
Juoksin rannassa, kuten joka ilta olen tehnyt. Ennen marrasputkea tapasin kävellä sinne iltaisin. Nyt kierrän kotilahtea tai juoksen vähän kauemmaksi, sinne, mistä meren näkee paremmin. Jätän sille hyvästejä. Sille, tai näille rannoille, tai jollekin elämälle, tai jollekulle. Asioille, jotka ovat menneet ja asioille, jotka eivät tulleet, tai eivät tulleet silloin kun olisin halunnut.
Juoksin pimeässä, kohdassa jossa ei ollut katuvaloja. Se oli pelottavaa, mutta ei sittenkään. Se oli epämääräistä, mutta jatkoin. Sellaista pitäisi tehdä enemmän, muistin, että minulle sanottiin kesällä. Päätin uskoa.
Yhtäkkiä pimeässä alkoi vähän itkettää. En tykkää siitä, että en näe, mitä edessä on. Miksi pitäisi mennä pimeään? Miten voi olla hyväksi, ettei näe, mitä edessä on?
Tajusin, että en tykkää siitä, että en näe, mitä edessä on.
Ehkä pimeässä on hyvä juosta. Ehkä siitä oppii jotain. Kenties luottamusta ja uskallusta.
***
I don't know what I'm running from/ And I don't know where I'm running to/ Something's compelling me to run into the dark. (Die Dead Enough/ Megadeth).