En ole koskaan harrastanut juoksemista, en edes lenkkeilyä. Juoksukoulun mainosbanneria klikkasin puoliksi vitsillä enkä todellakaan kuvitellut olevani niiden viiden joukossa, jotka pääsisivät tavoittelemaan yhtä elämänsä haastetta. Me Naisista saamani soiton jälkeen tuijotin hetken ikkunasta ulos, ja mietin, että mihin olen itseni oikein laittanut. Ja sitten naurahdin, kun luin, että neljän viikon juoksukoulun aloittavat ovat yleensä juosseet ainakin 2 kilometriä. Minä en todellakaan ole juossut edes puolta kilometriä. Lisäksi viimeisen kahden vuoden aikana en ole liikkunut kuin kerran viikossa, telinevoimisteluharjoituksissa.

Olin hieman pettynyt, että juoksukoulu ei sisältänyt henkilökohtaista ohjausta vaan saimme vain ohjelman, jota tulisi noudattaa. Epäilin löytyisikö minusta tarpeeksi sisua noudattamaan ohjelmaa yksin. Otin kuitenkin härkää sarvista, kävin ostamassa itselleni upouudet juoksukengät ja juoksin 36 minuutin lenkin. Aamupäivällä helteessä. Sain hirveän päänsäryn, mutta olinpahan ainakin juossut ensimmäiset kilometrit.

Yritin noudattaa juoksuohjelmaa, mutta huomasin jo viidennen juoksupäivän jälkeen, että jos kävelen välissä, seuraavat 20 minuuttia ovat tuskaa. Kun juoksin kuudennen lenkin mökkitiellä, jonka korkeuserot olivat hurjat, puuskutin mäen päällä ja ajattelin, että en tule ikinä pääsemään kymmeneen kilometriin. Siinä vaiheessa siirryin juoksemaan iltaisin, jolloin oli viileämpää. Johan alkoi juoksu kulkea. Kahdeksan kilometriä Helsingin kauniissa kesäyössä oli mahtava kokemus. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, että voisin ehkä sittenkin selvitä tästä.

Toki siinä vaiheessa piti tulla hieman takapakkia. Kävin poikani kanssa Linnanmäellä ja nautimme yhdessä vohvelin jäätelöllä ja mansikkahillolla. Virhe. Kun lähdin parin tunnin päästä juoksemaan, ei siitä tullut mitään. Maha oli kuin ilmapallo ja jokainen askel tuskaa. En ikinä pääsisi Midnight Runin maaliviivan yli. Aloittelevan juoksijan fiilikset menevät kyllä aika vuoristorataa.

Ennen seuraavaa juoksukertaa en syönyt vohvelia ja juoksu oli helpompaa. Olin tässä vaiheessa jo luopunut juoksuohjelman orjallisesta noudattamisesta. Kävelyt juoksun välissä vähenivät, koska juoksu kulki jo paremmin ja halusin saada kilometrejä kasaan. Juoksin, ja jos tuntui, että piti kävellä, tein niin. Kun juoksin elämäni kymmenen kerran, juoksin elämäni ensimmäisen kympin. Tunne oli aika mahtava. Minä pystyin siihen! Kiitän onnistumisestani osittain sykemittaria, jonka sain lainaan. Sen avulla en juossut liian lujaa, mikä oli ollut alusta asti suurin virheeni. Sykemittari piippasi ärsyttävästi, kun sykkeeni nousi liian korkeaksi, mutta se helpotti jaksamista, koska oli pakko hieman hidastaa.

Midnight Run häämöttää kahden päivän päässä. Viimeksi juoksulenkkini kulki Stadionin tornin ohi.

Kun aloittaa juoksemisen, ei nopeudella ole väliä, sillä aluksi pitäisi kai vain totutella uuteen lajiin eikä syöksyä heti ensimmäisenä pää edellä tavoittelemaan elämänsä nopeinta juoksua. Olen jaksanut huomattavasti paremmin, kun pysyn omien sykerajojeni sisällä enkä yritä tehdä maailmanennätystä. Ihmettelin juoksuohjelman ensimmäiset juoksut tehtyäni, miksi en jaksa juosta tarpeeksi pitkään, ja juoksua harrastava veljeni vain totesi, että otapa hieman hitaammin. Ensin opetellaan juoksemaan, sitten lisätään vauhtia.

Hankalinta juoksemissa on ollut miettiä juoksureitti, jotta siitä saisi tarpeeksi kilometrejä kasaan. Kymmenen kilometriä on yllättävän paljon kaupunkiolosuhteissa. Juostako muutamaa korttelia ympäri vai lähteäkö pidemmälle ja toivoa, että jotenkin löytää tarpeeksi pitkän reitin. Asfaltilla juokseminen ei myöskään tee kovin hyvää polvelleni, mutta eipä täällä oikein hiekkateitä ole.

Juokseminen on ollut minulle omaa aikaa ja kauniita Helsingin iltoja.

Näiden viiden viikon aikana olen merkannut muistiin muutamia asioita, jotka ovat helpottaneet minua saavuttamaan kympin näin lyhyessä ajassa.

- Hanki hyvät juoksukengät ja –vaatteet. Saimme Ellokselta vaatteet, joiden kanssa juoksu on aivan erilaista kuin sen ylisuuren t-paidan tai verkkareiden, jotka kaapista sattuvat löytymään. Juoksutakkia olen käyttänyt nyt muutamana iltana, kun kesä on väistynyt syksyn tieltä, ja takki on ollut mukavan lämmittävä olematta kuitenkaan liian kuuma. Juoksukengätkin saimme, mutta polveni on leikattu joitakin vuosia sitten, joten halusin hankkia sellaiset kengät, jotka varmasti pitäisivät polven kunnossa jatkossakin.

- Sykemittarin ja jonkin juoksua tallentavan sovelluksen hankkiminen auttaa seuraamaan omaa kehitystä. Ja onhan se yksin juostessa ihan mukavaa, kun kilometrin välein puhelimeni kertoo, että nopeuteni on sitä ja keskivauhtini tätä.

- Älä syö jäätelöä ja vohvelia ennen juoksua. Eikä ehkä mitään muutakaan, joka saa mahasta pallon.

- Juo jatkuvasti vettä. Kun litkin pitkin päivää vettä, en tarvinnut sitä mukaan lenkille vaan jaksoin hyvin juosta tunnin.

- Hyvä peruskunto. Itseäni on toki auttanut paljon suhteellisen hyvä peruskunto. Ilman sitä tuskin olisin tässä, juoksemassa lauantaina Midnight Runia, erittäin kovassa seurassa. Olen kuitenkin positiivisella fiiliksellä, tavoitteeni on päästä maaliin asti, ei niinkään saavuttaa huippuaikaa. Vaikka ei se hyvä aika toki mitään haittaisi.

Outi

Kommentit (1)

Vierailija

Ihana, aito, elämänmakuinen postaus. Minun paras juoksuvinkkini on, että lähden lenkille aina aikaisin aamulla. Luonnon heräämistä katsellessa tulee juostua ehkä jopa muutama ylimääräinenkin askel. Sen jälkeen sitten suihkuun ja terveellistä aamupalaa ja kahvia. :)

Seuraa