Nuorempi lapseni huutaa eieieiei, kun yritän irrottaa hänen käsistään isossa altaassa. Hänellä on kellukkeet, jotka jaksaisivat hyvin kantaa hänet veden pinnalla, mutta peloltaan hän ei pysty luottamaan niihin. Rohkaisustani ei ole apua.

Vähän ajan kuluttua seison isossa altaassa uimalakki ja uimalasit päässäni. Tarkoitukseni on hengittää veteen. Siis pistää kasvoni veden pinnan alle! Kammottavaa! Nyt ymmärrän lapseni kauhun. Mutta olen aikuinen ja rohkea, tai ainakin yritän olla. Pistän kasvoni veteen ja puhallan ulos. Niin rohkea en kuitenkaan ole, etten huijaisi hiukan. Pidän tiukasti kiinni kaiteesta ja silmäni suljettuna. Selviän siitä, jotenkuten. Hetken luulen, että alan hyperventiloida.

Kyse ei ole siitä, ettenkö osaisi uida. Pysyn pinnalla ja liikun eteenpäin tarpeeksi täyttääkseni uimataidon määritelmän. ”Taito” on tosin liioittelua: uin kummallisen näköisesti ja tehottomasti, niska kenossa kyljelläni. Siihen olisi tarkoitus tulla muutos, ja siksi puristan kaidetta rystyset valkoisina vaikka vesi ylettyy minua hädin tuskin palleaan.

Muutaman hengityksen jälkeen pään laittaminen veteen helpottuu. Olen edellisenä päivänä harjoitellut vapaauintia kasvot vedenpinnan yläpuolella. Nyt on aika pistää pää sinne minne se kuuluu, ja hämmästyksekseni pystyn siihen. Uinnin nopeus yllättää ja altaan reuna tulee vastaan miltei saman tien. Happikin riittää, hengitystekniikkaa ei lähdetä vielä edes yrittämään.

Hetken aikaa tunnen tosiaan osaavani uida! Sitten mieleen muistuu käsivetojen ja potkujen oikea tekniikka ja ajoitus. Jos saan yhden asian kohdalleen, en pysty huolehtimaan muista lainkaan. Yritän keskittyä yhteen tekniseen juttuun kerrallaan, mutta on turhauttavaa, että välttämättä edes se ei onnistu.

Toisaalta välillä tunnen, miten veto osuu juuri kohdilleen ja saan vedettyä itseäni eteenpäin huimalta tuntuvan matkan, aivan kuin vedessä olisi kahva, josta ottaa kiinni. Päivän viimeisellä altaanmitalla pystyn jo tekemään yhden hengityksenkin. Siis kesken uinnin! Aika paljon enemmän, mitä osasin aamulla herätessäni. Kyllä minusta vielä uimari tulee!

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012