Kuvat: www.pixabay.com

Olen ylpeä siitä, että saan olla nainen. Täällä Suomessa minulla on ollut mahdollisuus opiskella itselleni ammatti, jolla nyt ainakin syö ja asuu. Naisen euro on edelleen valitettavasti pienempi kuin miehen. Ehkä tämä asia vielä joskus korjaantuu.

Kuukautiset olen saanut riesakseni. Mutta onneksi minulla on ne ja kohtu. Minulla on ollut mahdollisuus synnyttää kaksi potraa poikaa. Ja kasvattaa heistä kunnollisia veronmaksajia. Uskon heidän myös osaavan kohdella naisia hyvin.

Lapsena tykkäsin kaikista ihanista tyttöjen jutuista. Naisena tykkään pukeutua nätteihin vaatteisiin ja tykkään, että hiukseni ovat kauniit. Tykkään myös naisellisista muodoistani. Luen naistenlehtiä sekä kirjoja ja katselen naisille suunnattuja ohjelmia ja elokuvia. En siksi, että minun pitäisi vaan siksi, että oikeasti tykkään niistä.

Naistenpäivänä ja tietenkin muinakin päivinä on tärkeätä muistaa kuinka tärkeitä me naiset olemme! Ilman naisia ei olisi elämää. Moni asia olisi paljon huonommin ilman naisia, jotka jaksavat huolehtia toisista. Nykyään naiset ovat entistä useammin johtavassa asemassa. Ja monet naiset tienaavat paremmin kuin miehensä.

Hyvää naistenpäivää teille kaikille naisille!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat