Otsikossa on yksi klassisimpia ja ärsyttävimpiä kasarimutsi*-lausahduksia.

"Liike on lääke." Eikä muuten ole. Liikkuminen on ärsyttävää ja ikävää ja siinä tulee hiki, mikä on ärsyttävää ja ikävää. Ajattelin näin vuosikausia, ja salaa vieläkin vähän.

Mutta kävi kuitenkin ilmi, että kasarimutsit olivat oikeassa.

Ei - nouse - koivet - painaa - liikaa.

Jänistin eilen Helsinki Half Marathonilla. Viikko aiemmin juoksin Tukholman maratonin. Unetti melko lailla koko välissä olleen viikon. Eilen iltasella vasta väsyttikin. Ja voi että se on parasta kun oikeasti väsyttää!

Minulla on tarkat nukkumaanmenorutiinit. Rasvaan kädet huolella, suihkuttelen nenään öljyä (en kestä sitä, että herää kuivaan nenään! HIRVEINTÄ IKINÄ!), tungen korviin korvatulpat ja asetan ei vain yhden vaan kaksi unimaskia silmilleni.

Eilen istahdin sängylle, totesin, että ei muuten jaksa tehdä noista mitään. Sen jälkeen simahdin mahdollisesti jo ennen kuin pääni osui tyynyyn. Minulla on suurimman osan ajasta kohtalaiset unenlahjat, mutta voi että mitä luksusta on nukahtaa niin, että ei edes ehdi tajuta sitä! I-ha-naa!

Nuorempana varsinkin kesäisin tuli valvottua, kun en pystynyt nukahtamaan ajoissa. Osaksi siksi, että en tehnyt mitään ruumiillisesti rasittavaa. Edelleen, jos olen liikkumatta, nukahtamisesta tulee paljon hankalampaa.

Samasta syystä oli muutenkin tympeä ja tahmea olo. Ei käynyt mielessäkään, että fyysinen kuormitus voisi helpottaa henkistä kuormitusta. Enkä tietenkään tiennyt sitä, että pelkästään itsensä liikuttamisesta voi tulla mukava olo, ihan ilmankin henkistä rasitusta.

Hartiatkin olivat aina kipeät ja jumissa. Jumi lähti vasta kun aloin tekemään niillä jotain. Kaikenlaisia muitakin särkyjä oli tiuhaan, varsinkin jaloissa. Ajattelin, että tämmöistä se nyt vaan on.

Silti liike on lääke -tuntui typerältä jutulta. Vai niin lässynlää joopajoo.

Jossain pisteessä harhauduin kokeilemaan. Eikä se nyt ihan puppua ollutkaan...

Aikuisuus on ehkä sitä, että joutuu vastahakoisesti myöntämään, että ehkä vanhemmat, opettajat ja muut kalkkikset (hih) saattoivat sittenkin olla oikeassa.

Pidän ihan suosiolla pipoa päässä pakkasella ja syön myös salaatin. En lue pimeässä, pistän takin kiinni enkä istu kylmässä maassa.

Mutta siinä yhdessä asiassa kasarimutsit olivat väärässä. Makean syöminen ei todellakaan vie ruokahalua, päinvastoin!

* 1980-luvulla äiti-ihmisen virkaa toimittanut henkilö, joko oma, kaverin tai vieras. Pukeutui beigeen trenssiin tai moniväriseen tuulitakkiin, Lacosten pikeepaitaan ja farkkuihin, joita nykyään osuvasti kutsutaan nimellä mom jeans.

***

Sometimes I found it hard to fall asleep. That's why I love so much the tiredness after a long run, training or race. It's actually quite funny how long it took me to realize that if I use my body I'll feel better and sleep better.

Kommentit (4)

Vierailija

Tuo on kyllä totta, tahmea nihkeä ja ankea olo yleensä katoaa kun lähtee liikkeelle. Ja mikä parasta, siitä tulee positiivinen oravanpyörä:)

Vuosikausia meni minullakin tajutessa, että A) pystyn liikkuman ja jopa juoksemaan ja nauttimaan siitä että pystyn ja B) salilla käydäkseen ei tarvitse näyttää valmiiksi fitness-kissalta. eikä lopuksikaan. Kunhan treenaa ilokseen.

Vierailija

Ihan parasta liikunnan jälkeen on se väsymys, kun tietää nukkumaan käydessään nukkuvansa kuin tukki.

Hanna

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012