Lapseni kysyvät minulta otsikon kysymyksen usein kun olen ottanut heistä kuvan. Kysymys ei ole toiveikas. Se on huolestunut.

Muutaman harvan kuvan kohdalla sanon, että haluaisin laittaa, ja kysyn luvan. Luvan saamista edeltää kuvan tarkastelu ja pohdinta: Tunnistaako minut siitä?

Emme käy tätä kovin usein läpi, sillä vaikka lapseni tietävät että "äiti on netissä", he eivät ole blogini aihe. Toki he esiintyvät täällä, vähintäänkin rivien välissä. On niitä kuviakin joskus ollut, jopa sellaisia, joista saattaa tunnistaa kasvot. Silti, lapseni eivät ole bloggausmateriaaliani muuta kuin ehkä johonkin pohdintaan innoittavina.

Välillä mietin, pitäisikö olla. Jos teorioita on uskominen, lasten esiintyminen blogissa lisää lukijamäärää. Bloggaaja haluaa yleisöä, minäkin. Vuorovaikutuksen takiahan tätä tehdään. Lilyssäkin mitä ilmeisimmin hyvin suurta osaa kävijöistä kiinnostaa nimenomaan perhe. Suurempi kävijämäärä blogissa tarkoittaa toki myös lisääntyviä yhteistyö- ja tulomahdollisuuksia. Totta kai nämä kiinnostavat.

Harrastamme liikuntaa koko perhe, ja perheellisyys vaikuttaa omaan treenaamiseeni. Siinä mielessä lapset eivät olisi lainkaan päälleliimattu aihe. Mutta mutta. Samoin kuin treeneistään ei oikein voi blogata näyttämättä kroppaansa, ei lapsista voi postata kertomatta ja näyttämättä mitään. Tähän asti siis olen kysynyt luvan kuvien julkaisuun. Kuitenkin aikuisena käsitän, että ala-aste- ja eskari-ikäisen ymmärrys siitä, mitä heidän tietojensa tai kuviensa lataaminen julkiseen blogiin tai Instagram-tilille tarkoittaa, ei ole kovin kattava. Ei hyvässä eikä pahassa.

En tiedä missä määrin perheblogeissa näitä pohdintoja käydään. Mikäli kysymys bloggaajan oikeudesta julkaista kuvia ja muuta tietoa lapsistaan on noussut esiin, olen huomannut, että bloggaajat puolustautuvat niillä hyvillä puolilla. Lapset hyötyvät tästä. He saavat mahdollisuuksia, taloudellista etua, kivoja tavaroita. Heillä on someläsnäolo jo valmiiksi, heillä on aikaansa seuraavat vanhemmat, he oppivat luovimaan nettimaailmassa ja heillä on kattava dokumentaatio lapsuudestaan. Kritiikki siitä, että miten toisen ihmisen tekemä somepersoona ja nettiin tallennettu lapsuus oikeasti vaikuttavat, sivuutetaan. Samoin kuin kommentit turvallisuusriskeistä ja pedofiileista: luddiittien höpinää!

Osa riskeistä on varmasti liioiteltuja. Osa osoittautunee suorastaan hassuiksi huoliksi tulevaisuudessa. Se, mitä ei voi sivuuttaa, on lapsen oikeus yksityisyyteen.

Minulla on mahdollisuus valita, näytänkö lapsuuskuvani netissä vai en. Tarkoituksenani oli kuvittaa tämä postaus usealla omalla lapsuuskuvallani, mutta en halunnutkaan tehdä sitä. Kuvien julkaiseminen tuntui liian paljastavalta, ja kuvat liian intiimeiltä.

Blogissa esiintyvät ihmiset ovat aina jonkun tulkintaa, eräänlaisia karikatyyrejä. Eihän kukaan minua oikeasti pelkästään blogini perusteella tunne, vaikka pyrinkin olemaan täällä täysin samanlainen kuin olen reaalimaailmassakin. Silti välillä koen, että tämä on itse rakennettu panoptikon. Jos menen salille ja poljen kuntopyörää Cosmoa lukien, mietin että nyt siellä joku katsoo, että olen laiska ja tekopyhä. (No kyllä te tiesitte, että olen laiska. Ja pakkohan minun on lukea Cosmoa!) Tämä on ehkä osittain harhaluuloa, mutta silti epäilyttää altistaa lapsiaan samalle. Ja tämä nimenomaan on heidänkin huolensa.

Kysyin vanhemmalta lapseltani miksi hän toivoo, että häntä ei tunnistaisi kuvista: Koska sitten kaikki tunnistaisivat minut kadulla, niin kuin sinut. Koitin selittää, että ei minua nyt varsinaisesti tunnisteta kadulla, mutta siitä ei ollut apua, koska niin on kerran käynyt kun olimme keskustassa ostoksilla. Tunnistaja oli outo hyypiö. Kohtaaminen oli lapsesta epämiellyttävä, eikä hän varmaankaan siksi halua, että satunnaiset tyypit muistaisivat hänet blogista ja bongaisivat kadulla.

Vaikka ymmärrän huolen, omasta mielestäni tunnistamisen riski on pieni, enhän ole mikään Madonna. Onko tämä mikään syy olla julkaisematta kuvia tai kertomatta lasteni elämästä? Tietenkin esitän, ja esittäisin, lapseni blogissa positiivisessa valossa. He ovat söpöjä ja käsittämättömän taitavia, ja eiköhän jokainen äiti mielellään näytä maailmalle miten erityislaatuisia lapsia hänellä onkaan. Miksi minä en voisi tehdä sitä, kun kerran muutkin?

Lisäksi ajattelen mahdollista hyötyä. Eihän urheiluharrastuksen osalta blogissa esiintyminen ole ihan sama juttu kuin päivästä toiseen jatkuva dokumentaatio elämästä. Sitä paitsi nuoret ovat somessa koko ajan, ja jakavat kaiken. Ehkä olen taantumuksellinen ja turhan varovainen?

En sulje pois mahdollisuutta, että lapseni joskus esiintyisivät blogissani enemmänkin. Mutta tällä hetkellä, pohdinnoistani huolimatta, minun on kunnioitettava heidän toiveitaan. Se, että he ovat söpöjä ja taitavia ei muuta sitä tosiseikkaa, että he ovat oikeita eläviä ihmisiä, eivät minun asusteitani tai yleisöä houkuttelevia sivuhahmoja. Ja heillä on oikeus päättää, miten he esiintyvät ja missä.

***

Many bloggers who have families blog about their kids. I rarely do that. Sometimes I think I could post more photos and write more about their lives. But do I have the right to use them as my blogging material?

Kommentit (76)

zarah

Minä näin ennen joulua kaupassa erään pienen pojan äitinsä kanssa ja tiesin tämän pojan nimen ja monta asiaa hänen luonteestaan ja mielenkiinnon kohteistaan, koska hänen äitinsä bloggaa hänestä ja vuosi sitten luin vielä tätä blogia satunnaisesti... Minä en oikein tykkää blogeista, joissa lapsista blogataan tunnistettavasti.

possu

Mulla ei ole blogia ja vaikka olisikin, lasten kuvia en sinne laittaisi. Kommentoin kyllä silloin tällöin ja välillä mietin tuleeko niihin kommenteihinkin liikaa infoa ja voinko kertoa niissä jotain lapsistani. Molemmat surffaavat sulavasti netissä, mutta on heidän oma asiansa mitä sinne kertovat ja siitä on keskusteltu. Onneksi ovat jo aika isoja, joten ymmärtävät mistä on kysymys.

Annemaris

Just puhuttiin kavereiden kanssa tästä et miks porukka sensuroi lapsien naamoja kuvista yms. Yllätyin muuten siitä että sulla on lapsia. En oikeastaan "lue" tätä blogia, tuun välillä vaan tsekkaamaan postauksia ja luen kaikki jutut mitkä herättää mielenkiinnon. Eli hyvin oot saanut heidät piilotettua :D

Mua ihmetyttää bloggaajat, jotka laittaa kuvia lapsistaan, mutta sitten tökerösti peittävät heidän kasvonsa. Jos ei kerta halua näyttää lapsiaan blogissa, niin onko sitten pakko tehdä matskua heistä blogiin? 

Ja mitä väliä jos jonkun vauvakuva on netissä? Vuoden päästä kuvasta ei voi tunnistaa ketään. Jos sun lapset eivät halua itseään blogiin, se on ok. Mutta onko sillä loppujen lopuks mitään väliä jos äiti kirjoittaa pikkulastensa tavallisesta arjesta ja elämästä? Voisin kuvitella, että ketään ei haittaa jos netissä lukee jotain normijutuja omasta taaperoajastaan. Jos ei itsekään muista niistä, niin onko niin kamalaa jos muutkin saa lukea niistä samoin kuin sinä? En voi kuvitella, että äidit kirjoittaisivat jotain niin arkaluontoista infoo omasta lapsestaan nettiin mitä lapsi ei voisi itse myöhemmin hyväksyä. Ymmärrän toki et jotkut haluaa ajatella tästä asiasta toisella tavalla. 

Jane C.

Mä en haluaisi, että musta laitetaan mitään kuvamateriaalia tai tietoja nettiin ilman mun lupaa - vaikka mä olisin ollut kuvanottohetkellä niin pieni, että en osaisi ottaa aiheeseen kantaa, ja vaikka esimerkiksi äitini mielestä juttu tai kuva olisikin hauska tai opettavainen tai vaikka mitä. Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää omasta yksityisyydestään.

Karkki

Hyvä kirjoitus! Lasta on kovin vaikea sivuuttaa, jos kertoo elämästä, johon lapsi kuuluu. Mutta sanallinen kertominen on silti eri asia kuin kuvien julkaisu - sanallista tyttöä kukaan ei tunnista kaupassa, kuvallisen kylläkin.

Mä olen julkaissut tytöstä joitain kuvia, mutta vain sellaisia, joista ei voi tyttöä tunnistaa. Hankilökohtaisessa Facessakin on vain pari kuvaa tytöstä. Näin siksi, että minusta lapsellakin on oikeus päättää, ja koska lapsi on pieni, hän ei ole vielä kelpoinen ratkaisemaan sitä, haluaako olla omalla naamallaan netissä. Lapsi ei ole mun omaisuutta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mä olen lapsiasioissa hyvin konservatiivinen.

Mä en ole kasvanut tietokonemaailmaan, nettiin ja someen. Ne ovat matkan varrella mukaan tulleita opeteltuja juttuja. Maailma muuttuu, meidän lapset luultavasti aikuisiällä eivät enää edes ymmärrä, miki tällaista pitää pohtia, kun kaikki on netissä - tai mitä se sitten onkaan :)

meri12

Ihmisellä on oikeus päättää omasta yksityisyydestään. En oikein ymmärrä miksi äidillä olisi erityisoikeus loukata lapsen yksityisyyttä, ymmärtääkö joku muu? Kyseessä on kuitenkin kaksi erillistä ihmistä, ja he voivat olla luonteeltaan hyvin erilaisia. Ei ekstrovertti äiti voi tietää esimerkiksi introvertin lapsensa toiveita, olettaa tietysti voi. Onko joku täällä oikeasti sitä mieltä, että oma äiti on niin fiksu, että antaisi äidin tehdä päätökset puolestaan? Ei äiti sen fiksumpi silloinkaan ollut kun olimme pieniä. Lisätään siihen vielä hirveä univaje, joka vaivaa pienen lapsen vanhempia... On olemassa myös alkoholistiäitejä tai muuten vain heikommassa tilassa olevia. Ei äitiys tee ihmisestä millään tavalla erityisen epäitsekästä tai älykästä vaikka vastuu ja valta on suuri lapseen nähden.
Jos ei sovi kirjoittaa ja julkaista kuvia aikuisista, naapurin lapsista tai muistisairaista vanhuksista ilman lupaa, niin miksi oma lapsi olisi poikkeus? Vanhempien vastuulla on yksityisyyden ja lapsuuden suojeleminen, ei lapsen altistaminen julkisuudelle. Koska ensimmäinen vanhuksesta laillisesti vastuussa oleva omaishoitaja alkaa kirjoittamaan kuvallista blogia arjestaan vaipanvaihtoineen ja syöttöineen? Saisihan silläkin blogille julkisuutta, kiinnostavia kuvia, terapiaa itselle ja ehkä pikkusumman rahaa.

MinnaM

Se, että he ovat söpöjä ja taitavia ei muuta sitä tosiseikkaa, että he ovat oikeita eläviä ihmisiä, eivät minun asusteitani tai yleisöä houkuttelevia sivuhahmoja. Ja heillä on oikeus päättää, miten he esiintyvät ja missä.

Just näin. Tästä samasta aiheesta bloggasin aikanaan itsekin ja se herätti silloinkin paljon keskustelua: http://www.lily.fi/blogit/rimakauhua-ja-rahkapiirakkaa/lapsen-oikeudesta-yksityisyyteen

Vierailija

Samaa mieltä edellä kirjoittavan kanssa siitä, että pieni lapsi ei ole kelpoinen tekemään päätöstä siitä, onko hänen kuvansa netissä vai eivät. Vastuu on aikuisella. Itse en laittaisi tunnistettavia lapsikuvia nettiin, ylipäänsä mihinkään palveluun.

Vierailija

Olen kyllä eri mieltä. Tässä postauksessa ei ole mitään uutta, eikä oikeastaan mitään mitä ei perheblogeissa olisi jo pohdittu. Onko välipäivät vähentäneet lukijamääriä vai miksi moinen nosto?

Ella F.

Aika monesti näissä tulee tuo "onks noloo"-aspekti, siis että kenen vaippapyllykkäkuvia netissä on. Se on melko pientä verrattuna toiseen äärilaitaan, jossa lapsesta olisi blogattu nimellä ja vielä vaikkapa hyvin tunnistettavissa ulkovaatteissa. Ei siihen tarvita kuin se yksi setä (tai täti) huutelemaan jonnekin koulumatkan varrelle tai tuijottelemaan jonnekin päikyn aidan taakse ja kutsumaan nimellä, niin tilanne onkin jo aivan toisella tasolla.

Eihän kaikille tietenkään niin käy ja pahaa tapahtuu jokatapauksessa, mutta itse en haluaisi riskiä lisätä tällä tavoin. Asioissa on luonnollisesti aina monta puolta jne, mutta oma mielipiteeni on se, että vaikka lapsestani tulee minua monin tavoin enemmän diginatiivi, se ei poista omaa vastuutani suojella häntä sellaisilta asioilta, joihin itse voin vaikuttaa. Niitä asioita kun on loppujen lopuksi todella vähän.

Omassa blogissani on lapsesta kuvia, mutta ei nimeä. Kuvat koitan valita niin, että ne olisivat enemmän yksittäisiä tuokiokuvia ja että niissä lapsi olisi tunnistettavissa vain heille, jotka hänet livenäkin tuntevat.

Tämä on mahtava keskustelunaihe, ja kerrankin keksin jotain kommentoitavaa. Tykkään kovasti sun blogista, mutta kirjoitat aina niin hienosti ja tyhjentävästi, että en osaa muuta kuin nyökytellä ja miettiä että naulan kantaan, ei lisättävää :)

sanumaria

Mulla ei oo mitenkään kovin paljon lapsien kuvia blogissa, mutta on kuitenkin. Ja silti oon sitä mieltä että kyllä, lapsen pitää itse päättää että pistetäänkö vai ei. Että sillai melko ristiriitaisissa tunnelmissa täällä ollaan tän asian kanssa. Toisaalta kun blogi kertoo mun elämästä, olisi todella vaikea jättää vauvat pois. Tietty kuvien poisjättö ei oo sama kun juttujen poisjättäminen, mutta toistaiseksi ajattelin jatkaa tätä nykyistä linjaa. Muutamia kuvia, ei mitään "noloja" kuvia tai juttuja, ja koko ajan vähemmän kasvokuvia. 

En tiiä, tää on jotenkin toisaalta hyvin yksinkertainen aihe (lapsi saa päättää onko sen kuva netissä vai ei) ja toisaalta ei niin simppeli (mistä me tiietään onko se tulevaisuudessa hyvä vai huono että on parit kasvokuvat netissä vauva-ajalta). 

Olipas sekava kommentti. Otan lisää kahvia.

Nonariina

Suurempi ongelma on mielestäni se, että lasten kuvilla mainostetaan tuotteita joiden takana on yleensä aina voittoa tavoitteleva yritys. Monissa perheblogeissa ei näytä olevan realistista käsitystä siitä mitä mainokset oikeasti maksavat. 100-150 eurolla saadaan äiti pläjäyttämään lapsensa päälle ties mitä ja ollaan ihan superonnellisia, että käärittiin isot massit. Blogeista joissa on kirjoittajana markkinoinnin tai viestinnän ammattilaisia huomaa eron mainostamisasiassa (ainakin joissan.) Lapset ja lasten kuvat ovat osa elämää enkä jaksa siitä niinkään hysterisoida. Elämä on täynnä vaaroja ja enemmin mielestäni pitäisi aina kiinnittää huomiota siihen miksi jotain tapahtuu ja puuttua itse ongelmaan.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mä muistinkin, että tästä keskusteltiin aiemminkin. Mutta en halunnut etsiä tota postausta ennen kuin kirjoitin itse, että tulee kirjoitettua tuoreilla aivoilla :D

Pitääkin mennä lukemaan mitä mieltä silloin olin. Olen varmaan vähän lepsuuntunut tässä välissä :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Itselleni ei ole tullut vastaan postausta, jossa suoraan kerrottaisiin, että mietitään sitä pitäisikö "myydä" lasten yksityisyys sälää ja mainostuloja vastaan.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

On tuollainen kyllä hämmentävää, sä tiedät, mutta lapsi ei tiedä että sä tiedät. Jollain tavalla se häiritsee minuakin, mutta vaikea sitä on sanoa, että missä määrin siitä on oikeasti haittaa.

Toimitus

Nostamme postauksia, joiden uskomme kiinnostavan monia ja helpotamme eri somekanavien nostoilla niiden löytymistä mahdollisimman kätevästi. Tämä aihe on toki tuttu ja puhututtanut vuosia, mutta aina kiinnostava, koska jokaisella vanhemmalla on siihen oma kantansa. Uskomme, että on lisäksemme monia,  jotka eivät ole lukeneet tästä liian monesta perheblogista ja joista tämä kirjoitus on kiinnostava ja aihe mietityttävä - onhan se herättänyt tänäänkin tässä keskustelua. Eri mieltä saat tietysti kuitenkin olla :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Tämä asia kyllä muuttuu sitä myöten kun lapset kasvavat. Mullakin on sikäli eri tilanne kuin isolla osalla perhebloggaajia, että mun lapset on vanhempia jo. Mä voin kysyä mielipidettä ja keskustella lasteni kanssa, vauvan tai parivuotiaan kanssa se on eri juttu.

Tosta sun tilanteesta tuli mieleen, että mitäs sitten kun lapset vaikka googlaavat paikalle kommentteihin, joissa heistä on puhuttu. Jokuhan saattaa kertoa (kommentissa/ blogissa) jotain negatiivista lapsestaan, eikä lapsi välttämättä ymmärrä, millaisia tunteita väsynyt vanhempi voi tuntea, vaan ottaa ne sitten kirjaimellisesti. En nyt tarkoita, että sulla olisi tämmöisiä, vaan yleensä.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Yksi puoli tätä varmasti on se, että netissä alkaa olla jo niin paljon materiaalia niin monen ihmisen lapsuudesta, että kuka niitä enää jaksaa kaivaa tai kuka niistä hätkähtää. Mutta turhan intiimejä yksityiskohtia kertovia vanhempia on kyllä todella paljon. Niin perheblogeissa kuin varmaan jokaisen FB-feedissäkin...

Mun mielestä toi rajanveto on kyllä tosi hankalaa. Lapsista olisi kiva kirjoittaa, ja he liittyvät elämään aika olennaisesti. Mutta sitten taas tämä yksityisyyskysymys...joten kyllä mä ymmärrän sen, että sutataan kuvia. Vaikka onhan se aika tökerö ratkaisu.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Olisi mustakin aika ahdistavaa, että tuolla olisi jotain tarinointeja musta lapsena (tai vaikka nyt) ja kuvia, joihin en ole itse voinut vaikuttaa.

Siinä mielessähän tämä on tosi mielenkiintoinen juttu, että ei tällaista tehdä mistään muusta ihmisryhmästä kuin lapsista. Ja lemmikeistä, mutta se on vähän eri asia :D Että jos alkaa miettimään, että joku kirjoittaisi minusta tai sinusta samanlaista blogia kuin lapsista kirjoitetaan, niin sehän on aivan sekopäinen ajatus!

alice k.

Tosi mielenkiintoinen ajatusleikki tuo, että aika absurdiltahan tuntuisi, jos joku pitäisi aikuisesta samalla tavalla blogia :D Puoliso blogggaisi hassut lausahdukset ja päivärytmit ja uudet kuteet. ("Alice on alkanut aamuisin herätä seiskalta, mikä kyllä sekoittaa töihinlähtöhässäkkää. Samalla hän on kuitenkin siirtynyt pelkästä aamukahvista aamupuuroon, jes!") Tietenkin muitakin perheenjäseniä esiintyy blogeissa, mutta harvemmin niin selkeästi "pääosassa" niin kuin joissain blogeissa lapset.

Minulla ei ole omaa kokemusta aiheesta ( ei lapsia eikä omassa lapsuudessa nettiä). Lähipiirissä kuitenkin serkkupojat aikoinaan joskus kärsivät siitä, että asuivat pienellä paikkakunnalla, jossa vanhemmat olivat aika tunnettuja. Koko kylä tuntui tietävän heidät ja heidän kuulumisensa, ja vaikka vanhemmat eivät mitään noloja juttuja kaikille kertoneetkaan, tuntui kuulemma ikävältä, että kaikki tavallaan tunsivat heidät mutta he eivät kaikkia. Kaikki tuntevat apinan mitta apina ei tunne ketään jne. Jollekin lapselle voi siis olla ihan tavallista, että ihmiset tuntevat hänet, mutta ei se silti välttämättä ole mukavaa. 

zarah

Minä olen miettinyt yhden perheblogin kohdalla sitä, kun vanhemmuudesta blogissa puhutaan avioimesti ja myös negatiivisista asioista ja se on tietenkin hyvä asia, mutta samassa blogissa kerrotaan myös lapsista nimillä ja kuvilla ja heidän luonteitaan ja tekemisiään analysoidaan eikä vain positiivisessa valossa.
Miltä lapsesta tuntuu löytää blogi, jossa oma äiti kertoo, että ensimmäiset pari vuotta lapsen kanssa olivat kamalia ja huumorilla höystää lapsen tekemisiä. Lapsi kun ei osaa lukea tekstejä aikuisen silmin eikä ymmärrä kaikkia nyansseja, sarkasamia, äidin itseironiaa jne.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Toi on hankala juttu. Aikuisena lapsi varmasti ymmärtää, mutta mitä nuorempi on, niin sitä vaikeampi on käsittää. Ja aikuisenakin tulee se, että jokaisella perheenjäsenellä on oma tulkintansa siitä, millaista elämä on ollut. Voi olla, että lapsi ei ollenkaan jaa äidin käsityksiä.

zarah

Jokunen vuosi sitten oli jonkun vaatekaupan XL- mallikisa netissä ja tämä joutui Ylilaudan jonnejen kynsiin ja siellä väännettiin jopa pilakuvia näiden mallikisaan osallistuvien naisten pikkulapsista! Eipä olisi kiva löytää tuollaisia kuvia itsestään.

Vanhemmuuteen kuuluu myös negatiivisia asioita ja on normaalia jutella niistä, mutta ei ne kaikki jutut ole lasten korville tarkoitettu. Netistä nämä samat jutut saattavat löytyä, jos vanhemmat pitää blogia. Aikuisena toki olisi mielenkiintoista lukea vanhempiensa ajatuksia...

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Hahaa, musta tuntuu että ehkä haluaisin lukea tuollaista blogia, ainakin jos seurattava tyyppi olisi kiinnostava :D Mutta todella, se olisi absurdia. Ja mikäli bloggauksen kohde ei tajuaisi tätä/ olisi tietoinen, niin sitähän pidettäisiin ihan hirveänä, että joku julkeaa. Oman lapsen kohdalla ei näin jostain syystä ajatella.

Joo, onhan sitä aina ollut ammatteja ja asemia, missä lapsetkin ovat ihmisten tiedossa. Blogissa tosin saatetaan kertoa asioista päivittäin, ja laittaa ehkä useampi kuvakin instaan. Enemmän se menee Truman Show -tyyppiseksi, kuin sellaiseksi että tiedetään mitä papin lapsilla oli päällä tai tunnetun näyttelijän lapset menivät kouluun jne.

Sehän tässä kanssa nykyään on, että lapsista bloggaaminen voi olla työ. On aiemminkin syntynyt lapsia tilanteisiin, joissa he ovat koko maailman seurattavina. Ei Estellestäkään ehkä ole kauhean kivaa aina olla Estelle? Ja ainahan aikuisten työ jollain tavalla vaikuttaa lapseen. Mutta toisaalta lapsesta bloggaaminen on enemmän itse valittua kuin vaikka monarkiksi syntyminen....hitsi tämä on hankala aihe :D

Emmi Nuorgam

Mää aloin alunperin kirjoittaa tutuille ihmisille blogia kuulumisistani, enkä jotenkin osaa pitää blogia edelleenkään muuna kuin "julkisena" päiväkirjana. Huolimatta siitä, että olen perhebloggaaja, niin mun kirjoitukset käsittelee aika vähän nimenomaan lapsia - ehkä enemmänkin vanhemmuutta ja sitä, miten minä itse sen koen. Silloin kun päätin kirjoittaa masennuksestani ja niistä negatiivisista tunteistakin julkisesti, pohdin pitkään, että miten tämä mun lapsille sitten tulevaisuudessa selitetään. Tultiin miehen kanssa siihen tulokseen, että totuus heillekin on kerrottava, joten en nähnyt syytä alkaa piilotella asiaa blogissa. Mää kirjoitan aika vähän siitä, mitä mun lapset tekee tai millaisia ne on ihmisinä ja pyrin pitämään aina hyvän maun mukana kun valitsen kuvia. Pääsääntöisestihän en myöskään kirjoita mitään, mitä mulla ei olisi pokkaa mennä televisioon sanomaan, joten toivon, ettei ne mun kirjoittamat asiat ole lapsistakaan tulevaisuudessa noloja. Jos näin kuitenkin on, niin kyllä mää olen valmis poistamaan kaikki kirjoituksen netistä lasten niin halutessa. Juu, ei mitään tietenkään ikuisiksi ajoiksi saa poistettua, mutta siinä tapauksessa jos joku haluaa alkaa välimuisteja kaivelemaan vuosikausien päästä, on ongelma jossain ihan muualla kun meidän Hildassa istumassa lumihangessa. :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Nyt ollaan asian ytimessä! Tämä on yksi asia mikä mua mietityttää tosi paljon. Samaahan tossa mietin, että saisin varmaan enemmän kaikkea jos kirjoittaisin lapsistani enemmän. Vähintään siinä mielessä, että sitten voisin esitellä myös lasten tuotteita. En varmana ole ainoa, joka tätä miettii, vaan kyllä niitä lapsia käytetään ihan ansaintakeinona. Onko se sitten oikein vai väärin, en tiedä.

Blogeissahan on pitkälti niin, että joka tapauksessa kirjoitettaisiin ja otettaisiin kuvia, niin mikä tahansa mitä siihen tulee päälle, on plussaa. Että ei edes ajatella, että pitäisi saada kohtuullinen korvaus.

Mäkin olen sitä mieltä, että ei asioita pidä olla tekemättä siksi, että jotain pahaa voi tapahtua. Mutta toki järjen käyttöä silti tarvitaan, ei sitä ehdoin tahdoin tarvitse olla sinisilmäinen tai tehdä asioita vain siksi että "minulla on oikeus". Sehän näissä monissa riskeissä valitettavasti on ongelmana, että niihin ei voi puuttua. Sitä, että random hyypiö tulee kadulla juttelemaan, ei voida estää. Eikä sitäkään, että ihmiset voivat tehdä ladatuilla kuvilla ja tiedoilla kaikenlaista.

Kahvittelija

Tämä aihe pyörii mielessäni usein. Koska kirjoitan pääasiassa perhe-elämästä kertovaa blogia, ovat lapset siinä tietenkin isossa roolissa. Kun perustin blogin, minusta tuntui luonnolliselta, etten laita postauksiin tunnistettavia kuvia lapsestani. Kasvokuvien laittaminen olisi tuntunut jotenkin väärältä, vaikka täytyy kyllä sanoa, että kamppailen tämän asian kanssa lähes joka kerta, kun esikoisesta jotain postaan - olisihan se nyt aivan mahtavaa julkaista kaikkia niitä ihania kuvia, joita hänestä on. Ratkaisuni on juurikin sellainen epämääräinen "näytetään jotain mutta ei kaikkea" -tyyli, joka varmasti ärsyttää monia.

Kuopuksen kohdalla mietin ensin, että sama linja pitäköön - ei tunnistettavia kasvokuvia. Jostain syystä kuitenkin vauvan kohdalla otteeni on höllentynyt, ja blogiin ja Instagramiin livahtaa aina välillä oikein sellaisia "perinteisiä" vauvakuvia. Aluksi perustelin tätä itselleni sillä, että vauvat ovat aika samanlaisia - ei muutamasta kuvasta haittaa ole. Mutta kun tälle tielle lähdin, on ollut vaikeampaa ja vaikeampaa palata takaisin sille alkuperäiselle linjalle...

Parissa viime postauksessani pistin kuitenkin merkille, että nyt kun vauva on jo viisi kuukautta, ei enää tunnu hyvältä laittaa hänestä edes niitä vähäisiä kuvia nettiin. Tätä on vaikea selittää järkevästi, mutta jotenkin tuntuu siltä, että mitä enemmän hän kasvaa "omaksi itsekseen", sitä epäreilummalta tuntuu, että julkaisisin hänestä tunnistettavia kuvia. Joten taitaa kuopuksenkin kohdalla olla niin, että kuvat muuttuvat joidenkin mielestä hiukan tökeröiksi "sinne päin" -kuviksi.

Oman valintani taustalla on siis ennen kaikkea sellainen "tämä tuntuu meille oikealta" -ajatus, ei mikään fanaattinen periaate. Lisäksi kunnioitan tietenkin aviomieheni ajatuksia asiassa ja hänen suhtautumisensa on vielä kriittisempi ja varovaisempi. Jos päätös olisi vain ja ainoastaan minun, saattaisi hyvinkin olla, että esikoisestakin olisi välillä joku tunnistettavakin kuva blogiin päätynyt. 

zarah

Entäpä jos lapset alkaisivat pitää blogia vanhemmistaan, onko sekin ok? :) Tulisi lapsen näkökulmaa millainen äiti ja isä on arjessa, mitä nämä tekevät ja millä mielellä, miten käyttäytyivät jouluna jne...

Nonariina

Niinpä. Vaikea tietenkin itseä sanoa asiaan hirveästi kun itse olen ottanut sen linjan, että blogissa näkyy lapset. Toki käytän harkintaa millaisissa kuvissa. Itselläni rajat kulkeen alastomuudessa ja "noloissa" kuvissa. Lisäksi en mainosta blogissani enkä varsinkaan lapsilla. Päätin sen joskus vuosi sitten kun mietin että jatkanko bloggaamista ollenkaan. Ehkä sillä puhdistan omaatuntoani ja se voi olla jonkun mielestä vain sanahelinää ja todellisuus näyttää toiselta, mutta tässäpä nämä omat linjaukseni.

possu

Juuri tuota oon miettinyt ja pyrin ilmaisemaan asian niin ympäripyöreästi ettei ole ihan selvää "että kiva mutsi, laitoit sitte ton nettiin, kiitti v*****i". Sitäpaitsi on melko epätodennäköistä että tänne Lilyyn päätyvät..:D Ja kuten edellisessä kommentissa mainitsin, teinien kanssa on keskusteltu mitä someen voi laittaa ja mitä ei.

Lii

Niin, mä en tiedä. Epäilen, että olen ainakin joskus jotenkin epähuomiossa osunut vähän niinku johonkin perheblogigenreen, ja siihen usein kuuluu a) lasten kuvien julkaiseminen ja toisaalta b) kuvista keskustelu.

Mä en itse kauheasti laita ipanasta kuvia, joskus johonkin Instaan ehkä. En koe asioita uhkaavina, mutta kun ne ei ole kuvia minusta, tuntuu aina siltä, että rikon vähän lapsen oikeuksia, kun kuvia julkaisen. En paljon, en raskaasti, mutta vähän kuitenkin.

Samalla periaatteella en meinaa enää kehdata kertoa blogissani anekdootteja mukelosta.

LauraEm.

Hyviä huomioita! Myös Ella kirjotti edellä paljon juuri niin kun itekin aattelen.

Mua ei niinkään pelota se, että joku poimis mun lapsen kuvia editoidakseen niitä pornokuviin tai että joku hyyppä alkais just tän lily-blogin perusteella vainoon mun lasta kerhon pihassa (paitsi nyt kun kirjotin noin, niin ajatus tuntuu tosi karmeelta!). Periaatteessahan lasta ei vois näyttää sillon missään, jossain lastenkonsertissakin joku friikki voi olla napsimassa kameran kanssa.

En myöskään koe, että ne olis just ne nolot jutut jotka perheblogeissa häikkäis, ehkä koska itestä tuntuu jotenkin itsestäänselvältä ettei blogi oo mikään naureskelupaikka tai intiimien asioiden levittelyyn tarkotettu.

Se mikä mulle lapsen kuvissa (ja nimessäkin) on ongelma, on juuri se hänen yksityisyytensä. No, edelleen voi sanoo että kyllähän mä "esittelen" lasta siellä konsertissakin ja sielläkin hänet näkee, mut siinä mä koen että lapsi on ite paikalla omana itsenään. Ei niin, että mä meen sinne ilmotteleen ihmisille, että mullakin on kotona tällanen lapsi. Äh, jotenkin ontuva vertaus :D mut että mä en voi sen "selän takana" tuoda sen persoonaa ilmi, paitsi anonyymina. Blogissa lapsi esiintyy nimen alkukirjaimella, kuvia on mutta ei kasvoja. Joku taitaa olla sellanen jotka on otettu kauempaa tai kasvoja näkyy sivusta, mut oletan ettei (vieraat) tunnista lasta niiden perusteella. Välillä olis joku postaukseen sopiva tosi kiva kuva ja sillon tulee just se, että leikkaanko kaulasta katki, sotkenko hienoilla editointitaidoillani naaman vai jätänkö julkasematta. Useimmiten jätän sit julkasematta, koska muut tuntuis vähän väkinäiseltä. Tiedän kyllä, että niillä (kasvo)kuvilla sais blogiin enemmän fiilistä ja kiinnostavuutta, mut mulle (!!) se tuntuis siltä, että ostan kiinnostusta lapsen kasvoilla. Just sen takia, koska se anonyymiyden periaate on muuten aika vahva.

susaanna

Blogit ovat sellaista harmaata aluetta yksityisyyden ja julkisuuden välimailla, mutta toisaalta muuallakin some-maailmassa pohditaan samaa asiaa. En itse pidä lasten kuvista, en edes perheblogeissa, vaikka vakkarilukijoita olenkin, koska lapsi ei ole kirjoittamassa blogia, vaan aikuinen, jonka ajatuksista ja elämänratkaisuista olen kiinnostunut. Ala-asteen opettajana minulla on ollut jo luokassani muutama julkisesti blogeissa esiintyvä lapsonen, mutta en ole kuullut montaakaan kommenttia. Vain yhden ainoan kerran on ollut kiusaamistapaus, jossa lapsen kuvia oli levitelty luokkakavereiden kesken, vaikka kuvat olivatkin kivoja ja hyvällä maulla otettuja näin aikuisen näkökulmasta. Lapsista (tokaluokkalaisia) ne nyt olivat jostain syystä hauskoja. Toisaalta kuvia he ottavat kännyköillään nyt joka päivä muutenkin paljon ja sinne kuvavirtaan hukkuivat nekin blogikuvat eikä asiaan palattu myöhemmin.

nappinen

Hyvää pohdintaa täällä :) itse mietin asiaa siltä kannalta, että mitä jos koko netti/blogiskene olisi ollut olemassa jo silloin, kun minä synnyin ja olin pieni. Että kaikki ne kuvat, mitkä ovat nyt ainoastaan perheen/lähipiirin valokuvakansioissa, olisivatkin netissä kaikkien nähtävillä. Että vuosien ajan joku tietäisi minusta hyvin paljon asioita, ei pelkästään sitä että mulla oli vihreä anorakki ja söpöt kumpparit, vaan myös sen että olin käynyt 10-vuotiaaseen mennessä 12 ulkomaanmatkalla tai miten musertavaa oli, kun perheenjäsentämme kohtasi vakava onnettomuus. Mulle itselleni lapsuusjutut ovat äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä omia _muistoja_, joihin tavallaan kukaan ei pääse käsiksi kuin minä, ja paikalla olleet. Kuvia toki on, hyvä niin, mutta niitä on todellakin nähnyt vain lähipiiri. Karmaiseva ajatus, että kaikki lapsuuden kohokohdat (joulut, matkat, koulun alku, kesälomat) olisi kenen tahansa tiedossa jo vuosia ennen kuin itse pystyin siihen mitenkään vaikuttamaan. Että joku muukin tietäisi minun henkilökohtaisista lapsuusmuistoista. Ihan kauheata! En minä haluaisi niitä jakaa! Toki en tiedä miten 2000-luvulla syntyneet suhtautuvat tällaiseen, onko se heille todellakin jo normaalia että heidät asetetaan julkiseksi alusta pitäen, mutta itse en aio lasteni kuvia/tekemisiä nettiin laittaa.

Mielenkiintoista myös nähdä, miten esimerkiksi 10-15 vuoden päästä nykyiset bloggaajat suhtautuvat omiin blogeihinsa ja kirjoituksiinsa. Onko massabloggaaminen jo menneen talven lumia ja vain terävin kärki noussut blogi/journalistieliittiin tms? mitenhän koko bloggaaminen muuttuu? Harmittaako bloggaajia että toivat aikanaan elämänsä koko kansan nähtäväksi?

Vierailija

Mä en elä tuota lapsiyksityisyysasiaa niinkään mahdollisten vaarojen kautta, vaan juurikin lapsen oikeuden päättää itse, mitä hänestä on netissä. Olen nimittäin itse hyvin tarkka siitä, mitä kuvia ja tietoja minusta löytyy googlehaun perusteella. Jos lapsestani tulee samanlainen, en halua, että olen joskus toiminut tätä toivetta vastaan.

Yksi asia, mikä mua suuresti hämmästyttää on noissa lapsiblogeissa se, että lapsen kasvokuvia julkaistaan, mutta aikuisten ei. Nykyään, kun kaikilla tuntuu olevan käytössä facebookit ja instagramit, joissa myös jaetaan kuvia, ei ole kovinkaan vaikea ynnätä yhteen, kuka on minkäkin anonyymin blogin takana. Esimerkkinä voisin mainita erään lilyn anonyymin "mamma"blogin, jossa kirjoittaja on kirjoittanut hyvin avoimesti elämästään. Kirjoittanut myös paljon kriittiseen sävyyn aviomiehestään, lapsuudenperheestään ja anoppilastaan. Kaiken keskellä lapsi esiintyy kuvissa omilla kasvoillaan. Facebookissa sitten törmäsin kirjoittajaan ja profiilikuvien perusteella päättelin henkilön tämän lapsen äidiksi. (En taida olla ainut.) Nyt siis tiedän sekä kirjoittajan että hänen miehensä koko nimeltä ja kasvoilta. Tämän esimerkin kautta haluan sanoa vain sen, että anonymiteetti on nopeasti katoava suoja, eikä lapsella ole tuossakaan tapauksessa mitään sanavaltaa siihen, että hänen taustoistaan tuntemattomat vastaantulijat tietää kadulla nimen lisäksi tosi arkoja asioita, mukaanlukien vanhempien parisuhderiidat ja isän rahankäyttötavat yms.

Olkaamme siis oikeasti vähän tarkempia ja ajattelevaisempia.

Jane C.

Ja vielä yhtenä huomiona: itse teen töitä ympäristössä, jossa on psyykkisistä ongelmista ja riippuvuuksista kärsiviä ihmisiä. Hoitosuhteet muodostuvat läheisiksi, eikä ole yksi eikä toinenkaan kerta, kun hoidettava ihastuu omahoitajaansa (eipä ole harvinaista kuulla suoranaisesta pakkomielteestäkään). Se on luonnollista, ja sitä sattuu. Siitä seuraava luonnollinen askel on ottaa ihastuksestaan selville kaikki. Silloin en haluaisi, että netistä löytyy kaikki mahdolliset lapsuudenmuistot ja hassut tapani ja sen aikaiset lemmikkieläimet.

Voisin myös kuvitella, että bloggaamisen kohteena olevalle lapselle asia on vähän sama kuin julkisella paikalla mokaaminen: sitä toivoo, että kukaan ei näkisi, mutta yleisöä on ollut. Yleisö sen sijaan harvemmin muistaa, että hei, toi on toi joka kaatui ulkona. Se on kuitenkin noloa, eikä tunnu mukavalta. Muut voivat pitää asiaa söpönä tai hauskana, mutta itseä voi hävettää aivan vietävästi.

alice k.

Ehkä ero tosiaan on siinä valitsemisessa. Toki kenekään ei ole pakko alkaa esimerkiksi näyttelijäksi tai pienellä paikkakunnalla asuvaksi papiksi tai rehtoriksi, mutta nuo ammatit ovat valintoja, joissa lasten saama huomio on jonkinlainen "lieveilmiö" (ja siksi siellä suuressa maailmassa julkkikset voivat ihan pyytää, että lapset jätetään rauhaa, koska vanhempien ammatti ei koske suoranaisesti lapsia. Paitsi jos nyt sattuu olemaan kuninkaallinen.). Lapsista kuvilla ja nimillä bloggaaminen ja heidän elämästään kertominen on sen sijaan juuri niitä lapsia ja heidän yksityisyyttään koskeva valinta, jonka aikuinen heidän puolestaan tekee.

("Alice viihtyy iltaisin tosi paljon tietokoneella  eikä innostu lenkille lähtemisestä. Miten te muut olette houkutelleet puolisoitanne ulkoilemaan?" bloggaisi just nyt puoliso.)

empuska

Tuskin sitä nyt kadulla alkaa tyypit tunnustelemaan mukuloita, mutta kun tuohon netin pimeään puoleen sen verta tutustunut, niin ne lapset, ne on aika kovaa valuttaa huijauksissa. Kiitosta Kickstarterien et muiden, suoranainen rahastaminen tekaistuilla jutuilla on aika helppoa. Ja kyllä, niitä ihan vieraiden lasten kuvia on tällaisessakin projekteissa käytetty.

Sitä mä enemmän miettisin kuin jotain pedofiilisivustoja. Suomi on todella paskasti kääntyvä kieli vielä, että on todella vaikea ilman kieltä osaavaa saada selville onko kyseessä identiteettivarkaus vai ihan joku aito, ehta kuspää liikenteessä.

Päähenkilö

Mä kirjoitan vanhemmuudesta, mutta en missään tapauksessa olisi valmis tekemään lapsiani tunnetuksi blogini kautta. Pohdinkin aihetta taannoin, kun Toimitus haastoi "perhebloggaajia" kertomaan oman bloginpitonsa motiiveista.
Mulle valinta on ollut helppo ja selvä. Mua kiinnostaa pohtia vanhemmuuteen, perheen ja työn yhdistämiseen ja vaikkapa ns. keski-ikään liittyviä asioita, tunteita ja ilmiöitä, mutta en tunne mitään tarvetta laittaa blogiini lasten kuvia.

Kyllähän nuo tosi avoimet perheblogit ovat monin tavoin suloisia ja puhuttelevia ja monille meistä ihan oikeasti hirmu tärkeitäkin vertaistukimielessä. Mutta näiden perheiden lapset ovat kyllä loppuelämänsä ajan "julkkiksia" - sillä erotuksella, että heidän elämästään tietävät suuret ihmisjoukot paljon, paljon enemmän kuin me normaalisti perusjulkkisten elämästä tiedämme.

Teen itse verkkojuttuja ja somea työkseni, eikä mulla ole sinänsä mitään harhakuvitelmia tai pelkoja. Mutta realisti olen ja tiedän turhankin paljon erilaisista nettijulkisuuden lieveilmiöistä. Toki sekin vaikuttaa omaan, melko pidättyväiseen linjaani, että omat lapseni alkavat olla jo isoja. Ehkä pienten palleroiden kanssa tuota lapsen oikeutta yksityisyyteen ja oman verkkopreesensin muodostamiseen ei tule aina ajatelleeksi niin helposti

Vierailija

Naulan kantaan. Lapsia tulee suojella näiltä tapauksilta. Toivottavasti laki muuttuisi pian digiaikaan sopivaksi, että edes viranomaiset voisivat puuttua räikeään hyväksikäyttöön.

pöö

Mä olen miettinyt facebookissa kavereideni päivityksiä. Eräs äiti jakoi alakouluikäisen tyttärensä ihastumisesta tietoa ihastuksen nimen kanssa ja kommenttiosiossa toinen äiti tuli kyselemään, että onkos kyse meidän pojasta ja sitten äidit naureskelivat asialle, kun on niin söpöä...Mun mielestä tuollainen on ihan kauheaa. Tai sitten päivitetään siitä, kun taas ne lapset on niin hankalia...niinhän me kaikki ollaan välillä, mutta miltä itsestä tuntuisi, jos esim. puoliso laittaisi faceen, että mun vaimolla on taas huono päivä...miksi aikuiset ei osaa käyttäytyä?

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Tuollaisen kohtaamisenhan ei tarvitse olla edes pahantahtoinen, ylipäätään outo ihminen tunnistamassa voi olla lapsesta ikävä kokemus.

Olen samaa mieltä tuosta, että niissä asioissa, joihin voi vaikuttaa, ei pidä ehdoin tahdoin olla välittämättä mistään mahdollisista riskeistä.

Mäkään en ole kertonut nimiä enkä sukupuolia (joskin ne kyllä näkee kuvista). Nimiä en ole kertonut edes Facebookissa. Monet bloggaajathan kertovat lastensa koko nimet, toisia nimiä myöten.

Kiva kuulla, että pidät :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Näinhän se on. Se musta on tässä aika hassua, että tätä keskustelua käydään loppujen lopuksi hyvin vähän. "Kaikki" vaan laittavat lapsen kuvia ja tietoa hänestä nettiin, joko blogiin tai somepalveluihin. Ja koska "kaikki" tekee näin, harva kyseenalaistaa.

On kyllä tosi mielenkiintoista nähdä, miten tämä kehittyy ja miten asenteet muuttuu.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Juuri näin. Jotenkin tuntuu, että monet ajattelevat, että äiti saa päättää. Sekä niin, että se oma mielipide on automaattisesti oikea: "Kyllä mulla on oikeus". Vaikka juuri jos jotain tuollaista omaishoitaja-asiaa miettii, niin eihän sellainen todellakaan menisi läpi.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Tämä ON tosi moniulotteinen ja hankala juttu! Tosiaan tavallaan ihan yksiselitteinen: ei lapsista saa julkaista kuvia ilman lupaa, ja kovin pieni lapsi ei sitä lupaa pysty antamaan. Eihän jokainen aikuinenkaan ymmärrä, mitä kuvien julkaisu voi merkitä. Toisaalta sitten taas tämä, että mikä on meininki tulevaisuudessa, ja miten eri tavalla nykyisin nuoret suhtautuvat someen kuin vaikka me, jotka kuitenkin olemme diginatiiveja.

Ja saako muista kirjoittaa, tätähän väännetään kirjailijoidenkin kohdalla. Entä miten asia muuttuu - vai muuttuuko, jos bloggaaminen on työ. Jne...

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Negatiivisten asioiden kertominen lapsiin liittyvistä asioista, kuten vanhemmuudesta, on toki vähän riskaabelia sikäli, että voi mennä aika kauan ennen kuin lapset ymmärtävät sen. Jos se tulee vastaan sitä ennen, se voi olla aika hankala juttu. Toisaalta esimerkiksi sairastuminen on sellainen asia, mistä on ihan turha vaieta tai ruveta sitä piilottelemaan lapsiltakaan, varsinkaan siksi että "eivät he ymmärrä". Jos kaikessa miettii, mitä voi sanoa, ja mikä nyt voi olla noloa tai aiheuttaa jotain ongelmia joskus, ei kyllä voi sanoa yhtään mitään.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Ai kauheeta :D Bloggaajan lapsen paljastusblogi bloggaajasta voisikin olla mielenkiintoista luettavaa!

Mutta tosiaan, jos vaikka teini-ikäinen tai parikymppinenkin kirjoittaisi vanhemmistaan nimillä ja kuvilla, melkoinen kohu siitä taitaisi syntyä. Eritoten jos blogissa kerrottaisiin esimeriksi sairauksista, mikä ei ole lainkaan erikoista perheblogeissa.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

"En koe asioita uhkaavina, mutta kun ne ei ole kuvia minusta, tuntuu aina siltä, että rikon vähän lapsen oikeuksia, kun kuvia julkaisen. En paljon, en raskaasti, mutta vähän kuitenkin." Just tämä sama!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Olisi kyllä hyvä, että tästä olisi jotain suuntaviivoja laissa tai edes joku oikeasti asiantuntevien ihmisten tekemä ohjeistus. Nykyinen musta tuntuu -meininki ei ole kovin hyvä, koska jokaisesta tuntuu vähän eri juttuja.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Toi on kyllä tosi törkeää. Ikävää naureskella tuollaiselle ylipäätään, vaikka toki se on aikuisten silmissä söpöä, mutta vielä julkisesti.

Perho Kerttunen

Minusta tuo kuvien julkaisu lapsilta saadun luvankaan kanssa ei ole yksiselitteistä. Meillä juniorit monesti pyytävät, että äiti laittaisi heistäkin kuvia nettiin. En kuitenkaan halua tehdä sitä (sillä hyvänen aika - blogini on puutarhablogi), sillä he eivät vielä ymmärrä nettijulkisuuden merkitystä. Eivät teinitkään käsitä julkaistessaan oman elämänsä kiemuroita, vaikka heitä on (toivottavasti) opetettu somen merkityksestä. Miten omat 1.- ja 2.-luokkalaiseni voisivat sitä käsittää? Siksi pikkulasten lupa kuvien julkaisemiseen on kyseenalainen. Vastuu alaikäisestä lapsesta on aina huoltajalla. Vastuuta voi jakaa ymmärryksen lisääntymisen myötä.

Mielestäni aikuisjulkkisten linjaus lasten julkisuuden kanssa on hyvä ohjenuora. Yleensä he haluavat suojella lapsiaan julkisuudelta, sillä tietävät, mitä se tarkoittaa. Lapsi ei tätä itse ymmärrä.

MariK

Minun mielestäni tähän asiaan sopii ajatusmalli, joka yleensä liittyy ihan toiseen asiaan. Eli ei ole (media)seksikästä se mitä paljastaa, vaan se mitä jättää paljastamatta. Voi olla kiinnostava bloggaaja, vaikka ei kertoisikaan blogissaan kaikkea mahdollista. Olen joskus törmännyt kaupungilla bloggaajiin ja mieleeni on tulvinut mitä kaikkea tiedän heistä, mutta he eivät todennäköisesti tiedä mitään minusta. Jos olisin mennyt sanomaan heille minun heistä tietämäni asiat, niin todennäköisesti mua olisi pidetty hulluna stalkkerina, vaikka tosiasiassa he ovat itse tuoneet nämä asiat esille blogissaan, joka on kaikkien luettavissa.

Itse vähän karsastan blogeja, joissa tuodaan omaa elämää esille hyvin avoimesti. Jos ajatellaan nyt nimenomaan lapsia, niin minun mielestäni perhebloggaajilla olisi syytä olla suodatin sen suhteen mitä kaikkea kerrotaan ja näytetään. Minun mielestäni on vähän turhan avointa, jos lapsista kerrotaan nimet, iät, sukupuolet, laitetaan selkeitä kasvokuvia ja lisäksi kerrotaan lapsen elämästä (esim. sairauksista) avoimesti.

Tarkoitukseni ei ole mitenkään syyllistää bloggaajia, vaan tämä koskee myös sitä, mitä ja miten lapsista puhutaan esim. työpaikalla. Minua lapsettomana välillä kauhistuttaa miten avoimesti naisvaltaisella työpaikallani ruoditaan lasten asioita näiden lasten vanhempien toimesta. Kerrotaan sairaudet ja oppimisvaikeudet. Jopa täysikäisten lasten seurustelukuviot ja ehkäisymenetelmät ovat kahvipöytäkeskustelujen aiheena :O Mielestäni ihan kaikkea ei kannata tuoda esille vertaistuenkaan nimissä.

Sisustusblogeissakin minua vähän karmii blogit, joissa on tuotu koko koti esille pohjapiirrosta myöten. Tykkään lukea sisustusblogejakin, mutta välillä mietityttää voisiko toimintatapa olla vähän erilainen. Olen miettinyt, että onkohan kaikki sisustubloggaajat käyneet läpi muiden saman katon alla asuvien henkilöiden (lähinnä puolisonsa) kanssa kuinka tarkasti koti näytetään blogissa.

Moni on sanonut osuvasti, että lapsellakin on oikeus yksityisyyteen. Ennen nettiin ja someen suhtauduttiin siten, että mitä siellä _on mahdollista_ tehdä. Ainakin oma suhtautumiseni tuntuu olevan nykyään että mitä _haluan_ kertoa. Minun ei tarvitse paljastaa työ- ja opiskelupaikkaani esim. Facebookissa, jos en halua. Minun ei tarvitse hyväksyä kaikkia ihmisiä Facebook-kavereikseni, jos en halua.

phocahispida

Suhtaudun tähän vanhempana varovaisen, uteliaan positiivisesti. Voisi olla aika hulvatonta olla oman lapsen kirjoittaman blogin (sivu?)henkilö. (Useimmissa perheblogeissakin vanhempi on kuitenkin se päähenkilö.)

Toki jos lapsi noudattaisi blogatessaan samoja ns. hyvän maun rajoja kuin mihin itsekin pyrin eli mutsia ei kuvattaisi esimerkiksi pöntöllä dataamassa tai kuorsaamassa kuola poskella alasti ja käsi haarojen välissä. :D

Evelia

Itsellä jos olisi lapsia niin en uskoisi, että julkaisisin heistä kuvia tai muutenkaan yksityisempää tietoa netissä. Korkeintaan satunnaisen kuvan saattaisin jakaa facebookissa, mutta sielläkin rajatusti. Tämä ajatus sen periaatteen pohjalta, etten haluaisi minustakaan kirjoitettavan tai julkaistavan kuvia ilman lupaa. Lapsena ei voi vielä vaikuttaa asiaan, joten järjen kanssa. Mielestäni tosiaan se nollalinja ei ole tarpeen, kunhan miettii tarkasti mitä julkaisee, missä julkaisee jne. Jos olisin teininä saanut tietää, että äidilläni tai isälläni olisi minusta muutama tarkoin valittu kuva lapsuusvuosiltani facebookissa (jos moinen silloin olisi ollut käytössä) rajatusti niin en olisi tästä mitenkään ollut näreissäni. Mutta jos kuvat olisivat julkisia tai jaettu kuvia harkitsemattomasti, niin olisin varmasti jotakin sanonut aiheesta. Mutta jos asian hoitaa fiksusti niin se on melkein verrattavissa siihen, että esittelisit kuva-albumia kahvivieraalle, näin omasta mielestäni.

possu

Mä kysyin lapsilta saanko kertoa heistä netissä. Vastaus tuli tiukasti ja nopeasti molemmilta: ET SAA. Itse asiassa tiesin vastauksen jo valmiiksi, mutta onpa kysytty.

A. Sinivaara

Aihe on askarruttanut jonkin verran myös tätä lapsetonta, jonka elämässä muuten on ollut, on ja tulee olemaan lapsia. Mä en lähtökohtaisesti edes kerro yhdellekään alamittaiselle, että bloggaan, koska... no, mä en halua omasta enkä alamittaistenkaan toimesta yhdistää heitä itseeni blogin kautta. Yleisesti ottaen mä en usko, että lapset edes teini-ikäisenä osaa vielä täysin hahmottaa mitä se itsensä blogiin esille laitto käytännössä voi tarkoittaa, vaikka siihen antaisivatkin luvan. Enhän sitä edes näin aikuisena tajunnut kuin vasta jo pidemmän tovin blogattuani. Mutta myönnettäköön, että kyllä mua on monta kertaa kutkuttanut kirjoittaa joku juttu, johon liittyy lapsia, sillä hauskoja tarinoitahan niistä syntyisi.

Jos tähän tupsahtaisi oma muksu, niin ehkä mä salaisin koko homman blogissa ;) Ainoa vaan, että niiden vauvapuuhien pitäessä kiireisenä, muut juttuaiheet loppuu aika nopeasti kesken...

Satumaah

Asian vierestä, mutta pakko kommentoida, että kyllä sut tunnistaa. Moikkasinkin sua kerran liikennevaloissa ja jatkoin matkaa varmaan viisikin minuuttia miettien, että kukahan toi oli, ennenkuin alkoi herätyskellot raksuttaa. :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Ai jaa :D Apua kai moikkasin takaisin?! Mä olen huono tunnistamaan ihmisiä, siis niitä jotka tunnen, joten en ihmettele jos joku moikkaa. Mutta olen yleensä niin ajatuksissani ym. että en hirveästi tajua reagoida :P

Satumaah

Kyllä sä moikkasit. :D Tuollaiset on niin hassuja juttuja. Ite oon baarihommissa duunissa, joten tulee asiakkaita helposti moikattua kadulla ja vasta jälkikäteen miettii, että kukahan se oli. 

Emmi Nuorgam

Mulla jäänyt ajatus näemmä vähän kesken: piti lisätä tuohon päiväkirjamaisuuteen siis vielä se, että mulla on periaate, jonka mukaan blogin pitäjä olen nimenomaan minä. Rahasta voin kokkailla hodareita, kirjoittaa lastenvaatteista tai lähetellä pesuaineita, mutta nimenomaan silloin, kun aktiivinen toimija ja tekijä olen minä. Mulle tuntuu tosi vieraalta ajatukselta se, että alkaisin tienata rahaa esittelemällä nimenomaan lapsiani - voin paljastaa, että hipulimpparia on pyydetty mm. mainosmalliksi, mutta se ei tuntunut meistä luontevalta. Ehkä mä vedän siihen jonkinlaisen rajan: niin kauan kuin mun lapset on vaan sivuhenkilöitä, yksi asia muiden joukossa, voin kirjoittaa heistä tai kuvata tyyppejä. Mutta sitä mä en mielestäni ole pätevä päättämään, että lapset esimerkiksi esiintyisi mainoksissa (oli se sitten jugurttia tai puoluepolitiikkaa), sen koen niin valtavan henkilökohtaiseksi asiaksi.

Emmi Nuorgam

Uuh, mää suostuisin ilman muuta! :D

Mutta ymmärrän kyllä pointin, mun äiti esimerkiksi ei halua esiintyä mun blogissa lainkaan, joten kunnioitan hänen tahtoaan ja olen kirjoittamasta hänestä mitään tunnistettavaa tai kovin yksityiskohtaista. 

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Hhmm. Mä en ole ajatellut sitä siltä kannalta että toimija olen minä. Jos mun lapset on mukana siinä mun toiminnassa, niin ei se välttämättä muuta sitä ettenkö ikäänkuin valjastaisi heidän elämäänsä markkinointiin tms. Vaikea selittää, en tiedä tajuaako tästä mitään :D
Toisaalta taas mun lapsi on ollut mainoksissa ja ollaan ajateltu tarjota häntä mainostoimiston listoille. Musta se on kuitenkin eri asia, se on työtä jota lapsi tekee suostumuksellaan ja korvausta vastaan, eikä sellaista että siinä jaettaisiin hänen elämäänsä.
En tiedä voisiko "blogilapsena" olemista ajatella myöskin työnä?
Musta tuntuu että tästä tulee koko ajan vaikeampi juttu mitä enemmän miettii :D

Emmi Nuorgam

Niin no varmaan sitä voidaan pitää työnä, jos nimenomaan on blogilapsi - siis siinä mielessä, että blogia ei olisi ilman lasta. Tiäks? Ja siis sehän on ihan eri asia pyytää suostumus 10-vuotiaalta mainoksissa työskentelemiseen kuin vaikka puolivuotiaalta tai kaksivuotiaalta. Ja silti sitäkin tehdään. :) 

Vierailija

Tämä tässä taitaakin olla se pointti: sä suostuisit, sun äiti ei suostu, lapselta ei edes kysytä. Tietenkään 1-vuotiaalta ei voi kysyä, mutta miten voi tietää kummalla kannalla se olis. Vanhemmat tekee paljon päätöksiä mut tiedostaako kaikki sen, että se lapseen olennaisesti liittyvä päätös voi olla lapsen mielestä myöhemmin väärä? Vai pitääkö sitä vaan sellasena asiana, että "mun mielipide, mä päätän"?

Emmi Nuorgam

Kuten sanoin, niin kyllä, ainakin minä tiedostan että lapsen mielestä päätös voi olla väärä ja olen myös valmistautunut seurauksiin. Mutta kuten myös mainittu, mun blogi käsittelee pääsääntöisesti vanhemmuutta, ei lapsia. :)

Kukahan olisi seuraavaksi huolissaan niistä lapsista, jotka kastetaan lapsena minkä tahansa kirkon jäseniksi?

Vierailija

Rinnastus ei toimi. Kirkosta pääsee sentään eroon, nettijulkisuudesta ei. Mielestäni uskontoon liittyviä asioita kauhistellaan aivan riittävästi.
Ei ole kysymys siitä, kuinka hyvin vanhempi osaa myöhemmin perustella lapsensa kuvien julkaisemista, vaan siitä, että onko vanhemmalla ylipäätään oikeus tehdä sitä. Ilmeisesti suuri osa bloggaajista on tiedostanut, että käytäntö on väärin lasta kohtaan, mutta päättänyt siitä huolimatta jatkaa kuvien julkaisemista. Ainakin sellaisen kuvan saa, jos jo julkaisuvaiheessa mietitään, miten yksityisyyden rajojen rikkomista puolustellaan tulevaisuudessa. Äitisi ja muut aikuiset saavat valita julkaistaanko kuvia, mutta lapsesi (joka on sinusta riippuvainen) ei.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Toi on kyllä hyvä pointti, että yleensä sillä lapsella on toinenkin vanhempi, eikä hänen kantansa välttämättä ole sama.

Ja tosiaan vauvakuva on vähän eri juttu, kun siitä ei välttämättä tajua kuka kuvassa on. Mitä isompi lapsi, sitä tunnistettavampi yleensä.

Mullakaan ei ole mitään fanaattista periaatetta tässä, mutta musta ei ole kiva ajatus käyttää lasten kuvia, ainakaan paljon, tunnistettavasti ja nimellä. Just kattelin yhdellä avoimella somepalvelun tilillä kuvaa, jossa näkyi jokaisen perheenjäsenen etu- ja sukunimi, ihan kaikille. Ei siitä nyt välttämättä mitään haittaa ole, mutta en kyllä näe siinä mitään pointtiakaan.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mullakin on just se, että ne kuvat tuntuu kiinnostuksen ostamiselta. Ei toki aina, mutta usein. Sekä omalla että muiden kohdalla.

Joka paikassa voi tietysti olla epämääräistä porukkaa jne., mutta netissä se potentiaalinen yleisö on niin paljon suurempi kuin jossain konsertissa tms. että riski on myös suurempi.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Toi kiusaamisjuttu on tietysti yksi mahdollinen ikävä seuraus, mutta mä luulen että se on ihan tosi paljon nolompi juttu että vanha äiti kekkaloi tyyliin bikineissä netissä kuin se, että siellä on pari kuvaa lapsesta :D Että siinä mielessä en tiedä onko tämäkään linja yhtään parempi.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Olisi tuo kieltämättä aika ikävää. Tai toisaalta, jos se olisi itsestään selvää, eikä mitenkään poikkeuksellinen tilanne, niin ei se ehkä sitten haittaisi?

On kyllä tosi mielenkiintoista mitä blogeille ja bloggaamiselle tapahtuu. Ei tätä nykyistäkään tilannetta varmaan kovin moni olisi pystynyt arvaamaan :D

Oman suhtautumisenkin muutos on mielenkiintoista. Kun mä aloitin, olin tosi tiukasti anonyymi enkä näyttänyt kasvojanikaan varmaan vuoteen.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

No hyvä :D Joo todella, mulle kävi just äskettäin niin, että olin tilanteessa, jossa oli vaan pari ihmistä. Yksi tupsahti siihen jostain, ja näytti tutulta ja tuijotti pitkään. Moikkasin sitten. Tämä tyyppi moikkasi takaisin, ja katsoi edelleen pitkään. Ajattelin sitten, että hän tuntee minut jostain, varmaan jonkun äiti päiväkodista. Sanoin sitten, että "Tunnetaanko me?" Tyyppi vastasi "Olen Tanja Poutiainen." Nolotti vähän.

Olen myös melkein-moikannut Jone Nikulaa, koska luulin että hän on kaverini. Ehdin tajuta, ja esitin, että olin nostanut käteni laittaakseni hiuksiani paremmin :D

Emmi Nuorgam

Ei, minusta minä en tee väärin. Niiden tietojen ja taitojen perusteella, jotka mulla tällä hetkellä on, koen voivani julkaista hyvällä maulla otettuja ja valittuja kuvia lapsistani. Mutta tiedostan kyllä, että tilanne saattaa joskus muuttua - esimerkiksi silloin, jos lapseni kieltää kuvien julkaisemisen vanhempana. 

Jos on älyllisesti epärehellistä rinnastaa tähän uskontoon tai kirkkoon liittäminen, niin on ihan yhtä älyllisesti epärehellistä väittää, että vuonna 2015 julkaistuista vauvakuvista seuraisi sellainen nettijulkisuus, josta ei koskaan pääse eroon.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012