Minä en ole juossut vuosiin, keskustelukumppanini sanoi. En voi, koska kokoisilleni ei tehdä urheiluliivejä. Toljotin ihmeissäni, en ollut tullut ajatelleeksikaan!

Jatkoimme keskustelua, ja kävi ilmi, että ongelma ei jää siihen. Hänen koossaan ei tehdä myöskään teknisiä treenivaatteita, tai ainakaan niitä ei löydy kaupoista. Hän käyttää puuvillaista t-paitaa ja collegehousuja!

Mokomat vaatekappaleet ovat osaltaan syyllisiä siihen, että monet ajattelevat liikunnan olevan kauheaa. Kun puuvillassa hikoilee, vaatteesta tulee märkä ja painava. Paikalleen jäädessä siinä tulee kylmä. Hengittämättömissä materiaaleissa hikoillessa tulee tukala olo, ja se ihan oikeasti heikentää suorituskykyä.

Jossain määrin kyllä ajattelen, että treenivaatteista veuhkataan liikaa. Liikunnan harrastaminen saadaan vaikuttamaan kalliilta ja hankalalta, kun joka asiaan tarvitsee omat, tekniset vaatteet ja välineet. Juoksun harrastajillekin vakuutellaan, kuinka jo pari kertaa viikossa juokseva tarvitsee monet erilaiset lenkkarit. Joopajoo.

Tästä huolimatta olen vakuuttunut siitä, että kivat ja mukavat treenikamat tukevat motivaatiota ja tekevät liikkumisesta mukavampaa. Teknisistä materiaaleista on ihan totta apua: ne tuntuvat miellyttäviltä myös kastuessaan, ne päällä ei tule tukalaa oloa, ne hankaavat vähemmän, niissä hiki näkyy vähemmän ja ne kuivuvat nopeasti.

Kivoista kuoseista ja imartelevista leikkauksista on yhtä lailla hyötyä: missä tahansa paikassa ja puuhassa on mukavampi olla, kun saa näyttää itseltään ja käyttää nättejä vaatteita.

Kuvat kuvakaappauksia Halens.fi ja Stromberg.com-sivustoilta. Sitä vaan tässä mietin, että olisi kivempi nähdä noita treenivaatteita myös 1.) isokokoisten mallien päällä, 2.) edellisen ehdon täyttyessä, muutoin kuin randomisti fotaroiduissa kuvissa? Luulisi myyvänkin paremmin.

Osa välineistä ja vaatteista on välttämättömyyksiä. Kuten esimerkiksi ne hyvät urheiluliivit. Ei tarvitse olla edes kummoista kuppikokoa, kun liikkuminen käy mahdottomaksi ilman riittävää tukea. Jos kaupoista ei löydy itselle sopivaa kokoa, niin....no sitten ei juosta!

Treenivaatevalmistajien valikoimista ei paljoa löydy vaatteita muille kuin "standardikokoisille". Voi olla, että tätä perustellaan sillä, että markkinaa ei ole, ajatellaan, että ylipainoiset eivät harrasta liikuntaa. No sehän ei pidä paikkaansa, ja siltä osin kun pitää: voisikohan sopivien vaatteiden puute vaikuttaa asiaan jollain tavoin?

Itselläni ainakin vaikuttaisi treeni-intoon, jos joutuisin aina liikkuessani käyttämään samoja, epämukavia ja tylsännäköisiä vaatteita. Puhumattakaan siitä, jos sopivien vaatteiden puute estäisi koko lajin harrastamisen, mikä liivien kohdalla voi hyvinkin olla tilanne!

Googlatessa huomasin, että Halensilta saa treenivaatteita kokoon 52/54 asti. Ei joka mallia, mutta edes jotain. Stombergin valikoimasta löytyi vaatteita suurimmillaan koossa 5XL. Funky Lady näyttää myyvän sporttiliivejä H-kuppiin asti. Netistä löytyy lisää valikoimaa, mutta esimerkiksi rintaliivien ostaminen sovittamatta on melkoista hakuammuntaa. Esimerkiksi Enell Sport -liiveistä olen kuullut kehuja, mutta ulkonäkö ei kyllä vakuuta minua...

Jos tiedät, mistä isokokoisemmat naiset löytävät miellyttävän tuntuisia ja hyvännäköisiä treenivaatteita, vinkkaa ihmeessä kommenteissa avuksi muille!

 

Linkit ovat tavallisia linkkejä.

***

I was quite shocked to realize that not being able to find sportswear in your size may stop you from exercising. If there's no sports bra supportive enough on the market, you just can't run.

Kommentit (33)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015
35/33 | 

Sama, mä en kanssa itse tiennyt, muuta kuin se Halens oli toisesta yhteydestä jäänyt mieleen. Heillä kun oli kuvastossa perus- ja "plus"mallit samoissa kuvissa ja samoissa vaatteissa, ilman mitään erillistä parin sivun "isojen tyttöjen" osiota, mikä oli musta tosi hyvä.

poppis
36/33 | 

Huomasin, että isokokoisella kaverillani oli SOCin pätevänoloiset trikoot ja juoksupaita. Niitä on ilmeisesti saatavissa kokoon 48 saakka. 

Sari
38/33 | 

Ellos, H&M, Kappahl, Prismat, urheilukaupat... Moni valmistaja tekee nykyään plusmallistoa omista merkeistään. Röhnisch valmistaa minusta tukevimmat plussajuoksutrikoot. Ihan Lidlistä saa välillä edullisia urheilutoppeja isosakin koossa. Toppeja kun laittaa kahdet päällekkäin niin johan on tukea povelle. Shock Absorber valmistaa myös liivejä isommallekkin rintavarustukselle. 

Itse käytän kokoa 44-48 ja kaikkia mahdollisia tarvitsemiani urheiluvaatteita on löytynyt melko vaivatta ihan marketeista ja urheiluliikkeistä. Elloksella on älyttömän hyvä valikoima ja plussaa siitä että siellä on aina jokin kamppis menossa ?

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015
39/33 | 

Aa no hyvä :) Mulla oli sellainen käsitys, että nää ketjuliikkeiden plussakoot loppuu johonkin 44. Keskustelukumppani oli sitä isompi ja hän koki, että ei löydä. Ei ollut koskaan edes omistanut yhtään teknistä treenivaattetta, mikä oli musta ihan kamalaa.

Röhnichs-trikoot on muuten hyvin tukevia myös pienemmässä koossa. Kiva kun joissain on oikeasti napakka kangas, eikä sellainen luiru josta näkyy läpi :D

Kiitos vinkeistä :)

Veera
40/33 | 

Mä löydän kyllä 46-48 kokoisena kaikkea muuta ihan suht kivuttomasti, mutta H-kupin tissien kanssa en ole sellaista rintapanssaria löytänyt, että voisi oikeasti ottaa juoksuaskelia tai hyppiä. 

(Ai katsos, joku olikin tossa jo linkannut yllä mun blogiin :D)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015
41/33 | 

Tämä rintsikkaongelma oli keskustelukumppanillakin se estävä tekijä. Että ei löydy kunnolla tukevia, ja hän valitti myös siitä, että ne ovat yleensä "uniboob"-mallia, kuppeja ei ole erikseen. Musta tämä on ihan järkyttävää, että miten niitä ei tehdä tai ainakaan ole helposti saatavilla?!

Viktoria
42/33 | 

Hei!
Kirjoittelin viime talvena tästä samasta ongelmasta, tosin keskittyen kokoihin 56-60+ : http://oikeushyvaanoloon.blogspot.fi/2015/01/isoja-liikuntavaatteita-ets...

Rintaliivien osalta suosin noita Enellejä, ulkonäöstä huolimatta, ja toisena vaihtoehtona Elomin Energise -urheiluliivejä, joita ei oikein tunnu Suomesta löytyvän, mutta useista eurooppalaisista nettikaupoista niitä saa. Ympäryksista suurin muistaakseni 100 tai 105.

t. Viktoria

Emma
44/33 | 

Ai että mä samaistun kaveriisi! Eilen totesin laihistavoitteeni päättyneen, kun ostin Intersportista Adidaksen urheiluliivit, tosta vaan menivät päälle! Tätä olen odottanut.

Mutta asiaan: Myös Changelta löytyy tosi hyviä urheiluliivejä ja kokoja riittää ainakin johonkin asti! Myös Stadiumin SOC myy housuja ja paitoja isoissa koissa, ja ovat ihan hyvälaatuisia ja hyvännäköisiä. Itse en suostu varsinkaan urheillessani näyttämään miltään isolta tytöltä, hyi hitto. H&M kannattaa myös tsekata, sieltä muistaakseni olen ostanut jonkin urheilutopin, jossa oli hyvät vahvikkeet myös rintojen kohdalla. Mulla ainakin täytyy edelleen olla usein vähän piukempi toppi t-paidan alla, mahalla on ikävä taipumus vähän hyllyä (ja laihduttaminen ei suinkaan ole auttanut tätä asiaa, lähinnä pahentanut kun nahkaa on liikaa).

download nigerian music
48/33 | 

ttämään miltään isolta tytöltä, hyi hitto. H&M kannattaa myös tsekata, sieltä muistaakseni olen ostanut jonkin urheilutopin, jossa oli hyvät vahvikkeet myös rintojen kohdalla. Mulla ainakin täytyy edelleen olla usein vähän piukempi toppi t-paidan alla, mahalla on ikävä taipumus vähän hy

SarkariResult.
49/33 | 

If you want to get information about the job notification, exam and interview dates, and SarkariResult. you will get many websites of the Government of India. You can easily find out the result for any Government examination.

candy crush soda
50/33 | 

This topic is very interesting and I am interested but do not know where to find, thankfully you create this topic, hope everyone will help me

fubo tv on roku
53/33 | 

To activate the fubo tv on Roku you can refer to this blog. This blog gives you detailed information on the fubo tv on Roku it is not so complicated to activate the channel on the Roku. The steps given in this blog are easy and simple to activate the fubo tv

eset internet security
54/33 | 

ESET security through eset on your device, purchasing the Activation key is essential. It is because until you don’t activate the eset internet security antivirus software, it won’t protect your data or files. And then, how do you get the ESET security activation key for the software activation? You can purchase the key from online as well as offline stores.

result prediction
64/33 | 

MDX vs GLAM T20 Blast 2020 Match Prediction Who will win today? MDX vs GLAM South Group today match prediction, toss tips for prediction, betting tips, MDX vs GLAM T20 Blast 2020 South Group T20 Blast 2020, MDX vs GLAM today match prediction, today match astrology prediction. Middlesex vs Glamorgan today match result prediction, match score prediction, Live cricket streaming info, pitch report, head-to-head weather report, MDX vs GLAM head to head team news prediction, head to head live cricket score. Get 100 per cent free update on who will win the MDX vs GLAM T20 Blast 2020 Match Prediction with us ball by ball.

marvinericksen
65/33 | 

As you are a big follower of the FX networks channel, you can add the FX NOW platform. With this channel, you can select what you stream. This even allows you to view your shows conveniently. To access the content, you will need to download the FX Now app. Login using your provider credentials and begin to stream.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012