Synnyin nuorten vanhempien ensimmäiseksi lapseksi. Sain kaksi sisarusta lapsuuteni aikana. Pikkusisko syntyi, kun olin 1,5 v ja pikkuveli kun olin 5 v.

Muutoin olin päiväkodissa hoidossa, mutta pikkusisarusten ollessa vauvoja olin kotona. Kun pikkuveli oli vauva pääsin kaksi kertaa viikossa seurakunnan kerhoon.

Ensimmäisiä kavereitani ovat olleet tietenkin 2 v vanhemmat serkkutyttöni. Heiltä olen saanut paljon vaikutteita lapsuudessani. Pikkusisko oli tietenkin läheinen minulle. Mutta meillä oli usein riitaa. Ja erilaiset intressit leikeissä.

Toki minulla oli muitakin kavereita. Minun lapsuudessani lapset ulkoilivat paljon. Niin myös minäkin. Tutustuin lähiympäristön lapsiin. Kaikki lapset eivät aina olleet kivoja. 

Tykkäsin leikkiä. Minulle rakkaita leluja olivat nuket, nukketalo ja paperinuket. Tykkäsin väritellä värityskirjojen kuvia. Selasin myös kirjoja. Kuuntelin lastenmusiikkia ja katselin tv:stä Pikku Kakkosta. Aina oli jotain tekemistä.

Muistan olleeni aika itsepäinen. Mutta ehkä siitä on ollut vaan hyötyä. En mennyt mukaan kaikkeen tyhmään. 

Kävimme usein kylässä sukulaisilla. Olin paljon hoidossa äidin vanhemmilla. Isänäidin kanssa olin myös paljon tekemisissä. Mummot olivat tärkeitä.

Lapsuuteni oli aika tavanomainen. Emme olleet köyhiä, mutta emme myöskään rikkaita. Sain olla lapsi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat