Viime viikolla treenasin hyvin. Siitä on postauskin valmiina, maanantaikatsaus joka unohtui maanantailta. Tuosta unohduksestakin voi ehkä päätellä, että tämä viikko ei ole lähtenyt yhtä reippaasti käyntiin. Eilen päädyin pitsalle töiden jälkeen, meillä on hiukan erikoistilanne siellä päällä, joten pitsa tuli tarpeeseen. Tänään päädyin lusmuilemaan, ja sekin tuli tarpeeseen.

Minusta on ollut aina todella vaikea erottaa sitä, olenko oikeasti liian väsynyt vai laiskottaako vaan. Tänään ei laiskottanut, vaan olen hyvin, hyvin väsynyt. Oikeasti. Silti melkein lähdin telinevoimisteluun. Sitten mietin, että ehtisin nähdä lapsia vain vajaan tunnin ajan, ja koin kliseisen ja sentimentaalisen (sanoinhan, että olen hyvin väsynyt) ne ovat pieniä niin vähän aikaa! -puuskan. Lievää syyllisyyttä tuntien jäin kotiin, ja kasaannuimme kaikki sängylle lukemaan. Yksi nukahti kesken kaiken. Toisin kuin voisi olettaa, se en ollut minä.

Kaksi esillä ja yksi maastoutuneena. (Lukemisen lisäksi myös leikimme kameralla.)

Yritän telinevoimisteluun uudelleen torstaina. Ja uskallan tunnustaa kun ohjaaja tulee sitä kysymään: Kyllä Lena, minä lintsasin. Uskon vakaasti, että joskus sekin on hyvästä.

***

I was too tired for gymnastics class today. So I spent time with my children. Luckily they were as tired as I am.

Kommentit (4)

A. Sinivaara

Jos mulla olisi lapsia, niin mäkin varmasti lintsaisin <3 Vaikka lintsaan mä joskus miehenkin takia.

Lii

Ihan hyvä priorisointi. (Mä en uskalla edes ottaa mitään iltajumppaa ohjelmaan, koska tiedän, että yleensä hengaan mieluummin jälkikasvun kanssa. Sitten juoksen kun se nukkuu.)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Meillä mennään niin myöhään nukkumaan, että en voi enää siinä vaiheessa lähteä treenaamaan :/ Pääasiassa yritän hoitaa treenit heti työpäivän päälle, ja mennä sen verran aikaisin töihin, että en tule ihan älyttömän myöhään kotiin, ja toiseksi treenata silloin kun lapsetkin. Mutta kyllä usein tuntuu, että aikaa on liian vähän ja jostain joutuu tinkimään.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012