Kirjoitukset avainsanalla Takaisin sumulaaksoon

Kuva: Otava

"Tuija Lehtinen syntyi 12.12.1954 Helsingissä. Hän on valmistunut luonnontieteiden kandidaatiksi vuonna 1978. Vapaana kirjailijana hän on työskennellyt vuodesta 1984 lähtien. Tuija Lehtinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Tuija Lehtinen kirjoittaa sekä aikuisille että nuorisolle. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista. Lehtinen on ajanut aktiivisesti kirjallisuuden ja kirjailijoiden asiaa.

Lehtinen on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja. Lukukeskuksen Lukufiilis-lehden päätoimittajana hän toimi vuoteen 2009 asti.

Tuija Lehtinen on saanut muun muassa nuortenkirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1988, Kaarina Helakisa-kirjallisuuspalkinnon 2002 ja Topelius-palkinnon 2006.

Lehtisen teoksia on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja japaniksi." Otava

 

"Siniveriset siskokset palaavat! Aatelisesta asemastaan tietoinen Silja saa Sumulaakson kartanon ohjat käsiinsä ja törmää tylyyn nykytodellisuuteen.

Kun kartanon vanha rouva siirtyy terveydellisistä syistä syrjään, uudeksi keulakuvaksi valitaan pojantytär. Silja on aina halunnutkin olla aito aatelisneito. Nykyään vain aatelisneidotkin joutuvat tarttumaan sekalaisiin töihin, eikä apua tarjoavista miehistä tiedä, ovatko he herroja vai narreja.

Suorasukainen ja sähäkkä sisko osaisi auttaa, mutta millä maailmalla lentelevän Elsan saisi takaisin Sumulaaksoon, josta hän lähti ovet paukkuen.

Silja ja Elsa ovat tuttuja romaanista Sumulaakson kartano (2017)." Otava

 

Kirjan tiedot:

Teos: Takaisin Sumulaaksoon

Tekijä: Tuija Lehtinen

Kustantaja: Otava

Vuosi: 2018

Sivuja: 223

Mistä: Kirjastosta

 

Olen lukenut useita Tuija Lehtisen kirjoja kouluajoista alkaen. Olen aina tykännyt näistä. Hänen kirjoissaan on yleensä huumoria, romantiikkaa ja jännitystä. Mielestäni tämä Paluu Sumulaaksoon oli verrattain tylsää luettavaa. Lieneekö ollut väkisin väännetty jatko-osa. Kyllähän sen sai luettua, mutta jännitystä oli minun makuuni liian vähän. Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat lukea kaiken Tuija Lehtisen tuotannon.

 

Mielestäni kirja sopii seuraaviin Helmet-lukuhaasteen kohtiin:

1) Kirjan kannessa on ihmiskasvot

2) Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

6) Rakkausromaani

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat