www.pixabay.com

Kirjoitettuani nyt muutaman postauksen liittyen säästämiseen vanhuuden varalle, olen saanut joitakin kommentteja liittyen siihen, että olen luuseri, kun en ole saanut säästöjä kertymään ja jonkinlainen väärinkäsityskin siitä, että aion pyytää lapsiltani rahaa vanhana on päässyt kehittymään. Jotkut tuntuvat lukevan näitä postauksia niin kuin itse asian haluavat nähdä.

Hyväosaisen on varmasti usein vaikea nähdä sitä, miten toiset joutuvat kuukaudesta toiseen taistelemaan jaksamisen ja rahojen riittävyyden suhteen. Itselläni ei ole edes mitenkään huono tilanne. Minulla on vakituinen työpaikka ja lapsetkin ovat päässeet peruskoulun ja lukion jälkeen opiskelemaan. Olen matkustellut, voin harrastaa, minulla on miesystävä ja lapsiinkin ihan hyvät suhteet, vaikka rahaa en juurikaan pysty heille antamaan.

Minä kuitenkin tiedostan sen, että kaikilla ei täällä Suomessa ole asiat niinkään hyvin kuin itselläni. On paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan pääse töihin. He ovat usein jo syntyessään joutuneet huono-osaisuuden kierteeseen, josta eivät vain ole päässeet syystä tai toisesta pois.

Yhä useampi alle 30-vuotias jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Suurimpana syynä taitavat olla mielenterveysongelmat. Ammattini puolesta tiedän, että ne eivät aina ole ihmisen omaa syytä vaan ihan biologisia tekijöitä, joihin ei ole voinut itse vaikuttaa.

Sairaanhoitajana minulle ei merkitse työssäni yhtään mitään se, kuinka paljon rahaa potilaalla on. Varakkaampi potilas ei saa minulta yhtään sen parempaa hoitoa kuin köyhäkään. Palveluasumispaikkoja järjestellessä kaikki potilaat sijoittuvat jonnekin ennemmin tai myöhemmin. Jos potilaalla ei ole rahaa, maksetaan hänen ylläpitonsa verovaroista.

En tunne juurikaan yksityisen puolen palveluasumistoimintaa, mutta en usko rahalla saavan sielläkään yhtään sen parempaa hoitoa. Toki varakas voi ostaa itselleen rahalla erilaisia palveluja. Köyhä joutuu tyytymään ihan perusasioihin.

Itse olen n. 70-vuotias päästessäni eläkkeelle. En juurikaan ole ajatellut sitä aikaa. Siihen on kuitenkin vielä n. 30 vuotta aikaa. En usko olevani 70-vuotiaana enää niin hyväkuntoinen kuin nyt. Ja epäilen sitäkin, että silloin ei enää edes makseta eläkkeitä. Sitä en tiedä, miten silloin sitten pärjään. Ehkäpä kuolo korjaa minut ajoissa pois, kun en pysty esim. hakemaan enää apteekista mahd. sydänsairauksiini liittyviä lääkkeitä esim. Marevania. En kuvittele vanhuuden olevan elämäni parasta aikaa.

Teille hyväosaisille 1950-ja 60-luvuilla syntyneille haluan sanoa, että jääkää ihmeessä ajoissa eläkkeelle, kun vielä pääsette. Minä en ainakaan pitkittäisi yhtään työntekoa muutaman satasen vuoksi. Tärkeämpää olisi nauttia niistä muutamasta terveemmästä vuodesta eläkkeellä. 

Tämän päivän kysymys onkin, että kuuluuko rahalla saada parempi vanhuus? Oletko luuseri, jos et pysty kerryttämään itsellesi vanhuuden varalle rahaa? 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

En oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi näistä kirjoituksista. Tuntuu, että pidät itsestään selvänä sairastelua ja palveluasumiseen päätymistä. Se pitää suurella todennäköisyydellä paikkaansa, ettei 70-vuotiaana ole enää niin hyvässä kunnossa kuin 40-vuotiaana, elimistö kun kuitenkin rappeutuu koko ajan.
Miksi et säästäisi vanhuuden varalle, kun kerran nyt jo mietit, miten tulet pärjäämään? Pienetkin säästöt on paremmat kuin ei mitään. Mitä teet, jos kodinkone hajoaa? Ostatko uuden vai oletko ilman?
Edellisessä tekstissäsi kirjoitat, että pitää nauttia elämästä niin kauan kuin on suhteellisen terve. Mitä on "suhteellisen terve"? Jotenkin hassu ilmaisu. Ehkä voisit avata tarkemmin tätä. Läheisiin ihmissuhteisiin panostaminen on tärkeää, mutta valitettavasti sairastuminen voi vaikuttaa niihin heikentävästi sinusta riippumatta. Eivät kaikki kestä läheisen ihmisen sairastamista, eikä reaktioita voi etukäteen tietää.
Ja muuten, Marevan on halpa lääke, kuten myös monet sydänlääkkeet.

Vierailija
2/2 | 

Hyväosainen 60-luvulla syntynyt ? Miten niin ? Opiskelemaan ei päässyt sen helpommin kuin nykyäänkään. Itseasiassa tuntuu, että vaihtoehtoja tai jatko-opiskeluväyliä on nykyiselle peruskoulun päättäneelle sukupolvelle on aikaisempaa enemmän. Itse opiskelin akateemisen ammatin 80-luvulla. Nykyisiin tukiin nähden silloinen opintoraha oli pienempi ja opintolainaa oli miltei pakko ottaa, jotta pärjäsi. 90-l laman aikana ei vakituisia työpaikkoja niin vain ollutkaan, itsekin sain ensimmäisen vakituisen toimeni 2008. Pätkätöitä kyllä oli ja se sopi minulle hyvin, koska halusin hoitaa lapsia (3 kpl) osittain kotona. Tein lähes 20 vuotta erilaisia pätkätöitä. Työttömänä olen ollut 10 päivää koko työurani aikana. Tosin tulot olivat aika pienet noin 8 vuoden ajan, kun tein omasta halusta noita pätkiä. Tyytyväinen olen valintoihini, mutta sitä ihmettelen, että millä perustellaan 60-70-l syntyneiden hyväosaisuus ? Nyt olen hyvä osainen, kuten 80-l syntyneet työtoverinikin. On vakituinen ja melko varmasti pysyvä työpaikka. Eläkekertymä kuitenkin vielä vähän pienehkö, joten eläkkeelle jään vasta 65-68 vuotiaana, katsotaan miten terveys kestää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat