Olen saanut nyt ja ennenkin mieheltä palautetta siitä, miten usein tyrmään hänen loistavat ideansa. Sanon kuulemma todella tylysti, että en minä nyt halua tai jaksa sinne ja tänne lähteä. Tai ei nyt tehdä sitä tai tätä.

Myönnän kyllä näin sanoneeni usein. Yleensä silloin, kun minun näkemykseni siitä, minne mennään ja mitä tehdään on aivan eri kuin miehellä. 

Yleensä näissä tilanteissa haluan vain hiljentää tahtia. En halua jatkuvasti käydä kävelemässä kaupungilla kiertelemässä kaupoissa. Minun tarvitsee saada välillä vaan olla.

Olenkin alkanut sanoa hänelle, että hän voi mennä yksin ihan minne haluaa. Minä pärjään kyllä sen aikaa yksinkin. Esim. tänään en halunnut lähteä kävelylle kaupungille iltapäivällä vaan menin Spahan. Uin siellä ihan rauhassa jonkin aikaa. Ja mies kulutti aikansa, miten itse parhaaksi näki. Eli pelasi ja istui parvekkeella.

Kompromissit kuuluvat kaikkiin suhteisiin. En pysty olemaan suhteessa, jossa toinen määrää kaikki asiat, mitä tehdään ja milloin. En myöskään itse halua tyrannisoida toista.

Eli en mielestäni ole tyranni. Enkä sellaiseksi halua muuttuakaan. Yhteisellä lomalla tarvitaan molemminpuolista joustoa. Puhumalla pärjäämme loppuloman loistavasti.

Oletko joskus ollut suhteessa, jossa toinen määrää kaikesta? Tai tunnistatko itsesi tyranniksi?

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat