www.pixabay.com

Tämä on hyvä kysymys. Miksi jaksan edelleen tehdä koko ajan kuormittavampaa hoitotyötä, josta maksetaan huonosti? Miksi annan itselleni kertyä univelkaa, joka näkyy kropassani? Etenkin aikaiset aamuvuorot ja yövuorot väsyttävät minua. Väsyneenä en jaksa kuntoilla ja silloin tulee syötyäkin vähän mitä sattuu. 

Miksi ylipäätään ajauduin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, vaikka se ei koskaan ollut unelma-ammattini? Miksi en ole vaihtanut alaa, vaikka se olisi varmasti mahdollista ainakin teoriassa?

Peruskoulun jälkeen menin lukioon, koska kaveritkin menivät ja pääsin kotikuntani lukioon helposti, koska keskiarvoni oli hieman yli 8. Eka vuosi lukiossa oli helppo. Kerrattiin lähinnä peruskoulussa opittua. Toisena vuotena minulle alkoi kaverit olla tärkeämpiä ja aikaa kului paljon heidän kanssaan. Lukiossa oli ihan kivaa, mutta kirjoitin vain keskinkertaiset paperit.

Lukion jälkeen en päässyt heti opiskelemaan. Hain lukemaan sosiaalialan opistotutkintoa, mutta en päässyt edes pääsykokeisiin, koska arvosanani eivät olleet kiitettäviä. Meninkin sitten syksyksi päiväkotiin harjoittelijaksi. Sain ihan palkkaa siitä, n. 5000 mk/kk. Se tuntui isolta rahalta minulle, jonka vanhemmat ovat pienituloisia. Viikot olin töissä ja viikonloput juhlin kavereiden kanssa.

Tuossa elämänvaiheessa ajattelin, että minua kiinnostaa lähinnä ihmisten kanssa tehtävä työ ja arvelin, että minulle riittää kyllä, kun tienaan edes vähän paremmin kuin vanhempani.

Hainkin sitten taas syksyn yhteishaussa. Tällä kertaa laitoin haun myös sairaanhoitajaksi. Tunsin selvästikin tällöin jonkinlaista kutsumusta alalle. Pääsin valintakokeeseen ja heti tulin valituksi. Minun on siis selvästikin ollut tarkoitus opiskella sairaanhoitajaksi.

Aloin siis opiskella ja pian tapasinkin  poikien isän, muutimme yhteen ja huomasin olevani raskaana. Jäin vuodeksi kotiin. Aina välillä mietin, että pitäisikö vaihtaa alaa, mutta jatkoin kuitenkin opintoja äitiysloman jälkeen ja valmistuin ihan ajallani, vaikka minulla oli pieni lapsi hoidettavana ja olin valmistuessani jälleen raskaana. Suhde poikien isään päättyi eroon ja muutin takaisin kotikaupunkiini, että olisin lähempänä vanhempiani. 

Olinkin sitten useamman vuoden kotona lasteni kanssa ja vähitellen aloin tehdä sijaisuuksia. Kunnon ammatilla sai töitä ja töitä on riittänyt, koska hoitoalalla on työvoimapula. En siis kadu, että opiskelin sairaanhoitajaksi. Päinvastoin, minulle on ollut tästä ammatista todella paljon hyötyä. Olisinko yksinhuoltajana pärjännyt työmarkkinoilla jollain rahakkaammalla alalla? En usko siihen yhtään.

Vaikka hoitotyö on raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti niin ainakaan työ ei ole mitään ydinfysiikkaa. Työn oppii suhteellisen helposti. Joskus saattaa tulla vastaan itselle vaikeampia tilanteita. Minun kohdallani ne ovat somaattisia toimenpiteitä, joita en ole aiemmin tehnyt. Silloin minun vaan pitää opetella ne ja voin taas henkäistä helpotuksesta ja todeta, että minä onneksi opin nopeasti uusia asioita. 

Kutsumusasiaa kun mietin niin kyllä sitä edelleenkin tuntee jonkinlaista kutsumusta tehdä hoitotyötä. Ei kai sitä muuten olisi jaksanutkaan tehdä.

Vuorotyötä teen, koska tykkään arkivapaista. On kivaa olla vapaalla, kun poika lähtee päiväksi kouluun. Tykkään myös iltavuoroista, koska silloin saa nukkua vähän pidempään. Vuorolisät ovat minulle merkittävä lisä pieneen palkkaan. Haluan joskus veloistani eroon.

Olen siis kuitenkin ihan tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseeni. Huonomminkin voisi olla. Ja jos vaihtaisin alaa, niin mitä alkaisin opiskella? Siinä työssä pitäisi tietenkin olla parempi palkka ja saada heti vakipaikka, jotta vaihto kannattaisi.

Kerro omat kokemuksesi hoitoalalle päätymisestä ja miksi olet jatkanut työssä? Entä jos vaihdoit alaa, niin mitä aloit tehdä? Ja miksi vaihdoit?

 

Kommentit (1)

Työ kuin työ
1/1 | 

Joka työssä on puolensa ja puolensa. Itse ajauduin IT-konsultiksi ja varmasti siinä tienaa enemmän, mutta opiskeluaika oli pidempi ja koska kyseessä on tietotaitoon liittyvä ammatti, minut halutaan pitää firmassa, koska osaamiseni lähtisi mukanani. Samalla kyllä valitettavasti olen joutunut luopumaan ylityökorvauksista (saan tunti-tunnista saldotunteja) ja illat venyvät herkästi. Aamulla väsyttää, illalla väsyttää ja sähköinen asiointi on ainut tapa hoitaa asioita. Silti koen iloa, kun omalla osaamisellani saan ratkaistua asiakkaiden ongelmia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat