Olen aika varma, että missään muussa treeniblogissa ei juoda niin paljon kaljaa kuin Fitness Führerissa. Toisin kuin voisi kuvitella, se ei suinkaan johdu siitä, että olisin veltto loppasuu, vaan siitä, että olut on tutkitusti toimiva harjoittelun apuaine.

Ateenan maratonin jälkeen 2014.

En tosin tiennyt tätä ennen kuin kaveri linkkasi jutun aihetta käsittelevästä tutkimuksesta Facebook-sivulleni. Vaan väliäkös sillä, sehän vain osoittaa, miten tasapainotilassa oleva ja kehoaan kuunteleva ihminen toimii vaistonvaraisesti oikein.

Intersport Olympia Lauf:in jälkeen, Berliini 2014. Huomaa myös takarivin oikeaoppinen palautumisharjoite.

Münchenin teknillisessä yliopistossa tutkittiin, miten vehnäoluen polyfenolit vaikuttavat maratonjuoksijoihin. Mukavan kuuloisessa tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin jopa 1,5 litraa (alkoholitonta) vehnäolutta päivässä kolme viikkoa ennen ja kaksi jälkeen Münchenin maratonin. Placeboryhmä sai vastaavaa juomaa, mutta siitä oli poistettu polyfenolit (jotka ovat siis kasviperäisiä aineita, esimerkisi tanniineja ja flavonoideja).

Berliinin maratonin jälkeen 2013.

Kävi ilmi, että polyfenolipitoista olutta juoneiden maratoonareiden vastutuskyky oli parempi, he sairastivat vähemmän flunssia, ja jos he sairastuivat, flunssat kestivät vähemmän aikaa. Tästä voi päätellä, että olut auttaa pysymään terveempänä vaikka harjoittelu laskee vastustuskykyä. Enemmän terveitä päiviä taas tarkoittaa tehokkaampaa harjoittelua! Tehokkaampi harjoittelu voi tarkoittaa enkkaa! Joka tarkoittaa makoisaa palkinto-olutta!

Hämeenlinnan puolimaratonin jälkeen 2013.

Vastustuskyvyn parantamiseen sopivat niin alkoholiton kuin tavallinenkin olut, mutta jälkimmäisen kohdalla kannattanee miettiä annoksen suuruutta ja nauttimistiheyttä, jotta muu osuus harjoittelusta ei vaarannu. Tutkimuksessa syynättiin nimenomaan vehnäolutta, ja jos minulta kysyt, niin kannattaako sitä juuri muuta juodakaan?

Tukholman puolimaratonin jälkeen 2013.

Ankeuttajille, alkoholiviranomaisille ja nuorisolle huomautettakoon, että en suosittele juomaan alkoholipitoista olutta kovin paljoa kerralla. Alla varoittava kuva siitä, mitä tapahtuu kun latkii litran olutta seitsemässä minuutissa suoritettuaan sitä ennen triathlonin.

Terässika 2014.

Maistuvia viikonlopun treenejä itse kullekin!

***

According to a study by researchers at the Technische Universitaet Muenchen at Klinikum rechts der Isar, the compounds found in non-alcoholic beer—and alcoholic beer—play a part in recovery and illness prevention in athletes. Fabulous news!!!

Kommentit (12)

Hanna / Sporttaillaan

Hahahah, oikein! Vehnäolut on namia ;) Tiesinhän mä, että siihen on joku "syy", että oon sen valinnut herkuttelujuomaksi! Hih. Ja hauska toi varoituskuva! Huippu postaus :D

Uraäiti

No kappas - nyt selvisi syy siihen, miksi itse olen jäänyt vain harrastelijatasolle! ;) (Parempi tosin etten näytä tätä postausta miehelleni...) Nää sun postaukset on kyllä päivän piriste!!!

MMinne

Näin paljon kuvia vehnäoluista yhdessä postauksessa olisi jopa pistänyt hieman ketuttamaan, ellen olisi lähdössä tällä viikolla Berliiniin! Zum wohl!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Ai että, ihanaa!

Mua jäi viimeksi kaivelemaan, että en ottanut Brauhaus Mittessä niiden "maistelumenua", jos liikut Alexanderplatzilla päin, niin käy kokeilemassa!

MMinne

Täytynee palata Berliiniin pian uudelleen, kun en ehtinyt tuolla Brauhausessa käydä, vaikka se suunnitelmissa olikin. Jäi tosin moni muukin paikka katsomatta, sen verran on iso kylä! Nooh, tulihan sitä olutta sitten sentäs muualla juotua palauttelujuomana siitä kaikesta kaupungilla ja joulutoreilla kävelystä..;)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012