"Nessebar on antiikin ajalta periytyvä kaupunki Mustanmeren rannalla Bulgariassa Burgasin alueella. Kaupunki tunnettiin aiemmin nimellä Mesembria ja myöhemmin nimellä Menebria.

Nykyisin Nessebar on matkailunähtävyys, joka on tullut suosituksi yhdessä useiden lomakohteiden kanssa. Suurin lomakohteista, Sunny Beach, sijaitsee heti Nessebarin pohjoispuolella. Nessebarin väkiluku vuonna 2011 oli 10 531.

Nessebarin kaupungilla on rikas historia. Antiikinaikainen kaupungin osa sijaitsee saarella, joka on yhdistetty mantereeseen keinotekoisella kannaksella.

Historiallisten kohteidensa ansiosta Nessebar valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon 1983." Lainaus wikipediasta.

Me valitsimme Nessebarin lomakohteeksemme, koska siellä on ranta lähellä, mutta kuitenkin paljon nähtävää lähiympäristössä. Hintataso oli meille sopiva eli edullinen. Ja liikenneyhteydet olivat hyvät. Kävimme bussilla Sunny Beachilla ja Bourgasissa. Pidemmälle emme tällä kertaa jaksaneet lähteä. Nessebarissa tutustuimme tietenkin vanhaan kaupunkiin ja ajelimme yhtenä aamupäivänä Sightseeingbussilla ympäri lähialuetta. Olin vähän pettynyt, kun bussissa ei ollut minkäänlaista opastusta. Tosin koko reitin ajelu maksoi vain 6 levaa / hlö. Laskin aina, että 1 leva on n. 50 centtiä.

Nessebarissa oli leppoisa tunnelma ja palveluja hyvin saatavilla. Kauppoja riitti, joten shoppailukin oli mahdollista. En kuitenkaan ostanut juuri mitään. Miksi ostaisin sieltä, kun en muutenkaan ostele. Eikä siellä ollut mitään sellaista, mitä ei Suomesta saisi. Siis mitään sellaista, mitä oikeasti tarvitsee.

Viihdyimme ihan hyvin, mutta emme aio ihan lähitulevaisuudessa kumpikaan lähteä uudestaan samaan paikkaan. Seuraava loma tammikuussa vietetään jossain muualla.

Huomisessa postauksessa kerron teille, miten paljon minulla kului rahaa tähän reissuun ja miten sen rahoitin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat