Kirjoitukset avainsanalla leffaesittely

www.finnkino.fi

"Kesällä 1979, kylmän sodan piinaamassa Itä-Saksassa kaksi tavallista perhettä haaveilee vapaudesta. He suunnittelevat uskomatonta pakoa Berliinin muurin yli länteen: rohkeus ja nokkeluus aseinaan perheet rakentavat kuumailmapallon pienistä kangaspaloista ylittääkseen Länsi-Saksan rajan. Viikkojen ompelun ja rakentamisen jälkeen on ensimmäisen lennon aika. Hengenvaarallinen yritys menee kuitenkin pieleen ja suunnitelma uhkaa kaatua. Yhdessä he päättävät yrittää uudelleen ja alkaa kilpailu sekä aikaa että Stasia vastaan. Viranomaiset etsivät pettureita tietoisina heidän uusintayrityksestään ja samalla perheet rakentavat vauhdilla entistä kestävämpää kuumailmapalloa – välttäen jättämästä liikaa vihjeitä jälkeensä.

Pako muurin takaa on henkeäsalpaavan jännittävä elokuva, joka perustuu itä-saksalaisten perheiden Strelzykin ja Wetzelin perheiden tositarinaan, joka nousi syyskuussa 1979 otsikoihin ympäri maailmaa. Vahva kuvaus 1970-luvun jännitteisestä ilmapiiristä saavutti suuren suosion Saksassa niin yleisön kuin kriitikoiden keskuudessa. " Finnkino

 

Tiedot

Ensi-ilta: 16.8.2019

Kesto: 2 t 5 min

Levittäjä: Oy Future Film Ab

Ohjaaja: Michael Herbig

Pääosissa: Friedrich Mücke, Karoline Schuch, David Kross, Alicia von Rittberg, Thomas Kretschmann

 

Kävin katsomassa tämän leffan miesystäväni kanssa. Leffa valikoitui katsottavaksi esitysaikansa perusteella. Valittavana oli kolme elokuvaa, joista tämän tarina oli mielestäni kiehtovin. Muistan hyvin ajan, jolloin Saksassa muuri murtui. Saksat yhdistyivät ja Itä-Euroopassa oli paljon muutakin muutosta. Olin tuolloin 11-vuotias. Muistan, että maantiedon kirjoissa oli vanhentunutta tietoa ja koulun kartatkin olivat yhtäkkiä vanhentuneita.

Elokuva oli alusta loppuun asti jännittävä. Suosittelenkin tätä leffaa jännityksen ystäville. 

Elokuvan jälkeen jäin pohtimaan, että millainen valtio se Itä-Saksa oikein olikaan. Googletin ja löysin paljon hyvää tietoa Itä-Saksasta. Siellä ei ollut työttömyyttä. Päivähoito ja koulut olivat laadukkaita ja ilmaisia. Terveydenhuolto oli ilmaista. Muutenkin sain aika ihanteellisen kuvan sosiaali-ja terveydenhuoltopalveluista. Mutta sitten oli tämä varjoisampi puoli. Minun mielestäni on surullista, että sieltä ei päässyt vapaasti liikkumaan. Matkustaa sai vain sosialistisiin maihin jne. Ja jos halusit loikata Länsi-Saksan puolelle jouduit suurella todennäköisyydellä ammutuksi. Kamalaa. 

Elokuvan traileri

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
www.finnkino.fi

"Disney esittää ohjaaja Jon Favreaun uuden live action -version elokuvasta Leijonakuningas, joka vie meidät Afrikan savannille, missä tuleva kuningas on juuri syntynyt. Simba ihailee isäänsä kuningas Mufasaa ja ottaa omat kuninkaalliset velvollisuutensa vakavasti. Mufasan veli Scar - juuri syrjäytetty kruununperijä - punoo omia juoniaan. Taistelu Jylhäkallion herruudesta, joka on täynnä petosta, tragediaa ja draamaa, johtaa Simban karkotukseen. Apunaan pari uutta, hauskaa ystävää Simba joutuu pohtimaan, miten isoksi kasvettuaan ottaa takaisin oman paikkansa.

Alkuperäisääninä mm. Donald Glover (Simba), Beyoncé Knowles-Carter (Nala), Chiwetel Ejiofor (Scar), James Earl Jones (Mufasa), Billy Eichner (Timon) ja Seth Rogen (Pumba). " Finnkino

 

"1 t 58 min  |  Draama, Seikkailu, Musikaali, Perhe-elokuva, Kesäleffa  |  Ensi-ilta: 17.7.2019

Huomioithan, että elokuvan ikäraja on K12; lain salliman ikärajajouston myötä elokuvaa pääsevät siis aikuisen seurassa katsomaan vähintään 9 vuotta täyttäneet lapset." Finnkino

 

Kävin katsomassa Leijonakuninkaan kuopuksen kanssa. Olen tämän katsellut aiemminkin lasteni kanssa piirrettynä, kun he olivat pieniä. Elokuva oli jännittävä, vaikka tarinan jo tiesikin. Siinä oli kaunista musiikkia ja onnellinen loppu. Todella hyvä valinta käydä perheen kanssa katsomassa. Ikärajasta kannattaa pitää kiinni, koska jotkut kohtaukset ovat raakoja. Piirrettynä elokuva ei ilmeisesti ole yhtä raaka, koska sen sai katsoa 5-vuotias yksinkin.

Elokuvan suomeksi puhuttu traileri  ( me olimme englanninkielisessä näytöksessä )

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

www.finnkino.fi

"Hotel Mumbai on tiivistunnelmainen jännitysdraama inhimillisyydestä ja sankarillisuudesta. Se kertoo 2008 tapahtuneesta, panttivankitilanteeseen johtaneesta hyökkäyksestä kuuluisaan Taj Mahal Palace -hotelliin Intian Mumbaissa. Kaaoksen keskellä hotellin henkilökuntaan kuuluva maineikas keittiömestari ja hyväntahtoinen tarjoilija vaarantavat henkensä suojellakseen asiakkaitaan. Maailman median seuratessa hyökkäystä hotellin vieraisiin kuuluva pariskunta joutuu tekemään suuria uhrauksia suojellakseen vastasyntynyttä lastaan.

Tarjoilijan osassa nähdään Slummien miljonääristä ja Lion-elokuvasta tuttu näyttelijä Dev Patel. Muissa keskeisissä osissa ovat mm. Call Me By Your Name ja Oikeuden puolesta -elokuvissa näytellyt Armie Hammer sekä Lucius Malfoyta Harry Potter -elokuvissa esittänyt Jason Isaacs. Hotel Mumbain on ohjannut australialainen Anthony Maras. " Finnkino

 

Tiedot

Ensi-ilta: 7.6.2019

Kesto: 2 t 3 min

Levittäjä: B-Plan Distribution

Ohjaaja: Anthony Maras

Pääosissa: Dev Patel, Armie Hammer, Nazanin Boniadi, Anupam Kher, Jason Isaacs

 

Tulipa käytyä tämäkin leffa katsomassa eilen poikien kanssa. Elokuva oli vähän liiankin jännittävä. Ja tosiaan kamalaa, että tämä perustuu tositapahtumiin.

Arvostan, että tuolloin hotellin henkilökunta on yrittänyt auttaa hotellivieraita pelastautumaan. Vaikka tuossa tilanteessa on täysi työ pelastaa pelkästään itsensäkin. 

En oikein tiedä kenelle tätä leffaa suosittelisin. Varmaankin trillereiden ystäville. Elokuvahan on k-16, joten pienille lapsille se ei kyllä ole sopivaa katseltavaa.

 

Elokuvan traileri

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

www.finnkino.fi

Tänään on taasen tullut käytyä elokuvissa. Tällä kertaa olin leffassa poikien kanssa. Elokuvat ovat aina olleet yhteinen harrastuksemme. Aloittelimme lastenelokuvilla silloin joskus kauan sitten.

On kiva pyytää kotoa pois muuttanut poika aina välillä johonkin syömään ja sitten leffaan. Haluan minäkin tukea lapsiani omalla tavallani, vaikka en isoja summia rahaa voikaan heidän tileilleen siirtää. Hyvää ruokaa ja kulttuurielämyksiä lapsille, siitä tulee hyvä mieli. Lisäksi annan aina jotain hyviä elämänohjeita lapsilleni. Elokuvat yleensä herättelevät keskustelemaan jostain teemasta. Tänään esim. että raha ja menestys eivät takaa kenellekään onnea. Lisäksi puhuimme myös siitä, että alkoholi ja huumeet eivät paranna kenenkään pahaa oloa kuin ehkä joskus hetkellisesti. Tuhoavien aineiden käytöstä seuraa usein pahanolon kierre, jossa jää koukkuun näihin huumaaviin aineisiin.

Annan aina kuopuksen valita elokuvan, jota menemme katsomaan. Tämä elokuva valikoitui näytösajan ja ikärajan perusteella. Hotel Mumbai olisi ollut ykkösvalinta, mutta kuopus on vielä alaikäinen ja ei pääse anniskelunäytöksiin. Joten siis katsoimme tämän Rocketmanin. Elokuva oli kyllä hyvä ja kiinnostava, mutta aika synkkää katseltavaa. Onneksi loppu oli kuitenkin onnellinen. Pojat eivät valittaneet elokuvasta. Elokuva oli siis ihan ok heidän mielestään.

Elokuvan musiikista tykkäsin. Muistan kaikki elokuvan biisit joskus kuulleeni, vaikka en ole koskaan Elton Johnia mitenkään erityisesti fanittanut. 

 

"Musiikintäyteinen Rocketman kertoo inspiroivan tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista, jolloin ujosta pianovirtuoosi Reginald Dwightista kuoriutuu kansainvälinen supertähti. Elokuvan tarinaa kuljettavat Elton Johnin rakastetuimmat kappaleet, jotka elokuvassa esittää nimiroolissa loistava tähti Taron Egerton. Muissa rooleissa nähdään Jamie Bell Eltonin tuotannon pitkäaikaisena sanoittajana Bernie Taupinina, Richard Madden Eltonin ensimmäisenä managerina John Reidinä ja Bryce Dallas Howard Eltonin äitinä. " Finnkino.fi

 

Tiedot

Ensi-ilta: 29.5.2019

Kesto: 2 t 1 min

Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys

Ohjaaja: Dexter Fletcher

Pääosissa: Taron Egerton, Jamie Bell, Richard Madden, Bryce Dallas Howard, Tate Donovan, Gemma Jones

 

Elokuvan traileri

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat