Kirjoitukset avainsanalla Tuija Lehtinen

Kuva: Otava

"Tuija Lehtinen syntyi 12.12.1954 Helsingissä. Hän on valmistunut luonnontieteiden kandidaatiksi vuonna 1978. Vapaana kirjailijana hän on työskennellyt vuodesta 1984 lähtien. Tuija Lehtinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Tuija Lehtinen kirjoittaa sekä aikuisille että nuorisolle. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista. Lehtinen on ajanut aktiivisesti kirjallisuuden ja kirjailijoiden asiaa.

Lehtinen on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja. Lukukeskuksen Lukufiilis-lehden päätoimittajana hän toimi vuoteen 2009 asti.

Tuija Lehtinen on saanut muun muassa nuortenkirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1988, Kaarina Helakisa-kirjallisuuspalkinnon 2002 ja Topelius-palkinnon 2006.

Lehtisen teoksia on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja japaniksi." Otava

 

"Kiirettä pitää, kun Saimi ja Selma pääsevät kesälomalle.

Kun kasiluokka vihdoin loppuu, Saimilla ja Selmalla on selvät sävelet. Saimi aikoo suunnata Kolkkokallion rinteille uudella maastopyörällään. Selma taas odottaa kiihkeästi rippikoululeiriä ja erityisesti erään isosen tapaamista.
Kavaletin estetilaukset vaativat oman aikansa, samoin Selman tanssiharjoitukset. Kepparitanssiryhmä Girls Dancing with Horses ja saksalainen vaihto-oppilas Herbie runotyttöineen aikovat häikäistä esityksellään runoviikon yleisön. Saimi odottaa tapahtumaa kauhun vallassa, vaikka ei kai kukaan voi vastustaa sinisiä hevosia ja humppatyttöjä." Otava

 

Kirjan tiedot:

Teos: Saimi ja Selma Kesäkimara

Tekijä: Tuija Lehtinen

Kustantaja: Otava

Vuosi: 2019

Sivuja: 283

Mistä: Luin Book Beatissa

 

Valitsin tämän kirjan luettavaksi, että pääsen Helmet lukuhaasteessa eteenpäin. Tällä kirjalla saa rastin kohtaan 13. eli kotimainen lasten-tai nuortenkirja. Tuija Lehtisen kirjat ovat minulle tuttuja jo omasta varhaisnuoruudesta alkaen. Mirkka-sarjan muistan oikein hyvin.

Saimin ja Selman touhut olivat ihan tavallisia nuorten puuhia. Jotain särmää tästä kirjasta jäi puuttumaan. Muistelisin, että esim. Mirkka-sarja ei ollut näin vaisu.

En ollut myöskään lukenut sarjan aiempia kirjoja. Tämä ärsytti, kun kirjassa jatkuvasti viitattiin näihin aiempiin tapahtumiin.

Suosittelen kirjaa 9 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille, jotka lukevat nuortenkirjoja. Kannattaa kuitenkin lukea kirjat järjestyksessä. Välttyy viittausten aiheuttamalta ärsytykseltä.

 

Kirja sopii mielestäni seuraaviin Helmet lukuhaasteen 2019 kohtiin:

1) Kirjan kannessa on ihmiskasvot

2) Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

3) Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota en yleensä lue

13) Kotimainen lasten-tai nuortenkirja

35) Kirjassa on yritys tai yrittäjä

49) Vuonna 2019 julkaistu kirja

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Otava

"Tuija Lehtinen syntyi 12.12.1954 Helsingissä. Hän on valmistunut luonnontieteiden kandidaatiksi vuonna 1978. Vapaana kirjailijana hän on työskennellyt vuodesta 1984 lähtien. Tuija Lehtinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Tuija Lehtinen kirjoittaa sekä aikuisille että nuorisolle. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista. Lehtinen on ajanut aktiivisesti kirjallisuuden ja kirjailijoiden asiaa.

Lehtinen on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja. Lukukeskuksen Lukufiilis-lehden päätoimittajana hän toimi vuoteen 2009 asti.

Tuija Lehtinen on saanut muun muassa nuortenkirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1988, Kaarina Helakisa-kirjallisuuspalkinnon 2002 ja Topelius-palkinnon 2006.

Lehtisen teoksia on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja japaniksi." Otava

 

"Siniveriset siskokset palaavat! Aatelisesta asemastaan tietoinen Silja saa Sumulaakson kartanon ohjat käsiinsä ja törmää tylyyn nykytodellisuuteen.

Kun kartanon vanha rouva siirtyy terveydellisistä syistä syrjään, uudeksi keulakuvaksi valitaan pojantytär. Silja on aina halunnutkin olla aito aatelisneito. Nykyään vain aatelisneidotkin joutuvat tarttumaan sekalaisiin töihin, eikä apua tarjoavista miehistä tiedä, ovatko he herroja vai narreja.

Suorasukainen ja sähäkkä sisko osaisi auttaa, mutta millä maailmalla lentelevän Elsan saisi takaisin Sumulaaksoon, josta hän lähti ovet paukkuen.

Silja ja Elsa ovat tuttuja romaanista Sumulaakson kartano (2017)." Otava

 

Kirjan tiedot:

Teos: Takaisin Sumulaaksoon

Tekijä: Tuija Lehtinen

Kustantaja: Otava

Vuosi: 2018

Sivuja: 223

Mistä: Kirjastosta

 

Olen lukenut useita Tuija Lehtisen kirjoja kouluajoista alkaen. Olen aina tykännyt näistä. Hänen kirjoissaan on yleensä huumoria, romantiikkaa ja jännitystä. Mielestäni tämä Paluu Sumulaaksoon oli verrattain tylsää luettavaa. Lieneekö ollut väkisin väännetty jatko-osa. Kyllähän sen sai luettua, mutta jännitystä oli minun makuuni liian vähän. Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat lukea kaiken Tuija Lehtisen tuotannon.

 

Mielestäni kirja sopii seuraaviin Helmet-lukuhaasteen kohtiin:

1) Kirjan kannessa on ihmiskasvot

2) Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä

6) Rakkausromaani

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Tuija Lehtinen syntyi 12.12.1954 Helsingissä. V. 1978 hän valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi. Vuodesta 1984 alkaen hän on työskennellyt vapaana kirjailijana. Tuija Lehtinen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.

Tuija Lehtinen kirjoittaa sekä aikuisille että nuorisolle. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista. Lehtinen on ajanut aktiivisesti kirjallisuuden ja kirjailijoiden asiaa.

Lehtinen on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja. Lukukeskuksen Lukufiilislehden päätoimittajana hän toimi vuoteen 2009 asti.

Tuija Lehtinen on saanut muun muassa nuortenkirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1988, Kaarina Helakisa-kirjallisuuspalkinnon 2002 ja Topelius-palkinnon 2006.

Lehtisen teoksia on käännetty tanskaksi, ruotsiksi, saksaksi, viroksi ja japaniksi." www.otava.fi

Olen lukenut Lehtisen teoksia paljon jo kouluiässä. Mirkka-sarja on jäänyt etenkin mieleeni. Olen lukenut lähes kaikki hänen teoksensa. Paitsi uusia nuortenkirjoja en ole lukenut. Tykkään hänen tavastaan kirjoittaa. Kirjoissa on aina sopivasti huumoria, romantiikkaa ja jännitystä. Loppua kohti kirjaa aina oikein alkaa ahmia. Lehtinen osaa tiivistää tunnelman niin, että se ei latistu jo kauan ennen viimeistä lukua. Ja kun kirja loppuu niin alkaa odottaa uutta.

"Neela Naakka työskentelee vuokratuolikampaajana pienessä parturikampaamossa. Hän asuu Nappikaupan kadun varrella suutarin talon yläkerrassa. Jokainen asunnossa 2000-luvulla asunut nuori nainen on löytänyt kadun väestä sen oikean. Kuka valloittaa Neelan sydämen?

Neelan rakkaan opiskelukaverin äiti tekee sukututkimusta, joka liittyy Nappikaupan kadun asukkaisiin. Eräänä iltana hän joutuu auton yliajamaksi ja menehtyy vammoihinsa. Neela alkaa miettiä, oliko kyse sittenkään onnettomuudesta."www.otava.fi

Tämä kirja oli juuri sitä, mitä odottaa saavansa, kun alkaa lukea Tuija Lehtisen kirjaa. Viihdettä parhaimmillaan. Päähenkilöt ovat aina nuoria, kauniita, älykkäitä sinkkunaisia. Ja miehiä pyörii ympärillä tietenkin useampi kuin yksi. Tykkään lukea tämän tyylisiä kirjoja. Ne ovat kepeitä ja helppolukuisia. Näissä myös kuvataan nuoren ihmisen kehittymistä ja oman itsensä hakemista, mikä kuuluukin juuri tuon iän kehitystehtävään. En koe olevani liian vanha lukemaan näitä.

Kirjan tiedot:

Tekijä: Tuija Lehtinen

Teos: Morsiuskamari

Vuosi: 2013

Kustantaja: Otava

Sivuja: 268

Mistä: Suomalaisen kirjakaupan alennuskorista

 

P.S. Syyskuun kirjahaaste onnistui omasta mielestäni erittäin hyvin. Tavoitteena oli lukea yksi kirja viikossa ja se on toteutunut. Olen myös joka viikko postannut blogissa lukemastani kirjasta. Aion jatkaa tällä kirja viikossa tahdilla. Tykkään lukea ja tykkään kirjapostausten tekemisestä. Toivottavasti tekin tykkäätte näistä. Ja mikä parasta, jos itsekin innostutte lukemaan kirjan viikossa tai saatte näistä minun postauksistani lukuvinkkejä!

Oletko jo huomannut uuden kävelyhaasteeni lokakuulle! https://www.menaiset.fi/blogit/elaman-keskivaiheilla/aloita-sinakin-kave...

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elämän keskivaiheilla blogissa pohditaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitkä liittyvät omaan elämääni. Olen tällä hetkellä elämän muutosvaiheessa, jossa lapset eivät enää ole pieniä, vaan molemmat jo opiskelijoita, joista toinen ei asu enää kotona. Haluan elää laadukasta ja monipuolista aikuisen naisen elämää. Tule seuraamaan elämääni. <3

Blogiarkisto

2019
2018
Toukokuu
Huhtikuu

Kategoriat