On viimeinen päivä täällä Fuengirolassa. Koko päivän on satanut ja tuullut. Kävimme Benalmadelmassa junalla katsomassa, että millaista siellä on. Eipä siellä tähän vuodenaikaan ihmeempää ollut. Sellainen pieni kaupunkihan se. Varmaan kesäisin siellä on hyviä uimarantoja.

Huomenna lähdemme kotiin. Koko päivä menee taas matkustamiseen. Ehkä ehdin illalla vielä pestä matkavaatteet pyykkikoneessa. Täytyy pyytää poikaa ostamaan jotain ruokaa kaappiin.

Onneksi minulla on hyvin viikko aikaa vielä toipua matkasta. Voin nukkua pitkään ja sitten miettiä, että mitähän tekisi tänään. Vai teenkö yhtään mitään. Olen vain ja nautin, kun ei tarvi mennä mihinkään.

Tulevassa viikossa parasta on siis loma ja oma aika. Vaikka miestä tulee kyllä taas kova ikävä. Täytyy tyytyä halimaan vaan tyynyä.

Mikäs sinun tulevassa viikossasi on parasta?

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat