Olen päässyt ja asettunut perille lämpimämpään ilmanalaan. Makaan ja syön. Vähän kävelinkin, ja nyt on jaloissa rakot, hienoa. Toistaiseksi en kuitenkaan ole hankkinut ruokamyrkytystä, kuumetta enkä nyrjähtänyttä nilkkaa. En ole edes tippunut ratikasta, mitä ihmettä. Sentään onnistuin rakkojen kanssa, vanhimmat kenkäni jalassa, aika uskomatonta... Onpahan edes jotain mitä syyttää. Salaa melkein toivon flunssaa tai muuta, olen niin hermona.

Ja velttona menen loppuajan. En ole juossut enää ja tuskin juoksenkaan. Hiukan suunnittelin että kävisin täällä salilla, mutta koska meillä on all outclusive -hotelli en piheyksissäni taida viitsiä. Eihän se kallis ole, mutta tekosyy

on hyvä, eikö?

Harkitsin tekeväni pari lihaskuntoliikettä, mutku väsyttää. Rankkaa tämä makaaminen! Taidan keskittyä tankkaukseen: syön Nutellaa suoraan purkista. Jos se ei jeesaa, niin mikä sitten!

Huomenna pitäisi saada numerolaput käteen, ja toivon mukaan myös jotakin ohjeistusta. Toistaiseksi en tiedä mistään mitään, mikä ei varsinaisesti hermoiluun auta. Tosin välistä olen ihan hilpeä ja iloinen: melko pian se on ohi!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

***

I'm resting and loading with Nutella. Well it has carbs, doesn't it? I'm not sick (yet) and only injuries I have developed are few blisters. So everything is quite ok if my panicing doesn't count...

Kommentit (7)

sinisiipi

Hei! Oon lueskellut tätä sun blogia melko paljonkin, koska se on mielestäni hyvin mielenkiintoinen. Maraton on mun toistaiseksi ainakin mahdoton unelma toteuttaa (polvi ei kestä juoksemista), mutta haluan toivottaa sulle oikein paljon tsemppiä matkalle! :) 

A. Sinivaara

Suotta sitä edellisenä päivänä treenaamaan mennään, ainakaan salille. Nyt vaan lepäät, tankkaat ja venyttelet hyvin! Hyvin se menee!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Paljon kiitoksia tsempeistä kaikille :) Muistelen näitä sitten matkan varrella! Tänään kävin expossa ja nyt jopa tiedän mihin aikaan lähtö on :D Sain myös t-paidan, repun, housut ja pyyhkeen :O nyt on rahalle vastinetta, välttämättä ei tarvitsisi enää juosta kuin pakoon...

Ninan verkkareissa

Voi hitsi, ne rakot olisit voinut jättää hankkimatta. Muista rakkolaastaroida ne ennen starttia. Jokohan olet startannutkin? Voi sitä tunnetta, kun pääsee maaliin! Mulla on kaksi kokonaista ja kolme puolikasta takana. Ehkä joku päivä taas, jos saan paikat kuntoon. Raporttia odotellessa... Tsemppiiiii!!!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Kiitos :) En ole vielä(kään) startannut, huomenna aamulla sitten. Rakot on paremmat, ahistus ei :D Mutta alan vähitellen alistua kohtalooni, ja nimenomaan yritän keskittyä siihen, miltä maalissa tuntunee... Huomenna iltapäivällä toivon mukaan asettelen maratonia mainostavan pyyhkeeni rantatuoliin. Tänään en vieäl laittanut, pitää ansaita se ensin!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Tulin ilmoittamana tänne kommentteihin, että pääsin maaliin :) Nettiyhteys on nyt niin huono, että kokonaista postausta en saa tehtyä. Raportti tulee mahdollisimman pian!

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012