www.pixabay.com

Huomaan jo pitkään laiminlyöneeni itseäni pahasti. Minulta ovat jääneet meditaatioharjoitukset tekemättä todella pitkältä ajalta. Näiden poisjääminen näkyy minussa siten, että olen stressaantunut ja kireä. Yritän vain ehtiä suorittaa kaikki työni ja muut velvollisuuteni mahdollisimman nopeasti pois alta, että ehdin joskus vähän henkäistäkin.

Eilen kävin salilla tekemässä treenin. Sekin auttaa, mutta silti kuitenkaan sekään ei riitä yksistään. Vaan tänään aamulla oli edelleen stressaantunut ja kireä olo. Lisäksi kroppa tuntui kankealta.

Päätinkin sitten, että nyt minä otan oikein kunnon annoksen meditaatioharjoituksia. Avasin nettipalvelu Yogaian ja meditoin ja venyttelin n. tunnin ajan. Kylläpä tulikin parempi olo. Keho ja mieli virkistyivät kumpikin ja huomasin saaneeni näistä harjoituksista lisää energiaa päivääni.

Tästä sainkin idean, että nyt minä meditoin elokuussa joka ikinen päivä. Sen voimalla jaksan kohti seuraavaa lomaani, joka on syyskuussa.

Kokeile sinäkin meditaation voimaa!

 

Tässä sinulle 21 päivää aikaa meditoida Yogaian avulla!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat