Kuvat: www.pixabay.com

Marika oli saanut 12 vuoden ehdottoman vankeustuomion miehensä murhasta. Tähän mennessä lusittuna oli 5 vuotta.

Mies oli käyttänyt jatkuvasti heroiinia. Kerran mies oli sammunut juuri kun oli pistänyt itseensä ainetta. Mies käytti myös alkoholia runsaasti. Marika oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja pistänyt miehen suoneen oikein kunnon annoksen lisää heroiinia.

Hän ei ollut huomannut laittaa hanskoja käteensä, joten hänet oli voitu todeta syyliseksi miehensä murhaan. Teko oli ollut osittain suunniteltu, mutta tilaisuus oli tullut niin nopeasti, että hän ei ollut huomannut laittaa hanskoja käteensä. Mies oli juuri riepotellut häntä ja uhannut tappaa hänet ja lapset. Marika halusi vain päästä miehestä eroon.

Lapset olivat olleet pieniä, kun tämä tragedia oli tapahtunut. Tyttö 5 vuotta ja poika 1 vuotta. Tällä hetkellä lapsista huolehti Marikan ikääntyvä äiti.

Marika sai tavata lapsiaan muutaman kerran kuukaudessa vankilan perhehuoneessa. Lapset kaipasivat äitiään kovin, etenkin tyttö. Lapsista eroaminen oli joka kerta yhtä vaikeaa.

Alibin toimittaja tuli haastattelemaan Marikaa vankilaan. Marika halusi kertoa hänelle oman näkökulmansa, miksi hän oli murhannut miehensä.

- Olin niin väsynyt ja voimaton. Olin täynnä vihaa. En nähnyt tilanteessani mitään muuta vaihtoehtoa. En uskonut jääväni kiinni.

- Mistä johtui, että vihasit miestäsi niin paljon, että murhasit hänet?

- Hän alisti minut kotiin. Olin käytännössä yksinhuoltaja. Mies vietti huoletonta bile-elämää, kun minä hoidin lapset ja kodin.

- Mikset vain lähtenyt?

- En uskaltanut. Mies maksoi elämiseni. Hän sai raivokohtauksia lähes päivittäin. Hän pahoinpiteli meitä kaikkia. Hän olisi tullut perässä, jos olisin lähtenyt.

- Tiesitkö, että on mahdollista saada apua tuollaiseen tilanteeseen? Pohditko niitä koskaan?

- Kyllä ne mielessä kävivät, mutta en uskonut niihin. En nähnyt muuta ratkaisua asiaan.

- Olen pahoillani.

- Minä en. En kadu mitään, mitä olen tehnyt. Mieheni täytyi kuolla, jotta me saimme elää. Tein sen lasten takia.

- Mutta nyt joudut olemaan erossa lapsistasi.

- Kaikella on hintansa.

P.S. Tarina on kuvitteellinen ja henkilöt eivät ole todellisia

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat