www.pixabay.com

Edellinen postaukseni sai minut muistelemaan ja pohtimaan omaa nuoruuttani ja alkoholinkäyttöäni. Ensimmäisen kerran olen juonut alkoholia 16-vuotiaana. Silloin taisi olla vappu tai koulunvuoden päättäjäiset. En muista tarkalleen, mitä juhlittiin. Sain Marlin Omenaviinipullon jotenkin kavereideni kautta. En muista tarkalleen sitäkään, mistä pullo on tullut.

Taisin mennä aika sekaisin tästä juomasta, mutta kotiin olen kuitenkin selvinnyt illan jälkeen vai taisinko mennä kaverille yöksi. Vanhempani eivät tienneet asiasta mitään. Enkä muista heidän olleen minulle mitenkään vihaisia tästä johtuen.

Tästä alkaen join harvakseltaan juurikin jotain näitä Marlinin viinejä aina silloin tällöin kavereiden kanssa. Alkoholinkäytöstä ei ollut minulle mitään erityistä haittaa tuolloin. Pärjäsin ihan hyvin lukiossa ja join tosiaan vain silloin tällöin viikonloppuisin.

Sitten, kun täytin 18 vuotta alkoi jatkuva baareissa ravaaminen. Aina piti päästä viihteelle joka viikonloppu ja tietenkin sekä perjantaina että lauantaina. Join aina lonkeroa ja siideriä sekä monia muita juomia ihan liikaa. Miten sitä rahaa aina riittikin ja seuraa. Nyt ei useimmiten ole kumpaakaan.

Tätä baareissa juoksemista jatkui siihen asti, että huomasin olevani raskaana. Olin sen verran järjissäni, että en juonut enää yhtään sen jälkeen, kun sain tietää olevani raskaana. Minun oli ihan helppo olla ilman alkoholia yli yhdeksän kuukautta. Sitten olinkin jo melkein 21 vuotias, kun esikoinen syntyi. Tämän jälkeen en käynyt enää niin usein baareissa. Tosin useammin kuin useammat muut äidit. Otin tavakseni kuitenkin ostaa siideriä kotiin aina viikonlopuksi. Iltaisin laitoin pojan nukkumaan ja join muutaman siiderin. Pystyin rajaamaan tämän vain viikonloppuihin, onneksi. Tällä tyylillä menin pitkään. Kunnes taas kuopuksen raskauden ajan olin ilman alkoholia. Synnytyksen jälkeen tämä vanha tissuttelutapani kuitenkin jatkui taas viikonloppuisin. Ja baareissakin ehdin käydä ihmeen hyvin.

Tämä elämäntyylini jatkui päälle kolmenkympin. Silloin aloin tarkemmin miettiä omaa terveyttäni. Aloin käydä kuntosalilla ja syödä terveellisemmin. Alkoholin kulutus tyrehtyi lähes kokonaan ja baareissa ei kiinnostanut oikeastaan edes käydä. Ei ollut oikein seuraakaan. Aloin lähinnä voida pahoin alkoholista. Sekä henkisesti että fyysisesti.

Nyt olen ollut jo melkein kymmenen vuotta juomatta juuri koskaan. Koen voivani paljon paremmin enkä kaipaa millään tavalla tissuttelua enkä baareja. Rahaakin on säästynyt paljon tästä johtuen ja minulla on ollut aikaa ja rahaa muuhunkin kuin juomiseen.

Mitään kovin pahaa ei juomiseni takia tapahtunut. Koen kuitenkin voineeni tuolloin huonommin kuin nyt. Tällä hetkellä olen tyytyväisempi elämääni. Mutta se oli sitä aikaa ja nyt on nyt. Tällä hetkellä olen aikuinen, joka kykenee olemaan täysin vastuussa itsestään. Ihmeen hyvin olen kuitenkin elämässä pärjännyt!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat