www.pixabay.com

Huomenna on tilipäivä. Se on ihan hyvä, sillä rahat ovat tietysti vähissä. Joulukuun tili on kolmas tavallinen tili peräkkäin. Tämä tarkoittaa, että saan nettona n. 2000 eur tililleni.

Pärjään kyllä tällä jotenkin. Mutta en kyllä pysty lyhentämään velkojani yhtään ylimääräistä. Haluan että rahaa jää elämiseenkin. Siitä syystä ärsyttää todella se, miten joku taas arvostelee minun tavoitettani olla vasta 60-vuotiaana velaton. Tämä saa minut tuntemaan itseni jotenkin huonommaksi ja tyhmemmäksi. Ihan niin kuin en vain tajuaisi maksaa velkojani nopeasti pois.

Voitte vain kuvitella, miten paljon ahdistusta velkani minulle aina tavallisina tilikuukausina aiheuttavat. Yritän kuitenkin elää niin, että ahdistus ei saa minusta liian suurta otetta. Käyn töissä, tapaan rakkaita ja harrastan. Mielestäni hallitsen ihan hyvin ahdistustani.

Ensi vuoden puolella voin onneksi taas alkaa laittaa enemmän rahaa velkojen lyhentämiseen, kun saan parempia tilejä. Aion myös alkaa säästää ruokamenoissa oikein kunnolla rahaa hyödyntämällä alennettuja tuotteita. Alan ns. köyhäillä. Alan myös miettiä, että mistä kaikesta kuluttamisesta voisin luopua, jotta saisin velkataakkaani kevennettyä. Kaikesta ei kuitenkaan mielestäni tarvitse luopua.

Poika toivottavasti pääsee heti ensi syksynä opiskelemaan ja saa opiskelija-asunnon. Ehkä minäkin sitten voisin muuttaa vielä halvempaan asuntoon kuin missä nyt asumme. 

Seuraava kuukausi tarvitsee siis mennä samalla tyylillä kuin lokakuusta asti on menty. Mutta tammikuussa minulla on ihan eri tavalla rahaa käytössäni. Elämä helpottaa siis ainakin hetkeksi.

Joulua odottelen silti ihan hyvällä mielellä, vaikka rahaa ei liikaa olekaan. Kuluttaminen ei ole minulle tärkeintä joulussa. Toivottavasti ei sinullekaan!

 

 

Kommentit (2)

Np
1/2 | 

Kun ei tiedä velkasi määrää, niin eipä siihen osaa oikein mitään sanoa. Ilmeisesti sitä kuitenkin on pari-kolmekymmentä tuhatta euroa, kun on noin pitkä maksuaika. Kyllähän se lyhenee, kun sitkeästi sitä maksaa.

Vierailija
2/2 | 

Se on järkevää, että on pitkän tähtäimen suunnitelma. Tilanteesi on ihan hyvä, turha hötkyillä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat