :D

Tikru73

Oi miten ihanaa, että joku sanoo tuon "ääneen":-) Treenata voi myös vähemmän rankasti ja sillai että on KIVAA. Itse en kuulu siihen ryhmään joka lähtee punttisalilta kontaten pois. Kun jalat eivät enää rääkin jälkeen kanna. Ja joo olen saanut tuloksia kotona tehtävillä treeneillä, omasta mielestäni kohtuu leppoisilla sellaisilla. Okei myönnän, ammattilainen teki mulle ohjelmat kotiin, mutta kuitenkin. Ei aina tarvitse lähteä salille, vaikka salilla nyt käynkin. Vaihtelu virkistää:-). Ai että miten hyvälle tuulelle tulin tästä postauksesta!

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012