Olin tänäkin vuonna mukana toista kertaa järjestetyssä Graceloppet-juoksutapahtumassa.

Tapahtumana Graceloppet on melko erikoinen: se nimittäin juostaan Viking Gracen kannella laivan lähdettyä Turun satamasta.

Juoksu starttaa pian satamasta lähdön jälkeen, joten maisemat ovat tosi hienot. Lisäksi auringonlasku sattuu juuri sopivasti tunnin kestävän juoksun ajalle.

Viime vuonna pääsimme juoksemaan kesäisessä säässä, mutta tänä vuonna oli vilpoisampaa. Tuulikin enemmän, oikein sellaiseen tukka irtoo -tyyliin.

Tuulen ansioista eteneminen oli laivan toisella reunalla varsin vauhdikasta. Toisella puolen taas sai lihaskuntotreenin samalla kun juoksi vastatuuleen!

Edellisvuoden tapaan Graceloppet oli tosi mahtava kokemus! Tällä kertaa osallistujia oli noin kolminkertainen määrä, mutta edelleen sen verran, että ihan mukavasti pääsi juoksemaan.

Turvallisuushan on tosi tärkeä juttu kun tuollaisissa oloissa juostaan, mutta se on otettu Viking Linella ja tapahtuman järjestäjän Juoksuajan toimesta todella hyvin huomioon.

Pysähtelin välillä ottamaan kuvia, joten ihan täysillä en juossut. Diplomin mukaan kierroksia kertyi reilun kahdeksan kilometrin verran. Kierroslaskija kyllä tunnusti missanneensa minut pariin otteeseen, ja näppituntumalla sanoisin juosseeni suunnilleen yhdeksän. Mutta sivuseikka ne kilsat ovat, tällainen juoksutapahtuma on ennen kaikkea elämys!

Juoksun jälkeen oli ihana tulla köllimään Gracen premium-hyttiin, jossa oli juuri niin mukavat sängyt kuin muistinkin!

Suureksi riemukseni hytistä löytyi myös palautusjuomaa!

Uskoisin, että Graceloppet järjestetään myös ensi vuonna - kannattaa ehdottomasti osallistua! Kuulin myös vähän juttua, että tämän tapahtuman takana olevat henkilöt ovat ideoineet Turun suunnalle toistakin todella jännää juoksutapahtumaa, johon on päästävä mukaan...

Osallistuin tapahtumaan Juoksuaika-tapahtumajärjestäjien vieraana ja majoituin Viking Gracella Viking Linen vieraana enkä vastannut kustannuksista itse.

***

I ran Graceloppet onboard cruiseship Viking Grace. It was super fun and the views were spectacular!

Kommentit (0)

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012