Kirjoitukset avainsanalla loma loppuu

www.pixabay.com

Minulla oli juuri kaksi viikkoa lomaa. Tänään vielä olen vapaalla. Aloitan työviikkoni vapaalla. Ikäänkuin huijatakseni itseäni, että loma jatkuu aina vaan.

Tällä hetkellä oloni on virkeä ja rentoutunut. Olen saanut olla kaksi viikkoa pois töistä. Elämäni on ollut kiireettömämpää ja hiljaisempaa. Ehkä pitemmän päälle jopa tylsää. Ihan hyvä ehkä, että loma on ohi. Loma on tehnyt tehtävänsä.

Ensimmäisellä lomaviikolla olin matkalla Marokossa. Poissa omista arkikuvioista. Tämä saa tehokkaasti ajatukset pois arjesta. Viikko ulkomailla ja huomaat ettet muista juuri mitään työjuttuja. Ne tuntuvat olevan jossakin todella kaukaisissa muistilokeroissa. Ihan parasta ulkomaan matkailussa tämä unohtaminen.

Marokko oli hieman erilainen matkakohde kuin missä aiemmin olen lomaillut, mutta sielläkin kyllä oppi olemaan lomalla niinkuin muuallakin. Viikko täysihoidossa all inclusivehotellissa on hyvä tapa levätä arkiaskareista jne. Kaksi viikkoa olisi jo ehkä liian pitkä aika minulle.

Marokossa oli paljon nähtävää. Kaunista luontoa ja erilaista elämänmenoa. Vieras maa ja hotelli eivät kuitenkaan ole minulle paras paikka nukkua. En oikein osaa nukkua kunnolla vieraissa.

Olikin hyvä, että sain viettää toisen lomaviikon ihan omassa kodissani. Nukuin pitkiä yöunia. En nuku missään niin hyvin kuin omassa sängyssäni.

Olen oleillut ihan kotosalla. Tehnyt mitä milloinkin on huvittanut. Viikko on kulunut nopeasti. Kelit ovat olleet kylmiä, joten en ole käynyt ulkona ihan joka päivä. Mitä suotta ulkoilla, jos ei ole pakko. Kävin kerran kuntosalilla ja kerran poikien kanssa syömässä ja leffassa.

Löhöloma kotona on ihan parasta lomailua. Mutta yksi huono puoli siinäkin on. Huomasin, että hiljalleen viikon aikana alkoi muistiini yhtäkkiä pätkittäin palautua työhön liittyviä asioita. Tämä ei tuntunut kivalta. Sitten aina mietin, että kuinka paljon minulla on vielä lomaa jäljellä. Kirjat ja leffat onneksi auttavat työntämään lomaa häiritseviä asioita taka-alalle. Samoin tämä blogimaailma.

Koen itselleni hyväksi, että postaan joka toinen päivä. On kiva tehdä postauksia, mutta jokapäiväinen postaaminen tuntuisi jo oikealta työltä. Näin saan enemmän aikaa itselleni. Tehdä kaikkea sellaista, mistä sitten voi vaikka postata. Parhaimmat ideat syttyvät päässä ihan yllättäin eivät pakottamalla.

Nyt sitten vain arkea elämään. On kivaa, kun lomani aikana valon ja auringon määrä täällä Suomessakin on lisääntynyt. Kevään merkit alkavat pian näkyä ja pakkaset väistyvät vähitellen.

Seuraava lomakin taas jossain vaiheessa odottaa. Mutta sitä ennen ehtii tehdä monta kuukautta tehokasta työtä. Nyt mietin, että miten ihmeessä pääsen aamulla ylös klo 4.45 aamuvuoropäivinä. Mutta kai siihenkin taas tottuu.

Nähdään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat