Männäviikolla uutisoitiin, että American Medical Association oli luokitellut lihavuuden sairaudeksi. Järjestön mukaan lihava on henkilö, jonka painoindeksi on yli 30, ja tällainen henkilö kärsii siis sairaudesta eikä vain satu huvikseen vetämään illallisekseen kolmea perhepitsaa.


Järjestö perusteli päätöstä muun muassa sillä, että monet ylipainosta kärsivät amerikkalaiset eivät ole voineet saada syömis- ja liikuntatottumuksiinsa apua lääkäriltä, sillä heidän vakuutuksensa kattaa ainoastaan sairauden hoidon. Kun lihavuus on sairaus, tämä ongelma poistuu.


Hyvä juttu sinänsä, mutta onko lihavuus sairaus? Mehän olemme tottuneet ajattelemaan - pitkällä linjalla kreikkalais-kristillistä moraalikäsitystä - että lihavuus on tahdonvoiman puutetta, henkistä velttoutta, laiskuutta ja tekosyitä. (Ihan viimehetken esimerkki tästä tekosyy-keskustelusta löytyy Sami Sundvikin blogista.)



Kuva täältä.


Toinen asia, minkä kohdalla sairauskysymys nousee keskusteluissa esiin, on alkoholismi, tunnustettu riippuvuussairaus. Silti senkin kohdalla mietitään, että onko se nyt mikään sairaus? Eikö juoppokin osoita heikkoa tahdonvoimaa, ja itsehän hän on tilanteeseensa syypää. Kuten lihava, joka on ihan itse omin, molemmin käsin sipsiä vetänyt.


Ottamatta nyt enempiä kantaa alkoholismiin sairautena vertaan näitä kahta. Kenenkään ei ole pakko juoda alkoholia, mutta jokaisen on syötävä. Sosiaalisissa tilanteissa voi olla hankalaa kieltäytyä alkoholista, mutta se on mahdollista. Ruoasta ei voi loputtomiin kieltäytyä, ja pelkällä kaurapuurolla ja porkkanalla on mahdollista (joskaan ei todennäköistä) lihoa.


Oletan, että riittävällä altistuksella lähes kenestä tahansa tulisi alkoholisti. Hommahan toimii niin, että aivot tottuvat alkoholiin ja vaativat sitä lisää. Se, minkä verran altistusta riippuvuuden syntymiseen tarvitaan, on yksilöllistä, ja monilla haitat, kuten krapula, toimivat estävänä tekijänä niin, ettei riippuvuuspisteeseen päästä koskaan. Eivätkä kaikki yksinkertaisesti halua juoda paljoa. Mutta voivatko he sanoa niille, joille alkoholi aiheuttaa voimakasta mielihyvää, että hei minäkin olen helposti juomatta, sen kun lopetat vaan? Toki voivat, mutta täysin kestämätön perusteluhan tuo on.


Samalla tavalla kuin alkoholi synnyttää toisille voimakkaamman mielihyvän tunteen ja nopeamman riippuvuuden syntymisen, vastaavat eri ihmisten aivot myös ruokaan eri tavoin. Jossain määrin tämä on synnynnäistä (on olemassa ns. makeanhimogeeni) ja jossain määrin opittua (jos syö suklaata aina lounaan jälkeen, aivot oppivat siihen). Monet syövät vain pysyäkseen hengissä, mutta monille ruoka on tärkein syy olla hengissä (ja tämäkin voi erota välillä pakkomieleteinen tuska - elämän suurin nautinto). Tältä pohjalta on aika erikoista vaatia ihmisiltä samaa tahdonvoimaa kuin itseltään, sillä ei voi tietää, miten vahva biologinen, kemiallinen, sosiaalinen ja opittu syösyösyö (tai juojuojuo) signaali kenenkin aivoista tulee.


Vaikka käytöstään voi kontrolloida, eivät mielitekomme ja käytöksemme ole yhtäläisiä eivätkä siten myös yhtäläisesti kontrolloitavissa. Suurin osa ihmisistä, jollei jopa jokainen, on lisäksi ainakin jossain määrin kyvytön näkemään ja analysoimaan kaikkia käyttäytymisensä syitä. Mikäli esimerkiksi yhteiskunnan taholta tulevia signaaleja ei tiedosta, ei niiden vaikutusta käytökseensä tietystikään voi nähdä. En tarkoita tällä sitä, etteikö tahdonvoimaansa voisi kehittää, enkä sitä että se olisi tuomio. Uskon myös, että säännöllinen terveellinen ruoka, liikunta ja nukkuminen sekä muuten tasainen elämä varmasti helpottavat jokaisen mielitekoja - kaipasi sitten viinaa taikka namusia.



Mjaa. Kuva täältä.


Ongelma on myös siinä, että emme vieläkään tiedä, miksi toiset lihovat helposti ja toiset eivät. Yksi selitys on ns. mikroliikunta: toiset elehtivät huomaamattaan satojen kalorien edestä päivässä. Samaa ilmiötä on myös arkiaktiivisuuden erot. On myös todettu, että samalla lihotusruokavaliolla ihmiset eivät liho samalla tavoin, joten ilmeisesti toisten elimistö nappaa tiukemmin kiinni ylimääräisestä energiasta kuin toisten. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että suoliston bakteerit ja herra ties mitkä muut jutut voivat vaikuttaa lihavuuden syntyyn. Puhumattakaan nyt muista sairauksista, lääkityksistä, kemikaaleista ja niin edelleen.


Nykypäivänä alkaa olla aika selvää, että lihavuus ei ole pelkkä tahdonvoima- tai viitsimiskysymys. 


Mutta edelleen, eikö nuo nyt olleet enemmänkin persoonallisuuseroja (tai fysiikan eroja) kuin sairaus? Lihavuuden "saamiseen" voi kuitenkin vaikuttaa. Toisaalta, voihan sitä vaikuttaa kakkostyypin diabeteksen, keuhkosyövän ja dementiankin "saamiseen", ainakin jossain määrin. Ja fyysiset sekä persoonallisuuserot (tai sanotaanko nyt aivokemialliset erot) vaikuttavat myös siihen, miten altis kukakin on mihinkin sairastumaan. Huolena tässä onkin, ettei vaan sairaudeksi luokitteleminen tee lihavuudesta asiaa johon "potilaalla" ei enää ole keinoja vaikuttaa?


Vaan voisiko sairausleima helpottaa ylipainon kanssa kamppailevaa? Alkoholistin lienee silloin helpompi pysyä raittiina, mikäli hän ajattelee olevansa sillä tavoin sairas, ettei kestä alkoholia, kuin silloin jos hän miettisi, että vähän lähtee lapasesta. Keliaakikko jättää pullat vitriiniin jos hän tietää suolinukkansa tuhoutuvan, jos hänelle ainoastaan "tulee vatsakipua", on kiusausta vaikeampi vastustaa. Sairaus on kuitenkin painavampi syy.


Entä sitten kysymys siitä, millainen sairaus alkoholismi on? Riippuvuussairaus? Kaikkihan me olemme ruoasta riippuvaisia. Mielen sairaus, syömishäiriö? Ehkäpä. Fyysinen sairaus? Ainakin se aiheuttaa fyysisiä oireita. Mikäli kallistutaan syömishäiriön suunnalle, kysymys monimutkaistuu lisää. Nälässä oleminen saa terveen nuoren miehenkin ajattelemaan ja käyttäytymään anorektikon tavoin, osoitettiin jo 1940-luvulla*. Miten jatkuva ruoan ja syömisviestien keskellä oleminen sekä viestien mukaan toimiminen vaikuttaa aivoihimme? Onko ylensyöminen normaali reaktio tässä yhteiskunnassa, kuten masennus on ehkä pikemminkin terve reaktio kestämättömään tilanteeseen kuin sairaus? Luolamies varmaankin söi kaiken, mitä oli tarjolla, silloin kun sitä oli. Evoluutio ei taida toimia niin nopeasti, että tämä luontainen toimintamalli olisi ehtinyt jalostua pois sillä välin kun lajimme hankki joka (länsimaisen) nurkan tursuamaan ruokaa. Ja vielä sellaista ruokaa, johon meillä on biologinen kaipuu: makeaa ja rasvaista.


Taidan päätyä siihen tulokseen, että AMA:n päätös on oikea. Uskon, että siitä on apua ihmisille, ainakin huomattavasti enemmän kuin siitä, että pidämme yllä käsitystä lihavista velttona ja moraalittomina lössyköinä, jotka vaan niin kovasti tykkäävät syödä. Hoikillehan tästä ajatuksesta luopuminen on harmillista, sillä samalla joudumme luopumaan siitä ylemmyydentunnostamme, että meillä on parempi tahdonvoima, joka näkyy paremmassa kropassamme, ja että se on täysin omaa ansiotamme. Kun saattoi vaan käydä tsäkä.


 


*Jostain syystä en taasen saa linkkiä tekstiin, tsk. täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Minnesota_Starvation_Experiment


 


Aiemmin kysyin, että kuka käski olla läski?


***


American Medical Association reconized obesity as a disease. I believe it'll help a lot of people. Thinking that obesity is a lack of self control and a sign of laziness and gluttony is only helping thin people to feel good about themselves, not obese people to take control of health.

Kommentit (32)

Hannele/MRS.L

Hmmm... Olen samaa mieltä, että lihavuus ei todellakaan ole aina oman laiskuuden tai huonojen elintapojen syytä, mutta harvassa ovat ne ihmiset, joiden kohdalla tilanne tosiaan on tämä.

Voisi kysyä, miksi reippaasti lihavia oli niin järkyttävän paljon vähemmän esimerkiksi 50 vuotta sitten? Silloin myös ruokavalio oli todella erilainen ja ihmiset eivät viettäneet päiviään tietokoneen edessä...

Kiisa

Nyt täytyy kyllä sen verran kommentoida tuota alkoholismiasiaa. Itselläni on - ikävä kyllä - kokemusta asiasta oman läheisen kannalta ja hänen siivellään osallistuin myös hoitojaksoon. Opin, että alkohlismi on todella sairaus ja joidenkin tutkimusten mukaan siitä kärsivillä on todella tietynlainen geenipoikkeama. Olenanisat on, että pelkästään alkoholia juomalla ei alkoholistiksi tule. Itsellä ainakin särähtää pahasti krovaan, kun vaikka nuoret ihmiset festareiden, vapun, tms juhlaputkessa hihkuvat, kuinka kauheita alkoholisteja he nyt ovat, kun on tullut juotua vähän enemmän. Tietyssä mielessä toipuvat alkoholit ovatkin kuin esim. keliaakikot: he jättävät juomatta, koska tietävät sen sairastutatvan heidät.

Yleinen harhaluulo on myös se, että juominen olisi alkoholistin valinta. Tietyssä mielessä kyllä, itsekurilla on loppupeleissä suuri vaikutus toipumiseen, mutta kemialliesa riippuvuudessa on kyse vähän monimutkaisemmista asioista. Alkoholismi ei myöskään ainakaan pidemmän päälle saa juomisesta sitä varsinaista mielihyvää kuin aluksi.

Täällä on jotain asiaa aiheesta. http://www.avominne.fi/liitteet/avominewww/materiaali_edit/112.pdf

Jos ajatellaan tätä lihavuuden sairauskäsitettä, nii teitysä mielessä se voikin pitää paikkansa. Ruokaankin voi syntyä eräänlainen riippuvuus, onhan BED-ahmimishäiriökin ihan olemassa oleva ongelma. Tuo on kuitenkin ääripään ilmiö. Itse olen sitä meiltä, että suurin osa lihavuudeta johtuu vain siitä, ettei nykymaailman ruokakulttuurin vuoksi osata syödä oikein, ei tiedetä, mikä on terveellistä. Siinä mielesä lihavuus on vain seurauta vääristä tavoista.

Siinä vaiheessa voi ollakin ihan aiheellista luokitella lihavuus sairaudeksi, kun se oikeasti aiheuttaa terveysongelmia. Turhahan nitiä olisi hoitaa erikseen, jos aiheuttava "sairaus" pysyy päällä.

Ja todella, joillain kropassa voi olla muita ominaisuuksia, jotka itessään aiheuttavat lihavuutta. Kaikki lihavuus ei siis todelalkaan ole kiinni siitä, miten aktiivinen tai terveellsiesti elävä ihminen on. Itselläkin löytyy ylipainoa joka osittain johtuu perussairaudesta. Olen kutinkin paljon liikkuva ja terveellisesti syvä ihminen ja itseä ainakin harmittaa aina ajatella, että minut leiamttaisiin laiskaksi ja veteläksi, joka syö pakastepizzoja välipalaksi.

Hyvä uutinen siis minun mielestäni myös.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Totta, muuttuneen elintason ja elintapojen vaikutusta ei voi kiistää. Mutta mietin, että missä määrin niiden "vastustamista" voi yksilöltä odottaa, ja onko kaikilla samanlaiset mahdollisuudet siihen?


(En siis halua mitenkään kiistää yksilön vastuuta, ja kaikkien asioiden suhteen toisilla on vaikeampaa kuin toisilla, lähinnä tämän tahdonvoima-perustelun kestävyyttä tässä pyörittelen.)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Alkoholistin valinnalla tarkoitan sitä, että kenestäkään ei tule alkoholistia ilman, että juo alkoholia. Ja tiedän myös tuosta geenistä, mutta ymmärtääkseni silti riittävä altistus (mikäli siihen kykenee) saa aikaan riippuvuuden lähes jokaisella. Aivoissa ne radat, joita käytetään, vahvistuvat. Jos alkoholia tulee säännöllisesti ja paljon, aivot oppivat vaatimaan sitä lisää. Mutta tällainen riippuvuus ja ihan alkoholismi eivät ehkä ole sama asia, en ole niin perehtynyt. (Ja voin olla väärässäkin..)

J

Vaikeita kysymyksiä. Entisenä syömishäirikkönä voisin kyllä jotenkin suhteellisen helposti taipua ajattelemaan, että sairaalloinen lihavuus on nimensä mukaisesti sairaus. Jos sairaalloinen lihavuus on itseaiheutettua, ovatko silloin myös (muut) syömishäiriöt? 

Lihavuuden yhteydessä varmaan kannattaisi myös puhua jotenkin kulttuurillisesta sairaudesta ja ympäristön vaikutuksesta. Vaikka en ole asiantuntija, jotenkin musta tuntuu että kun ihminen on kuitenkin biologisena olentona kehittynyt haluamaan ruokaa ja tankkaamaan mahdollisimman paljon energiaa silloin kun sitä on saatavilla, tulisi tästä näkökulmasta ajatella yhä. Poliittisella päätöksenteolla, kauppaketjuilla, marketeilla ja koko ruokateollisuudella on tässä iso vastuu. Verotuksella ja suunnittelulla voitaisiin vaikuttaa aika paljon. On hurjaa miten paljon esim. jo sijoittelulla voidaan vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin. Vaikka eihän se nyt koko ongelmaa ratkaise, mutta yhtenä esimerkkinä nyt vain.

Mun mielestä koko älyttömyys kulminoituu just sellaseen että telkkarista tulee Jutta ja Superdieetit, jonka mainostauolla mainostetaan jotain uutta suklaaherkkuvanukasta. 

sanumaria

Mun mielestä toi BMI raja on vaan melkoisen matala. Mä nimittäin olen siis tuon mukaan sairas. Jos laihtuisin 6kg, niin en enää olisi?

NotesbyNina

Tartuitpa aiheeseen josta tekisi mieli puhua ihan kauheasti, mutta samalla ajatukset on niin mytyssä ettei niitä saa eroteltua järkevästi :)

Mitä tuohon rajaan (BMI 30) tulee, se on mielestäni hyvä. Siinä vaiheessa ollaan jo ihan todella sen verran lihavia, ettei se enää tervettäkään ole. Laskeskelin huvikseni, että esimerkiksi mun pitäisi painaa huikeat 90 kiloa päästäkseni BMI 30:een. Olen painanut isoimmillani 80 kiloa ja koin jo silloin olevani aivan läpipaskassa fyysisessä kunnossa. En sairas, mutta jos olisin sitä massaa kantanut vuosia mukanani saati kerryttänyt lisää, varmasti jossakin vaiheessa olisin ollut. Ei kolmenkympin painoindeksiä pidetä yllä jos elämäntavat ovat terveelliset, se nyt vaan on tosiasia.

Alkoholismia mä en ymmärrä laisinkaan ja mun mielestä se ei ole sairaus. Läheltä katsonut tuotakin sairautta ja en vaan pysty ymmärtämään, että välissä on kuukausien raittiita jaksoja ja sitten taas lähtee lapasesta. Se on vaan helvetin tyhmää, ei se mitään sairautta ole... Toisaalta voi syömishäiriöinenkin olla ahmimatta ja oksentamatta kuukausia, kunnes jossakin vaiheessa taas "mä ihan vaan tän ainoon kerran". Monimutkaista!

Vierailija

Läheiselläni todettiin aivokasvain ja ennen hoikka nainen paisui kuin pullataikina, koska lääkkeet keräsivät niin paljon nestettä. Kuka käski olla läski?
Tosiaan, aina ei ole kyse ruuasta, että on lihava. Jos on niin sairaalloisen ylipainoinen, ettei oma luusto kestä liikkumista, niin miten sitä pitäisi laihduttaa, kun ei kykene kuluttamaan energiaa?
Eikö anoreksia ja bulimia ole sitten tahdonvoimasta kiinni? Eikö juuri tahdonvoima saa itsetuhoiset ihmiset onnistumaan itsemurhassa?
Alkoholi aiheuttaa sellaisen riippuvuuden, että ilman sitä näkee näkyjä ja saa sydänkohtauksia. Miten itse suhtautuisi tilanteeseen? Ehkä yrittäisi välttää kuolemista juomalla edes vähän. Alkoholi aiheuttaa pahemmat vieroitusoireet kuin heroiini, että siinä vähä faktaa tahdonvoimaa vastaan.

Jos vaan tahtoo lentää, niin luulis pystyvän, tahdonvoimasta vaan kiinni.

Eikö katkennut jalka ole itseaiheutettua, jos on kerran hypännyt autonrattiin, tietoisena siitä miten paljon ihmisiä kuolee vuosittain liikenteessä?

Jos kerran ruokateollisuus mainostajineen tunkee sitä paskaa joka paikkaan, niin eikö myös lääketeollisuudella ole tällöin oikeus rahastaa meitä? Amerikassa kaikki on vähä sairauksia, koska niitten vakuutussysteemi on niin paska ja vakuutuslääkärit mielummin tapattaa ihmisiä, kuin maksais niiden hoidon. Siel on aika pakko saada sairaalloinen ylipaino hoidon piiriin.

Huonot elintavat on huonoja elintapoja. Maksetaanko mieluummin hoito vai hautajaiset?

aihio

Olen ollut ylipainoinen koko aikuisikäni. Kymmenisen vuotta sain kuulla taholta jos toiseltakin, että pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja laihduttaa, urheilla ja syödä terveellisesti. Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa ei uskottu kun kerroin olevani ihan normi-aktiivinen ja syöväni mallikkaasti. Itsetunto kärsi ja sairastuttuani masennukseen oma kroppa ahdisti todella paljon.
nyt, joitakin vuosia myöhemmin myötä olen saanut diagnoosin, joka selittää keskivartalolihavuuteni, sekä painon kertymisen että sen (lukuisista yrityksistä huolimatta) pudottamisen mahdottomuuden. Minua diagnoosi on auttanut laihdutusurakassa ja sairauden hoitamisellakin on ollut oma osansa painon putoamisessa.
Tavallaan ymmärrän lihavuuden sairaudeksi luokittelemisen, mutta toisaalta se tuntuu vähättelevältä meitä, jotka olemme lihoneet jonkin sairauden vaikutuksesta emmekä omien valintojemme vuoksi.

Marili

Samaa mieltä olen tuosta BMI-rajasta, itsekin olisin jo aika sairas tuon mukaan. Muutenkin BMI on mielestäni melko huono mittari lihavuudelle, kun se ei ota huomioon mistä ihmisen paino koostuu. Entäs sitten jos on paljon lihasta? En kiellä olevani huomattavasti ylipainoinen, mutta hirveän lihavana en itseäni pidä. Olen käynyt kehonkoostumusmittauksesta, ja tiedän (tiesin jo ennen sitä) että minulla on suhteessa paljon lihasta, vaikka on sitä rasvaakin. En luota pelkästään BMI:iin joka on jo lievän lihavuuden ylärajalla kun tiedän mistä kehoni koostuu, lihas kuitenkin painaa enemmän kuin "läski".

Mutta perimmiltään varmaan ihan hyvä asia kyseessä :)

Naa

Mä en ole tuohon alkoholismiasiaan niin tutustunut, mutta omien huomioiden perusteella olen todennut, että alkoholiriippuvuutta näyttäisi olevan eri tyyppiä, se kemiallinen riippuvuus ja sitten henkinen riippuvuus. Olen nimittäin törmännyt tapaukseen, jossa alkoholia käytettiin väärin nimenomaan siksi, että se sai "elämän tuntumaan hetken paremmalta". Tällaista käytöstä jatkui vuosikymmenen verran, kunnes se sitten loppui ja ko. ihminen on ollut jo toista vuotta täysin raitis. Ilman mitään ulkopuolisia hoitojaksoja tai lääkkeitä. Tuollainen samanlainen riippuvuus voi syntyä myös ruokaan, ihminen syö täyttääkseen jotain tyhjiötä elämässään. Itsekurilla selviää johonkin asti, mutta mikäli elämään ei tule muutosta, se itsekuri loppuu vahvaltakin ihmiseltä aika varmasti. Ja sitten repsahtaa.

Mun on hyvin vaikea uskoa, että terve (henkisesti ja /tai fyysisesti) terve ihminen kykenisi syömään itsensä oikeasti sairaalloisen lihavaksi (BMI yli 40). Silloin elämänhallinnassa on jo suuria puutteita (henkinen puoli) sekä ruoan laadulla on jo aiheutettu todennäköisesti jo aineenvaihdunnallisia ongelmiakin (fyysinen sairaus). Tällaiset ihmiset tarvitsevat suurella todennäköisyydellä jo ulkopuolista apua terveytensä korjaamiseen. Siksi on hyvä, että tuo on määritelty sairaudeksi, jotta se kynnys avun hakemiseen ja saamiseen mahdollisesti madaltuu.

sanumaria

Toki se BMI antaa suuntaa, eikä sinäänsä ole huono mittari. Mutta ei mullakaan ole mikään sellanen hirveän lihava olo. Vaikka olisinkin sairas jo ;)

Naa

Mutta toisaalta, se, että lihavuus määritetään sairaudeksi voi auttaa sellaisiakin ihmisiä, joilla se lihominen johtuu jostain muusta sairaudesta. Koska joissakin tapauksissa se lihominen on se ensimmäinen oire, johon kiinnittää huomiota. Ehkä näiden ihmisten ongelmaan kiinnitetään luokitusten myötä enemmän huomiota ja pyritään selvittämään paremmin mikä on vialla ja miten asia voidaan korjata.

Kuten itsekin totesit, olet saanut diagnoosin, jonka myötä olet saanut täsmäohjeet itsesi hoitamiseen ja painokin on ilmeisesti lähtenyt laskusuuntaan?

aihio

sana tipahtanut välistä. siis nyt, joitakin vuosia myöhemmin lapsettomuustutkimusten myötä...

aihio

En oikein jaksa uskoa siihen, että lihavuuden sairaudeksi luokitteleminen saisi terveydenhoitohenkilökuntaa/-organisaatioita etsimään sitä perimmäistä syytä lihauuden takana yhtään sen aktiivisemmin kuin nytkään, vaan ennemmin pelkään että kun itsessäänlihavuus diagnosoidaan sairautena sen varjolla on helppo jättää tutkimatta sitä onko se vain oire jostakin muusta sairaudesta ja sanoa että "johan sut on diagnosoitu".Lihomiseen pitäisi kiinnittää huomiota ilman sen sairaudeksi luokittelemistakin, ja oman kokemukseni mukaan siihen kiinnitetään perusterveydenhuollossa tasan niin paljon huomiota että vaan todetaan ylipainoisuus muusta irralisena sivuseikkana.

Olen saanut muutama kuukausi sitten PCOS-diagnoosin, mihin minulla sisältyy myös insuliiniresistenssi. Ohjeita sairauden hoitoon ei oikeastaan ollut, koska elintapani olivat jo valmiiksi terveelliset ja kaiken järjen mukaan saamilllani ja kuluttamillani kalorimäärillä painon olisi pitänyt pudota. Sanottiin että viitisen kiloa pitäisi laihduttaa parhaan hormonivasteen saavuttamiseksi mutta että sairauden luonteesta johtuen se voi olla todella vaikeaa ja insuliinivasteen tehostamiseksi sain lääkityksen.

Onneksi insulliniresistenssin hoitaminen on minun kohdallani toiminut painon pudottamisen suhteen (muiden oireiden hoidossa se ei sitten olekaan toiminut) ja kiloja on tämän vuoden aikana karissut jo 16, joista vain pari hassua ennen lääkityksen alkamista.

Joanna Lundahl

Mun mielestä niin alkoholismi, kuin ylensyöntikin on riippuvuus, mutta ei sairaus. Kummastakin pääsee eroon itsekurilla ja itsehoidolla. Varmasti jokaisella meillä taipumus/geeniperimä johonkin riippuvuuteen, kuten johonkin sairauteenkin. Fitnes Fuhrerillä ehkä liikuntaan? Riipuvuushan syntyy kun saa jostain tarpeeksi mielihyvää jäädäkseen siihen koukkuun. Lihavat ihmiset ovat jääneet koukkuun ruuasta aiheutuneeseen mielihyvään. Uskallan kuitenkin väittää etteivät he olisi jääneet koukkuu porkkanatikkuihin ja mustikoihin.. Alkoholisti ei voi juoda alkoholia, mutta voi juoda limua. Ylensyöjä ei voi syödä pizzaa ja karkkia, mutta voi syödä salaattia ja hedelmiä.

NinaMaria

Monimutkainen kysymys puhutaan sitä sitten alkoholismista tai lihavuudesta. Itse kallistun ehkä kuitenkin sairaus näkökulman kannalle. 

Ihminen toki itse syö ja laittaa sen ruoan (tai juoman) suuhunsa mutta se ei ole valinta sillätavoin kuin moni hoikka sen ymmärtää. Itse pystyn nykyään ylläpitämään painoni vaivattomasti normaalipainossa kiitos urheilun ja terveellisten elämäntapojen mutta ennenkaikkea siksi, että opin suhtautumaan ruokaan luonnollisesti. Kiellot tekivät suhteestani ruokaan monimutkaisen ja siksi hankalan. Se mitä et saa syödä houkuttaa kaikkein eniten mutta kun saat syödä mitä vaan niin elämästä tulee helpompaa. Koenkin, että moni ylipainoinen ystäväni omaa paljon suurempaa itsekuria kuin minä. He laihduttavat, laskevat kaloreita, kieltäytyvät herkuista ja suorittavat urheilua kuin hullut. Itse en omaa minkäänlaista itsekuria vaan teen asioita koska minua  huvittaa. Siksi lihavien syyllistäminen on minusta älytöntä ja turhaa koska minusta itsestäni ei olisi ikinä mihinkään laihduttamiseen jos se vaatii noin paljon itsekuria. Oon aina ihmetellyt miksi lihavia pidetään aina laiskoja koska suurin osa tuntemistani lihavista ihmisistä saavat minut näyttämään ihan valtavan laiskalta :)

Uskonkin, että jos lihavuus itsessään ei ole sairaus niin ainakin sen taustalla on aina joku sairaus. Jollei se sairaus ole fyysinen (esim. kilpirauhasen vajaatoiminta) niin ainakin henkinen (masennus, syömishäiriö jne..). Ja sitten vielä ne lääkkeet jotka lihottavat. Alkoholismissa on kyse hiukan samasta ongelmasta + riippuvuudesta. Vaikka alkoholisti pääsisikin hetkeksi viinasta eroon niin pysyvyydestä ei ole takeita ennenkuin hän oppii käsittelemään tunteensa jollain muulla tavalla kuin juomalla (taas se henkinen sairaus). Ja sitten vielä ne geenit. Kumpaankin taitaa nykyään löytyä ne altistavat geenit. 

Se, että sairastaa jotain ei poista vastuuta omasta itsestä! On mullakin ollut selkävaivoja ja diagnosoitu tila. Silti minä ihan itse olen joutunut päivittäin jumppaamaa sitä selkää terveemmäksi. Sairaus nimike ei vie vastuuta pois potilaalta, se tuo vain lisäapua vaikeaan tilanteeseen.

honeychile

Tuohon sairausasiaan. Lihavuus ei sinällään ole sairaus, enemmänkin riskitekijä. Samoin kohonnut kolesteroli ei ole sairaus, vaan riskitekijä, joka voi johtaa sairauteen. Molemmille tarvitaan silti diagnoosi (ja koodi) jotta saadaan jonkinlainen luokittelu aikaan, mitä hoidetaan ja mitä ei.

Alunperinhän tuossa oli kyse amerikkalaisesta vakuutusjärjestelmästä ja vakuutukset ja sairauksien hoitaminen ovat (valitettavasti) kaksi eri asiaa. Sama ilmiö on nähtävissä Suomessa Kelan korvattavuuksien kanssa, korvattavuuskriteerit laahaavat kliinisen lääketieteen perässä ja muutenkin vakuutuslääketiede pelaa enemmän todennäköisyyksien kuin oikeiden potilaiden kanssa...

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Paljon mahdollista että se tosiaan on noin.

Ja joo, kyllä varmasti on jotain vialla jos ihminen syö itsensä sairaalloisen lihavaksi. Mutta missä se vika on, on sitten toinen kysymys. Isoksi osaksi sen täytyy olla reaktiota johonkin, mutta mihin? Todennäköisimmin se on monimutkainen kombinaatio henkisiä ongelmia (esim. masennusta tms.), reaktiota ympäröivään yhteiskuntaan sekä myös kropan reaktioita: mikäli se syöminen ei tuntuisi vastaavan mihinkään, sitä tuskin käytettäisiin.

Ruoan käyttö päihteenä (/turruttajana) on siitä mielenkiintoinen, että se säilyttää ihmisen toimintakykyisenä, toisin kuin esimerkiksi alkoholi. Caitlin Moran kirjoitti tästä ajatuksella, että ruoka on tunnollisen ihmisen päihde: sen vaikutuksen alaisena pystyy huolehtimaan lapsistaan ja hoitamaan työnsä.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Juuri näin, tuo kulttuurillinen sairaus on hyvä ilmaisu. Kulttuurin vaikutusta ei mielestäni missään tapauksessa voi jättää huomiotta.

Yhteiskunnallinen odotushan on juuri hoikkuus ja timmiys, mutta ihan tolkutonta ruokaa on ihan tolkuttomasti saatavilla koko ajan. Kyllä siinä sekaisin menee. Toisaalta silloin kun ruokaa oli vähän, pulleus oli ihanne. Mutta onhan se nyt ihan sekoa, että naistenlehdissä on peräjälkeen laihdutusohjeita ja herkkuruokien reseptejä.

Vaikka jokainen on vastuussa omasta terveydestään, pitäisi minunkin mielestäni poliittisten toimijoiden jne. kiinnittää tähän enemmän huomiota. Järkytyksellä olen seurannut makeisveron vaikutuksia: kaupassa on hyllymetreittäin uutuuskeksejä, joihin on leivottu sisään karkkeja, sillä keksejä veronnousu ei koskenut!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Noni nyt hoitoon sitten vaan!!

Raja pitää pistää johonkin, mutta itse kyllä mietin, että johtaako tuo siihen, että joku epätoivoinen syö itsensä sen BMI 30 yli jotta saisi apua... Ehkä jokin yhdistelmämittari vyötärön ympäryksestä, veriarvoista ja "potilaan" kokemuksesta (esim. kärsiikö) voisi toimia paremmin.

BMI toimii ymmärtääkseni parhaiten hyvin keskikokoisilla ihmisillä. Jos on pitkä/lyhyt, niin se alkaa heittämään. Käsittääkseni myös lihaksikas mies on helposti ylipainon puolella vaikka rasvaa ei olisi... Sitä paitsi saman pituiset ja saman painoiset ihmiset voivat olla ulkonäöltään ja kehonkoostumukseltaan aivan erilaisia, että ei se siltäkään osin ihan pelitä. Mutta antaa suuntaa toki, eikä paljon parempaa mittaria juuri taida olla tarjolla?

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Juu ei ole yksioikoinen asia tämä. Siksi päädyin ajattelemaan siltä kannalta, että mikä jeesaisi tilanteessa eniten, lienee parhaaksi. Pelkkä "ota itseäsi niskasta kiinni/pelkästään itsestä se on kiinni" tuskin on se ratkaisu. Toisaalta moni alkoholisti/syöppö/masentunut/tms. voisi päästä toipumisen alkuun mikäli hän uskoisi, että hänellä itsellään tosiaan on valta vaikuttaa eikä kaikki ole kiinni geeneistä ja siitä, mitä kurjaa sattuu. Yksilön vastuuta ja olosuhteiden vaikutusta kumpaakaan ei voi jättää huomiotta.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Niinpä. Ei ole yksinkertainen asia kyseessä eikä sitä silloin parane ajatella yksioikoisesti. Ainakaan, jos on oikeasti kiinnostunut ratkaisuista eikä vain muiden tuomitsemisesta...

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Minäkin olen hiukan skeptinen sen suhteen, miten paljon terveydenhoidosta sitten apua saisi. Kuulemma lihavilla pistetään joka flunssa ja katkennut jalka ylipainon syyksi eikä vaivauduta sen enempää tutkimaan jos on jotain oireita. (Kuulemma, en tiedä.)

Uskon, että se diagnoosi auttaa nimenomaan yksilöä itseään, mikäli auttaa. Toivon mukaan tietysti tässä tapahtuisi kehitystä ja terveydenhuollossa panostettaisiin myös ylipainon hoitoon. Sekä ehkäisyyn!

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Hahaa, kyllä mun luontaiset taipumukset on tuolla syömisen (ja ehkä juomisenkin) puolella. Olen sitten vaan pyrkinyt opettamaan aivoni koukuttumaan treenaamiseen :P

Mitä tulee porkkanoihin, niin esimerkiksi bulimikko/ahmimishäiriöinen saattaa ahmia niitäkin, vaikka tyypillisin ahmimisruoka on hiilari- ja rasvapitoinen, ilmeisesti "turruttavan" vaikutuksen takia. Se, haetaanko sitten kemiallista vaikutusta aivoihin vai onko syöminen pakko-oireenomaista vaikuttaa varmaan.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo se on yksi kysymys, miksi diagnooseja tarvitaan. Lääketieteellä on oma tarpeensa ja potilaalla ehkä omansa. Jos ei muuta niin siksi, että saa oireilleen jonkin nimen. Ja tässähän oli tosiaan kyse tuosta vakuutusjärjestelmästä, mutta lähdin nyt pyörittelemään kysymystä lihavuudesta sairautena. Toivon mukaan tästä päätöksestä olisi myös oikeasti apua ihmisille.

sanumaria

Sepä se, kun se raja pitää johonkin pistää. Mutta tosiaan 30 on vähän "alhainen". Joku yhdistelmä voisi hyvinkin toimia paremmin. Toisaalta, jos tuo raja on sitä varten että joku jenkeissä saa ravinto-ohjausta niin eipä se tarkoita että minä olen sairas...

Joanna Lundahl

Musta toi oli hyvä huomio toi vastuun ottaminen. Mulle on tullut sellainen fiilis et liian helposti sysätään oma viitsimättömyys sairauden piikkiin. Toisaalta myös jotain sairautta, esim. anoreksiaa musta voidaan ruveta helpommin ihannoimaan, kun se on esillä ja siitä puhutaan niin paljon. Tai sitten vaan  leimataan joku anorektikoksi, vaikka olisi normaali, niin kuin itselleni kävi yläasteella kun laihdutin. Jouduin terkan puheille ja sieltä olis passitettu psykiatrille jos äiti ei olis sanonu ei. Mun mielestä lihavuudesta pitäisi puhua enemmän, suoraan ihmisten viitsimättömyytenä ja oman elämän pilaamisena, eikä hyssytellä turhaan. Ei tartte ku katsoa kadulle niin huomaa kyllä suomalaisten olevan ylipainoisia. Rupeisin huolestumaan laihuudesta vasta sitten kun kadulla näky olisi päinvastainen.

JessicaTrotter

Olen hieman erimieltä tuosta, että mikäli BMI on yli 40 jotain täytyy olla pielessä henkisesti tai fyysisesti. Itselläni oli vielä pari vuotta sitten BMI 41. Olen täysin normaali sekä henkisesti että fyysisesti, minulla on normaali perhe, normaali lapsuus, normaali työ... Miksi lihoin ylettömästi? Mielestäni kyse oli jonkinlaisesta riippuvuudesta ruokaa ja syömiseen eikä mistään traumasta tai sairaudesta. Minulla ei ole varsinaista diagnosia, mutta itse olen miettinyt olikohan kyseessä BED.

sara97

Monet ylipainoiset haukkuvat laihoja ihmisiä. Maailmassa on yli 300 miljoonaa vaarallisen lihavaa ihmistä on jotenkin vaikea uskoa että heillä kaikilla olisi jokin syömishäiriö, monet lihavat ovat varmasti Yrittäneet laihduttaa mutta eivät ole sitten pystyneet tai ovat saaneet laihduttamansa kilot kaksinkertaisina takaisin. Lihavuus koostuu monista asioista, esim.
geeneistä, riippuvuudesta, mainonnasta, ruuan saannin helppous, opituista syömätavoista
Mielestäni on aika karua nähdä n 4-5 vuotiaita kaosia jotka painavat 50 kg eli samanverran kuin terve aikuinen nainen. Jotenkin järkyttää tuo asia, ylipainoisuus on maailman laajuinen epidemia hiljalleen tappava sairaus mutta Se on nykyään hyväksyttävää netti on täynnä lausahduksia kurvit ovat kauniita yms mutta esim anoreksiaa tukevat lausahdukset ovat " sairasta" .. En näe näillä asioilla kovin paljoa eroa molemmat kannattavat sairautta.

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012