Bette Box on taas saapunut. Ilmoitus saapumisesta tuli perjantaina klo 15 jälkeen. Poika oli jo tuolloin tullut koulusta kotiin ja minä olin juuri herännyt unilta. En viitsinyt lähteä hakemaan pakettia, kun oli kuitenkin vielä yksi yövuoro valvottavana. Päätin taas etten avaa kenenkään tekemää Boxi postausta ennen kuin olen hakenut omani.

Lauantaina jaksoinkin sitten iltapäivällä käydä ruokaostoksilla ja samalla noudin paketin postilokerosta. Boxissa on ihan hyviä tuotteita, mutta meikit ehkäpä annan pois. En meikkaa nykyään enää juuri koskaan.

Tässä kuvat tuotteista ja hieman omaa arviota, että mitä mieltä olen.

Manna Kadarin monitoimituote. Tätä voi käyttää poskipunana, korostukseen, varjostukseen ja luomivärinä. Kätevää. Tykkään sävyistä. Ehkä jopa kokeilen tätä. Kätevä ottaa mukaan käsilaukkuun.

Acai Berry misellipuhdistusgeeli-kuorinta, joka poistaa meikin hellävaraisesti ja jättää ihon sileäksi ja kosteutetuksi. Tämän aion käyttää. Sopii minun herkällä iholleni.

Lisäksi tuli tämä päivävoidenäyte. Käytän sen aika varmasti.

Joo, tosiaan taas dödö. Rexona Maximum Protection Confidence Roll-Onin kuvataan olevan todella tehokas deodorantti. Sellaisen juuri tarvitsenkin, mutta en kyllä raaskisi maksaa dödöstä 9,50 eur. 

Koska olen yli 30 v sain tämän Vichyn Liftactive Collagen Specialist- tuotteen. Tämän luvataan tekevän ihosta heti kimmoisamman. Otan tämän käyttöön ja kerron teille sitten, kun se loppuu, että oliko tehoa.

Pitkäaikaistilaajana sain L. A. Girlin Pro Prep Primer- pohjustustuotteen. En tiedä vielä tulenko käyttämään tämän.

Lopuksi vielä pitkäaikaistilaajille lähetetty Affectin luomiväri. Tykkään tästä sävystä. Jos en itse käytä niin annan jollekin toiselle tämän.

Tykkään kyllä tästäkin boxista.  En siis lopeta boxin tilaamista.

Jatkossa alan joka kuukausi arvostella ne tuotteet, jotka olen käyttänyt loppuun. Siitä lukija ehkä hyötyy enemmän.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat