Voisi pitkästä aikaa tehdä katsauksen viime viikon treeneihin (ja pariin hienoon uutiseen liittyen herkkuihin).

Tiistai: Cross training 10 minuuttia ja kuntosali 40 minuuttia. Cross trainer on sietämätön vehje kerta kaikkiaan, mutta siedettävämpi sentään kuin juoksumatto.

Keskiviikko: Cross training 20 minuuttia (vaihtelin vastusta ja kallistusta minuutin välein, niin sain jotain iloa irti tästä. "Iloa".), kuntopyörä 25 minuuttia, kuntosali 55 minuuttia.

Torstai: HeiaHeian mukaan vartaloharjoitteet 10 minuuttia. En oikeastaan muista, mitä tein. Varmaan vatsoja? Olen tehnyt niitä nyt vähän neuroottisena, haluan sikspäkkini bäkkiin kesäksi.

Olisin ehkä voinut sanoa tuon ärsyttävämmälläkin tavalla, mutta tuokin riittänee.

Lauantai: Cross training 30 minuuttia (sama vaihtelukikka käytössä, kummasti auttaa. Ei silti, että tuo nyt kivaa olisi, ja viereisellä vempeleellä olijalla on varmaan rattoisaa kun piippailen siinä koko ajan.), kuntopyörä 30 min, kuntosali 1 tunti, venyttely 30 min. Siippa oli Alpeilla ja lapset mummolassa, niin ei ollut kiire mihinkään. Salilla oli aika sekalaista seurakuntaa lauantai-iltana, heidän innoittamiaan postauksia luvassa...

Sunnuntai: Juoksua noin kymmenen kilsaa ja tankotanssia ehkä nelisenkymmentä minuuttia. Juoksu ei oikein irronnut edeltävän päivän salin takia, mutta sain sentään lähdettyä. Ihanasta auringonpaisteesta huolimatta ulos lähteminen ei vaan tässä vaiheessa talvea jaksa napata sitten yhtään. Olen nyt kovasti suunnannut katsetta kohti tulevia juoksutapahtumia, jotta saan jotenkin itseni pihalle. Ja tankotanssi...huoh. Aika yllättävästi sitä taantuu, kun ei pitkään aikaan treenaa. Perusspinnit lähtivät kelvosti, mutta voima tuntui huvenneen. Jotkut aikaisemmin sujuvasti osaamani asiat olivat työn ja tuskan takana ja jotkut eivät menneet ollenkaan. Miten turhauttavaa kun tuntuu, ettei osaa edes perusjuttuja!

Kokonaisuutena varsin kiva treeniviikko, mitä nyt enemmän juoksentelua tekisi hyvää. Kun tosiaan on niitä tapahtumiakin tulossa...

Viime viikolla kuulin myös kaksi loistavaa ruoka-aiheista uutista! Ensimmäisen kertoi Verkkari-Nina Facebookissa: Vinkki: Syö kulhollinen jäätelöä kahden tunnin jälkeen treenistä. Tutkimusten mukaan jäätelö poikkeaa muista elintarvikkeista ja aiheuttaa insuliiniaallon, joka estää proteiinien hajoamisen kehossa. Näin väittää Makuja-sivusto. En ole ihan varma mitä tuo väite tarkoittaa, ja onko siinä mitään tolkkua, mutta en välitä vaan uskon sokeasti.

Toinen ilonaihe odotti minua Nordenskiöldinkadun uudehkossa K-kaupassa. Hunaja-barbecue Kettle-sipsejä! Oi autuus! Ennen olen ostanut kyseiset herkkunaksut Tukholmasta, ja hekumoinut hankkivani pussillisen kun tällä viikolla piipahdan lahden takana. Melkein nappasin heti mukaan, mutta koska huomenna pitäisi yrittää olla edustava vähissä vaatteissa (aaarrgghh), jätin makupalat kauppaan. Syön hyvin harvoin sipsejä, yleensä vain matkoilla, ja kun syön haluan rouskuttaa niitä ilolla. Torstaina...

Ihastuttava lennokas kuva siihen täältä. Otin tietysti itsekin kuvan, mutta se oli aika kämäisä.

Onkohan Kettle-sipsejä kauankin myyty Suomessa? Miksi olen ollut pimennossa tästä asiasta? Eipä silti, että olisin noita koko ajan ostanutkaan, mutta haluan vain tietää, että ne ovat siellä, saatavillani. Kuten Ben & Jerry's jäätelöt ja Starbucks lentoasemalla. En ole käynyt siellä kertaakaan, mutta pidän siitä ajatuksesta, että siellä se on.

Tämä näköjään kääntyi tällaiseksi ylikansallisten firmojen ylistykseksi. Taidan lähteä unille.

***

My training week. Lots of gym, one tiny 10k run and little bit of pole dance. I should pole more often, it was shocking how bad I suddendly was. How can that happen by not training? I also found my favourite chips, which I used to buy from Sweden, at the nearby store. Nive!

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012