Jos olette enemmän seurailleet, tiedätte varmaan miten suhtaudun psykohömppään ja new age -vouhotukseen. Jos ette, niin nuo määreet ehkä vihjaavat pikkuisen siihen suuntaan, että suhtautumiseni ei ole kovin arvostava. Lähinnä siksi, että iso osa tuollaisesta on huuhaata, joka ei kestä kriittistä tarkastelua, ja toisaalta siksi, että mielestäni ihmisen ei tarvitse olla jatkuvan tietoinen sekä läsnäoleva ja pyrkiä koko ajan tasapainoon. Ellei ole esimerkiksi munkki tai nunna. Meillä muilla on oikeus valittaa sohjosta ja liian hitaasta nettiyhteydestä. Voi muuten olla, että niin valittavat munkit ja nunnatkin, mutta lisäksi he ehkä ottavat ne kärsivällisyysharjoituksina.

No kärsivällisyysharjoitus ei ole ihan urpo idea. Ja ihmiselle tekee ihan hyvää myös yrittää vähän kasvaa, muutenkin kuin fyysisesti. Olen kuitenkin niin lyhytpinnainen, että toistaiseksi minulla ei ole kärsivällisyyttä siihen. Sen sijaan olen kokeillut kiitollisuusharjoitusta, joka on sekin ainoita näistä psykohömpistä, jonka hyväksyn.

Olin tuossa männäpäivänä salilla ottamassa selfieitä. Instasta saat tietää, miksi.

Pointtina on siis listata iltaisin asioita, joista on kiitollinen. Harjoitus ei lupaa että voitat lotossa, saat huipputyön, upean kropan ja ihanan puolison (valitan, mutta minä en keksinyt tätä). Se lupaa ainoastaan, että on vähän parempi fiilis, koska kiinnität enemmän huomiota kivoihin juttuihin ja tajuat, että niitä on kuin onkin aika paljon. Sääntöjen mukaan pelatessa nämä kiitollisuutta aiheuttavat asiat pitää kirjata kiitollisuuspäiväkirjaan, mutta minulle se on liian vaativaa. Yksinkertaisesti ajattelen näitä asioita ennen kuin nukahdan, tai sitten vaan jossain välissä keskellä päivää.

On tietysti itsestään selvää listata jotakin sellaisia asioita kuin sain tänään syödäkseni tai minulla on lämmin koti jossa voin elää rauhassa, mutta ihan kaikki jutut käyvät. Tyyliin olen kiitollinen, että sain tänään syödäkseni brownieta ja lakujäätelöä. Sekä siitä, että lakujäätelössä oli valtavan kokoisia paloja jähmettynyttä kastiketta.

Hämmästyttävintä tässä harjoituksessa on sen kyky kaivaa negatiivisistakin asioista parempia puolia. Suhtaudun skeptisesti myös siihen ajatukseen, että kaikessa pitäisi aina ja koko ajan nähdä jotain hyvää, ja että jatkuvasti pitäisi pyrkiä hilpeyteen. Mutta nyt kun tämä jalkavamma on rassannut aivan mielipuolisesti, olen ollut todella iloinen ja kiitollinen siitä, että se räyhähti kunnolla päälle vasta maratonin jälkeen. Olisi ollut varsin mahdollista, että en olisi päässyt ollenkaan juoksemaan! Lisäksi tämä olisi voinut käydä vaikka jo ennen ensimmäistä maratoniani! Nyt olen kuitenkin saanut juosta kolme ilman yhtäkään matkalla haitannutta ongelmaa.

Että aika hyvin tässä on kuitenkin käynyt.

***

I'm not a big fan of any kind of self help or psychobabble. But concentrating on thankfullness is actually quite good idea. When you think the things you're thankfull of, you'll notice how much there really is those things.

Kommentit (7)

Lii

Siitäkin huolimatta, että asenteeni on aika samanlainen kuin sun, mitä tähän osuvasti nimettyyn psychobabbleen tulee, huomaan kuitenkin, että monet asiat on vähän helpompi kestää jos niistä löytää edes jotain hyvää. Tai tietää, että ensi viikolla niille voi jo nauraa.

Sen takia esimerkiksi vatsataudissa voi olla se hyvä puoli sentään, että se iski hetkenä, jolloin ei ollut mitään tosi tärkeää siinä päällä. Ellei sitten tietenkin ole jotain tosi tärkeää.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Niin kyllä on. Tarkoitin lähinnä sellaista, että jos nyt vaikka myöhästyt bussista ja myöhästyt sen seurauksena jostain, niin tästä nyt pitäisi kaivaa joku kiva pikku juttu esiin väkisin: ehdinpä katsella talvista luontoa tässä bussipysäkillä puolen tunnin ajan. Että vaikka se ei ole maailman vakavin asia, jolle ei kovin isoa painoarvoa kannata antaa, voi silti olla vain harmistunut. Tai että jos vaikka joku rakas ihminen kuolee, niin pitää ajatella, että olen näin surullinen koska rakastin häntä niin paljon (tottahan se on, mutta saa sitä silti olla pelkästään surullinen ja vaikka katkera ja vihainenkin).

Mutta välillä se kyllä auttaa tosi paljon! Esim. kerran sain ruokamyrkytyksen/ vatsataudin lomalla ja se iski kunnolla päälle vasta noin tuntia ennen koneen laskeutumista Helsinki-Vantaalle. Että olin tosi iloinen siitä, että se ei alkanut yli kuusituntisen lennon alussa :D

Maarit V

Hyvä kirjoitus. Mä varmaan taidan olla sitten joku new age -vouhottaja, mut en ota siitä mitään paineita, itsellenihän mä elän. Tähän varmaan pätee vanha sanonta "kohtuus kaikessa". Kyllä pitää saada v*tuttaa sillon kun siltä tuntuu, mutta kyllä mä itse arvostan itsetuntemusta, henkistä kasvua ja ihmisen kykyä analysoida sisintään. Kun ei ole palkko olla mitään muuta kun on, ja on rehellisesti oma itsensä ja hyväksyy muut sellaisena kuin he ovat, on helpompi löytää tie onnellisuuteen ja tasapainoon. Mut se siitä psycobabble-pläjäyksestä :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Arvostan minäkin, mutta suhtaudun varauksella osaan. Henkisestä kasvusta tulee mieleen energiahoidot, menneet elämät ja kristallit, ja ne eivät ole oikein mun juttu enkä usko että ne ovat välttämättä kovin hyväksi kenellekään (jos on, niin ihan vapaasti tietysti sitten). Mutta sellainen "tavallinen" itsetuntemus ja ihmisenä kasvaminen on tosi hienoa, ainakin niin kauan kuin ei muututa sellaiseksi muka muita paremmaksi ihmiseksi :)

Maarit V

Joo no en minäkään mistään kristalleista tai enkelihoidoista (en olis varmaan tiennyt että tollasiakin hoitoja on, ellei meidän alakerrassa aikoinaan olis ollut enkelihoitolaa). Kierrän ne kyllä kaukaa, tosin kovin kaukaa ei pystyny kiertää, kun kotiinkin piti päästä :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Voi olla, että altistuit pienelle määrälle enkelisäteilyä. Sen voisi olettaa olevan aika läpäisevää...

Joo näissä on musta karkeasti kaksi linjaa, toinen on se, että yrität olla jotain muuta kuin noin uhmaikäisen tasolla oleva ankeuttaja (itsehän olen aika pitkälti täällä) tai sitten se, että sekoat ja hengität jotain liilaa valoa ja ripustat itseesi magneetteja että sun astraalivärähtely syvenee. Kyllä tätä jälkimmäistäkin saa harrastaa, mutta en tykkää siitä bisneksestä ja höynäyttelystä, mikä siihen aika usein liittyy. Ja sitten en tykkää mistään, missä yritetään käännyttää tai missä sanotaan että kaikkien ihmisten pitää olla jonkinlaisia tai muuten on jotenkin viallinen (esim. negatiiviset tunteet on osoitus juuttumisesta alemmalle kehitysasteelle tms.). Mutta kyllähän mä itsekin vähän niin suhtaudun, että jos ei ole kriittinen ja tiedeuskoinen niin kuin minä, niin... :D

empuska

Muakin karstastaa tuossa elämäntapahömpässä, miten innolla niitä negatiivisia tunteita leimataan korjattaviksi vioiksi, vaikka juuri rationaalisemmat filosofiat ja uskomukset perustuvat pitkälti niidenkin rikkauteen. Mindfulnessiakin (aaargh, mikä se suomalainen sana?!) promotaan jotenkin yltiöpositiivisena asiana, vaikka selkeämpiä hyötyjä siitä on juuri negatiivisten tunteiden kohtaamisessa ja niiden kanssa elämisestä. Jotenkin surullista, että sekin on liitetty niin kovin "Positiivisesti, perkele"-kiitollisuuteen, vaikka kyse on enemmänkin tietoisuudesta ja läsnäolosta, niiden negatiivistenkin tunteiden läsnäolosta. 

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012