Kirjoitukset avainsanalla Onnen algoritmi

"P. Z. Reizin työskenteli toimittajana ja tuottajana sanomalehdissä, radiossa ja televisiossa ennen kuin ryhtyi kirjailijaksi. Hän on ollut mukana lukuisissa Internet-startupeissa, joista yksikään ei uhannut Googlea, Twitteriä tai Facebookia. Reizin on naimisissa oleva yhden tyttären isä ja asuu Lontoossa." Gummerus kustannus

 

"Kun salaperäinen sähköposti tuo yhteen kaksi yksinäistä, he eivät aavistakaan, että mystinen hyväntekijä on tekoäly, joka on päättänyt leikkiä amoria.

Jen työskentelee lontoolaisessa ohjelmistoyrityksessä ja käyttää päivänsä puhuen "Aidenille", jotta tämä oppisi vaikuttamaan ihmismäisemmältä. Mutta Aidenille, erittäin kehittyneelle tekoälylle, kyse ei ole enää pelkästä teeskentelystä: vaikka teknisesti ottaen se on tietokoneohjelmisto, Aidenissa alkaa herätä jotain kiintymyksen kaltaista. Se analysoi, että Jen tarvitsee arvoisensa ihmiskumppanin (ex-poikaystävän täydellisen vastakohdan!), ja livahtaa luvatta nettiin löytääkseen sopivan ehdokkaan. Mutta mitä käy, kun asioihin sekaantuu toinen tekoäly?

Vuoden 2018 hurmaavin romanttinen komedia kertoo ihmisluonnosta ja siitä, mitä onnellisuus oikeastaan on." Gummerus kustannus

 

Kirjan tiedot:

Teos: Onnen algoritmi

Tekijä: P.Z. Reizin

Kustantaja: Gummerus

Vuosi: 2018

Sivuja: 503

Mistä: Kirjastosta

 

 

Minun kirjastossani ovat näiden vippilainojen laina-ajat pidentyneet viikosta kahteen viikkoon. Uskaltauduin lomalle jäädessäni ottamaan lainaksi tavallista paksumman kirjan. Ajattelin, että otankin tämän vuoden ja lukuhaasteen vähän rennommin kuin ensin olin ajatellut. Kahdessa viikossa ei tule niin kiirettä lukea yhtä kirjaa. Ehtii enemmän nauttiakin lukemisesta. Aion valita kirjat fiiliksellä ja sitten luettuani katson, mitkä lukuhaasteen kohdat sopivat kuhunkin kirjaan. Sopivan rentoa minulle.

Onnen algoritmi oli aivan loistavaa lomaluettavaa. Kerronta oli hauskaa, sujuvaa ja selkeää. Hieman kuitenkin alkoi mietityttämään, että olisipa kamalaa, jos tekoäly oikeasti alkaisi puuttua minun elämääni ja laittaisi kaiken ihan sekaisin. Hui kauheaa! Kirja onneksi päättyy kuitenkin onnellisesti. Enempää en paljasta. Saat itse nauttia lukukokemuksestasi.

 

Tämä kirja sopii mielestäni Helmet- lukuhaasteen kohtiin:

4) Kirjailijan ainoa teos ( en ainakaan löytänyt tietoja muista )

6) Rakkausromaani

12) Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

14) Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimeni

16) Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

17) Kirjassa on kaksoset

18) Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

19) Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin

29) Kirjassa nähdään unia

30) Kirjan kannessa on kaupunkimaisema

31) Kirjassa kuljetaan metrolla

35) Kirjassa on yritys tai yrittäjä

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat