Olen aloittanut uudessa työssä, ja toimistolle on kotoani matkaa hiukkasen alle kuusi kilometriä. Oikein erinomainen työmatkapyöräilymatka, eikö. Ongelma vain on siinä, että en osaa työmatkapyöräillä. Juu tiedän, toiset ne on käsiä...

Keksin ongelmaa jos jonkunlaista, ja ehkäpä jotkut teistä kokeneemmista suhaajista osaavat vinkata, että mitä tehdä näille.

Ensinnäkin se syöminen. En pärjää ravinnotta herätyksestä työpaikalle asti, vaan tarvitsen kaloreita mielellään ennen kuin kumpikin silmäni on auki. Enkä suostu vaihtamaan jääkahvi & marjasmoothie -aamiaistani. Nestemäinen ravinto on aamulla kätevää, kun se menee niin helposti alas. Ongelma on siinä, että se meinaa tulla myös helposti ylöspäin, varsinkin jos alkaa koohottamaan, kuten nyt pyöräilemään.

Sitten kun olen töissä Tukholmassa pyöräilen töihin tunnelissa in och ut hela dygnet.

Ratkaisu voisi olla ajaa hitaammin, mutku. Kevyen liikenteen reittioppaan mukaan kuutta kilsaa polkee 20 minuuttia. Tuplaa tuo, niin ollaan minun lukemissani. Juu, en ole ainoastaan hidas juoksija, olen myös hidas tsygäämään, ja siksi käytänkin pääasiassa julkisia. Joudun lähtemään reissuilleni paljon aikaisemmin jos meinaan mennä pyörällä, kun en saa poljinta toisen eteen tarpeeksi vikkelästi.

Lisäksi töissä pitäisi olla tukka hyvin ja kello näkyvissä. No edes tuo eka, mutta kun olen perillä olen hikinen liiskatukka. Suihku ja vaihtovaatteet? Hirveä vaiva. Hitaampi ajotahti? Kts. edellinen ongelma. Niin että mitä päälle, ja miten hiukset? Ja ennen kaikkea: miten saan nutturan kypärän sisälle? Sillä siitä en luovu, olenhan mustasankainen hipsteri. Tai siis en luovu siitä siksi kun en jaksa pestä hiuksia joka päivä ja tämän tarkastajapermanentti goes Bogart Co. -haivenkasan kanssa ei oikein muita puolilikaisten hiusten kampausvaihtoehtoja ole. Ja jos se nyt on jotenkin epäselvää, niin en ole hipsteri vaan nopsteri. Se on sellainen joka ei ole hipsteri. Itse keksin.

Minä työlookissani äärimmäisenä oikealla. Kuva täältä.

Entä miten säilyttää hermot? Jos olet ajanut Helsingissä pyörällä, tiedät mistä puhun. Jalankulkijat ovat tiellä, autot kaahailevat, tsygäilijätoverit viuhuvat ohi mistä sattuu. Yhdenkään ryhmän edustajat eivät osaa liikkua oikein (toisin kuin minä), ja jostain syystä luulevat, että minä olen se joka ei osaa liikkua oikein. Käämit kärähtävät joka kerta.

Niin ja sellainenkin pieni ongelma on, että minulla ei ole pyörää. Tai tarkalleen ottaen omistan kyllä sellaisen valtamerilaivan, joka väittää itseään polkupyöräksi, mutta siinä ei toimi vaihteet eikä jarrut, eikä kyllä oikein mikään muukaan. Hitausongelmaisena haluaisin nopean ja kevyesti ajettavan menopelin, ja koska en tykkää siitä etukenosta, sellaisen, jossa voin istua ryhdikkäästi kuin ratsailla. En myöskään haluaisi pistää siihen ihan hirmuisesti rahaa, joten johan taas nousee kysymyksiä: Mistä? Millainen? Mikä?

Että sellaiset ekan maailman ongelmat täällä. Jeesi jos osaat, minä ja kansanterveys kiitämme!

***

I want to start cyckling to work but I don't know how. Problems, problems. Also my hair is a problem on its own. It is similar to locks of that Bogart Co. guy on the right. Deep issues I know.

Kommentit (11)

Kärttyri

Itsellä tärkeimmät asiat on hyvät jarrut, hyvät vaihteet ja renkaissa riittävästi ilmaa(!). Oma pyöräni oli melko kallis, halvemmalla saisi varmaan ihan riittävän hyvän pyörän, mutta kun.. ne levyjarrut. Sain joskus traumat huutavista jarrupaloista, joille ei voinut tehdä mitään. Ja vaihteista, jotka kronksuvat ja rätisevät. Tosin, vaikka se oli yksi kriteeri uuden pyörän hankinnassa, niin kyllä ne vaihteet kronksuvat ja rätisevät tässäkin pyörässä. Mur.

Työpaikalla liiskatukan kuivaföönäys ja nutturan laitto?

Niin kauan kuin oma tukkani on ponnarilla, se sietää (ulkonäöllisesti) pientä kosteuttakin, kunhan ei ole likainen... 

Oman päivärytmin siirtäminen 2 tuntia aiemmaksi? Jaa ei vai. No, aamuruuhkaa ei varmaan voi välttää. Olen todella huono soittokellon käyttäjä, mutta sitä pitäisi käyttää, eikä siitä pitäisi loukkaantua koska tarkoitus on varoittaa ja saada tilaa turvallisesti. 

Jaa-a. Aika kiperiä kysymyksiä. Mutta jos nyt yksi asia pitää vielä nostaa esiin, niin ne renkaiden paineet. Pitää olla riittävästi ilmaa, muuten saa hyvää treeniä mutta ei pääse mihinkään.

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Joo, olen kyllä huomannut, että entisestään hidastaa ja raskauttaa jos on löysät renkaat. Ja jotenkin ne tuntuu aina olevan...

Aiemmin en missään tapauksessa suostu heräämään, en vaan pysty. Mulle luontainen rytmi olisi nukkua suunnilleen puolesta yöstä noin kymmeneen, olen iltavirkku ja tarvitsen paljon unta, joten tuo 8-9 aikaan töihin on ihan tarpeeksi tukalaa sellaisenaan :D

Ja laiska kun olen, epäilen hiukan sitä, että saisin enää tehtyä niille hiuksille mitään perillä :P Aie olisi hyvä, mutta todennäköisesti päätyisin vaan hiippailemaan liiskaisena... Mutta suunnittelen tätä edelleen. Ehkä jo loppukesästä pääsen toteutukseen asti..?

Ninan verkkareissa

Kuule, mä kerron. Hankit nyt kunnon fillarin, sitä on niin paljon kevyempi polkea kuin vanhaa rojiskoa ja kas, 6 kilsaa 20 minuuttiin ilman hikiongelmia on ihan perussetti. Hanki kippuratankoinen cyclocrossari tai työmatkapyörä, siinä voi vaihdella ajoasentoa pystystä kyyrympään. Tukka. Ponnari niskaan kypärän alle ja nutturakiepsautus vasta töissä. 

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Sä saat sen kuulostamaan niin helpolta!!!


Itsehän ajattelin sellaista sähköpyörää... Sitä kyllä vastustettiin kotona aika voimakkaasti :P 


Mutta kevyesti liikkuva kunnon pyörä on siis homman juju. Kai sellaisen saa pinkkinä?!

NinaM

Jopo. Saa pinkkinä. Aika kallis on, mutta esim. Tori.fi:stä voi löytää aika halvallakin. Itse maksoin lähes uudenveroisesta valkoisesta 160 euroa. Sen kun hankit, alkaa työmatkapyöräilyn tulevaisuus!

Nina

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Mut eikö Jopoa joudu polkemaan hullun lailla kun siinä on niin pienet pyörät? Että se hiettömyys (ja laiskuri-ystävällisyys) ei ehkä toteudu tuossa... :P Ulkonäkö sitten taas on mitä parhain!

Marsu

Mulla on sama työmatka, mikä sujuu noin puolet nopeammin pyörällä kuin julkisilla. Meikkaan maskarat ja muut semmoiset vasta duunissa, lisäksi mulla on töissä iso ilmakiharrin, jolla saan tukan suoraksi. Oon kyllä aika hikinen silti, mutta poljen todella kovaa...

Anna-Reetta

Mä viime kesänä poljin 8,6km matkan töihin useamman kerran viikossa. Matka oli oikeastaan ihan mukava, pieni kaupunki = ei muita polkijoita ja suora tie :D

Vinkkinä sanoisin just tukka ponnarille tai nutturalle, ainakin paidan vaihto töissä (itelläni oli ihan työasu, joten tämä oli automaatio), vettä mukaan, ei reppua selkään vaan pyörään iso kori! Niin ja edullisen ja hyvän pyörän löytää vaikka hobby hallista :) Ite vuos sitten ostin Vilma-nimisen Suomipyörän 28'', maksoin ehkä 200 tai 300 € ja on todella hyvä. Kyseinen pyörä on just mukavan mummomallinen ja hyvä polkea. Pyörässä ei kannata olla enempää kuin 3 vaihdetta, ellei sitten ole hifistelijä tai erikseen pyöräilyä harrasta, 3 vaihdetta on just passeli kaupunkiajeluihin - ainakin mulle. :)

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Ajoin tuossa joku kesä sitten noin neljän kilsan matkaa töihin, ja tosiaan oli se aika ihanaakin kun aurinko paistoi, paahtimolta leijui kahvin tuoksu ja vastaan pyöräili tyttö jolla oli aina Don't worry -tekstinen paita :)


...Kunnes tulin Töölönlahden nurkalle ja alkoi se kaikki ajaa kaikkia päin -sekoilu :P


Mulla on muuten joskus ollutkin Hobby Hall -pyörä, näin muistelisin. Se oli ihan vaiheeton, mutta nyt taidan haluta sellaisen missä on noin tuhat vaihdetta. Toiveissani alan ajamaan ihan sikana. Haaveilen edelleen kovasti triathlonin harrastamisesta, mutta en käy yhtään useammin uimassa eikä nämä pyöräkuviotkaan kunnossa ole :D

Fitness Führer
Liittynyt5.5.2015

Silloin joskus kun sain tämän työmatkapyöräilyn vähän toimimaan, tein just noin. Mulla oli myös aamupala mukana ja söin sen vasta töissä. Kaipa tämän saisi onnistumaan kun vaan viitsisi...

NinaM

Sanoisin, että ei. Melko leppoisasti sillä saa ajella, se on niin kevyt polkea. Vaikka pyörät eivät isot olekaan, ne pyörivät hyvinkin sulavasti. Kun olen laihemmassa kunnossa, selviän ilman hikeä. Tukevampina aikoina hiki tulee joka tapauksessa, aina ja kaikkialla...

Seuraa 

Rentoa jutustelua ja ärhäköitä kannanottoja liikunnasta ja sen lieveilmiöistä. Blogia pyörittää kirjoittamisen ja liikunnan parissa työskentelevä Sofia Kilpikivi, joka juoksee pitkiä matkoja siksi, ettei joutuisi juoksemaan kovaa.

 Seuraa blogiani >

 

 

 

 

 

 

 

Fitness Führer somessa:

fitnessfuhrerblogi@gmail.com

Instagram @fitnessfuhrer

Facebook

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012